Näytetään tekstit, joissa on tunniste Peitot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Peitot. Näytä kaikki tekstit

01 syyskuuta 2026

Karuselli


Keväällä ostin Katrin tilkkukaupasta 2 ohjetta, Pinjatan ja Karusellin. 
Pinjatasta tulikin heti pieni liina (edellisessä jutussa) ja karusellin blokeista alkoi kokeilu.


Blokit oli mukavia tehdä ja Katri esitteli useita asettelumalleja. 
Minulla oli FinnQuiltin nimikkokangasta lilaa, turkoosia ja punaista, 
joten tästä tuli vähän niinkuin FQ-karuselli, mikä ei ihan tarkoita fat quarter, 
vaikka palat kyllä ovat pieniä.
Sakarat ovat ruskeaa ja välikankaat monenlaisia vaaleita.


Tavoista poiketen tikkasin koneella, blokki kerrallaan. Rivien yhdistämisen jälkeen tein vielä lisäompeleita että täytteet pysyy paikallaan eikä jää isoja tikkaamattomia alueita. Tikkaus ei miellytä silmää, mutta peitto on pehmeä ja malli mukava. Peiton koko on 140x190cm. Näin tällä kertaa.


Juuri kun olin saanut vähän tolkkua lankavarastoihini, miniä vinkkasi lankamyynnistä Raisiossa. Kuvassa näkyy vain murto-osa laatikoista. Aivan mahdoton penkomistehtävä! Yhtään en olis tarvinnu lisää, mutta jotain piti tietysti ostaa!



Reipasta syksyä!


03 lokakuuta 2025

Tuumasta toimeen


Muiden töiden ohella on vähitellen rakentunut tuumapalapeittokin, 


Tikkasin blokki kerrallaan ja yhdistin kaitaleilla.


Blokkien takakankaana käytin harvemmin käytettyjä kankaita, joiden pinta oli miellyttävän pehmeä. Näin takapuolestakin tuli oma tilkkupeitto. Harkitummin valittujen kankaiden kanssa siitä olis voinut tulla vaikka kuinka hieno, mutta nyt mentiin varastopaloilla. Tikatessa ei vielä ollut blokkien järjestyskään selvillä.


Välikaitaleet laitoin ensin oikealle puolelle ja sitten takapuolelle.  
Toisen reunan ompelin taakse käsin kun en halunnut näkyvää ommelta välikaitaleeseen.


Pieniä paloja tuli se 4480 ja laskin että suunnilleen 600 eri kangasta. 
Jotain on vain se yksi pala, joka oli jokin näytetilkku. 
Jossain blokissa on vain muutamaa kangasta kun toisessa voi olla 60 erilaista. 


Rivit olivat välillä taas rullalla odottamassa jatkoa.


Reunassa on pelkkä vinonauha.


Valmis etupuoli ja...


...takapuoli. Peiton koko on 140x200 cm.
Pinnasta näkee että olen käyttänyt paljon punaisia kankaita.


Tämä oli monessa mielessä varastojen hyödyntämistä: 
1.5 tuuman paloja, täytevanupaloja, takakankaita ja välikaitaleita myöten. 
Näkyykö varastojen vähenemisenä? Huonosti. Ei auta kuin jatkaa harjotuksia.


Harrastusten täyteistä syksyä!



Tämän vuoden viimeiset keltavahverot.
Toivottavasti suppilovahveroita vielä nousee.


 

08 heinäkuuta 2025

Rivissä


Ajatus kuvioriveistä oli muhinut mielessä jo jonkin aikaa 
ja sitten tuli vastaan jossain fb-ryhmän kuvassa kiehtova malli pienistä erivärisistä blokeista. 

Little Bitty Love by Paula Stoddard

Tämä on niin minua varten! 
Joku sanoo heti "olen tehnyt tuon jo 10 vuotta sitten". Ihan varmaan ja hyvä niin, 
mutta silloin oma tilkku-urani oli vasta lapsen kengissä 
enkä sattunut osumaan paikalle.
Malli on siis vuodelta 2015, Quilt Magazine'n quilt-along-vuosiprojekti. 
Se löytyy vieläkin ilmaisena ohjeena verkossa, Bitty Blocks -nimellä.

FinnQuilt alkoi julkaista sivuillaan myös rivipeitto-ohjetta.
Ihan mukavaa, mutta liian myöhään minulle, näiden blokkien teko oli jo hyvässä vauhdissa.


"Bitty Blocks" kuvioita on myöhemmin julkaistu lisääkin.
Tein peittoon myös "käärmepolun". Blokki oli mukava tehdä, turhaan olen sitä vältellyt.
Polku johdattikin minut peiton lopulliseen värien järjestelyyn.


Suunnitteluseinällä oli ahdasta.


Rivit ovat valmiina...


...ja sitten odottavat rullalla jatkojalostusta.


Tikkasin koneella riveittäin ja yhdistin rivit kaitaleella.


Tietenkään en saanut kaikkia rivejä ihan millin tarkasti yhtä pitkiksi. 
Ihmehän se olisi ollut, täytyi tyytyä sovittelemiseen ja pieneen epätarkkuuteen.


Nämä ovat kuin monen maun makeisia, enimmäkseen ilopillereitä.


Minulle näissä Bitty Blocks sykkii "Elämän ilo". Peiton koko on 125x172 cm.


Iloista kesää!


Ps. Lähetin kuvan peitosta Finnquiltin Tilkkutyöbiennaaleen 2025.


23 maaliskuuta 2025

Simply Woven II ja retkiä


Kun aikoinaan 2019-2020 tein Simply woven -peittoa, minua jäi kaivelemaan epätarkkuus. Se on helppo ja sujuva malli, mutta vaatii kyllä kohtuullista tarkkuutta saada nauhat jatkumaan blokista toiseen.


KaffeFassett-fb-ryhmässä näin iloisen keltaisen peiton ja innostuin leikkaamaan omiakin KF-kankaitani 2,5" nauhoiksi. Aiempi nauhapeittoni oli sammaleisen samea. Tästä piti tulla aivan muuta.


Vihreimmät värit Kaffea ja Philip Jacobs'ia säästin vielä varmuuden vuoksi Kaffen "Lehtien peittämät ruusut" -peittoon omenapuiden siimeksessä. Siitä olen haaveillut suurin piirtein koko tilkku-urani.


Nauhat osuivat nyt paremmin kuin ekalla kerralla. Ei ihan täydellistä, mutta parasta mihin pystyin.


Punaista, sinistä, violettia ja keltaista, ruskeaakin taitaa olla häivähdys, tämän värikkäämpää ei minulta synny. 


Reunassa on oranssia ja violettia, peiton kankaita.


Takakangas on sentään harmaa, italialaista paitakangasta. Se on mukavan tuntuista ja tarpeeksi leveää ettei tarvita jatkopaloja. Peiton koko on 120x150 cm.

Muutamia mukavia malleja olen tehnyt useampana versiona. Tämä oli nyt tällä kertaa tässä - enää en jää murehtimaan nauhojen kohtaamattomuuksia.

Tässä yksi kuva-arvoitus:


Missä mahtavat olla nämä portaat?
Helpottaako jos sanon että kutsutaan Sirenin portaiksi?
Yhden pisteen vihje: löytyy Helsingistä.



Samassa rakennuksessa on monia upeita marmoriportaita ja saleja. 




Arvokkaat puitteet ja tärkeä työpaikka. 


Keksit jo: eduskuntatalo. Oli mukava nähdä sisältäkin. Opastus oli huippuluokkaa.


Kävimme myös Tove Janssonin Paratiisissa HAM:ssa. Siellä sai kyllä hyvän kuvan ahkeruudesta, huumorista ja lämmöstä, millä hän työtään teki.


Sähköyhtiö tilasi ruokasaliin freskon, vapaat kädet taiteilijalle. Mutta tämä kuva ei kelvannutkaan. Eihän siinä ole mitään sähköstä!


Tove teki toisen. Se kelpasi. Oli sähköä ja insinööritkin olivat päässeet mukaan!

Joskus täytyy käydä katsomassa Teuvan kirkon alttaritaulua. Senkin tekovaiheista on mielenkiintoinen tarina.


Retki II:


Kiltalaisten kanssa teimme retken Maskuun Kerttu Pietilän Ilosen harmaata -näyttelyyn. Nimi täytti lupauksen. Ihastelimme tilkkujen asettelua ja kaikkia värejä. Kolme peitoista olin nähnyt viime syksynä Raisiossa Naantalin killan 30v-näyttelyssä ja esitellyt myös täällä. Olin siis ihaillut niitä jo silloin, m.o.t.


Meillä on killassa eräs joka osaa tehdä kahvipusseista mitä vain. Olen vienyt hänelle aina Kulta-Katriina-pusseja kun tiedän että jotain pussimallia tarvitaan paljon jos haluaa käyttää tiettyä kuviota. Nyt sain yllätyksenä kauniin korin! 


Katsokaa kuinka somat kultaiset koristeet!
Asettelussa on huomioitu myös paketeissa tapahtunut muutos: 
pohjaväri on muuttunut kiiltävästä mattaan.


Mukavia retkiä teillekin!



19 syyskuuta 2024

Neliöistä


Monen vuoden ajan olen leikannut pienimmät jämäpalat 1,5 tuuman neliöiksi (muistiinpanojeni mukaan ainakin marraskuusta 2020 lähtien). Jos palasta ei tule tätä neliötä, heitän sen roskiin.


Pareja ja neljän palan ruutuja olen ommellut yhteen aina toisinaan. Ajattelin laittaa vaaleita ruutuja näiden ryhmien väliin. Mutta suunnitelmat muuttuivat ja niinpä minulla jäi ylimääräiseksi 100 kpl leikattuja 2,5 tuuman vaaleita neliöitä.

Tähän saumaan tulla tupsahti Taito-lehti 3/2024 ja siellä pixeleistä koottu tilkkumalli Kesä maalla, Veera Jussilan malli. 
Justiinsa sopiva minun neliöiden käyttöön.


Alkoi hillitön neliöiden leikkaaminen. En tietenkään malttanut leikata kaikkia valmiiksi ennenkuin kokeilin miten homma menee.


Nämä ovat taas Marimekon kankaista nämä neliöt, siis muut paitsi ne 100.


Rivejä ei ole silitetty, mutta kukka hahmottuu jo.


Rivit odottivat yhdistämistä hyvässä järjestyksessä numeroituna talouspaperihylsyjen ympärillä.


Ohdake muuttui ruiskukaksi.
Näyttää kasvavan vuorenkilpien seasta.


Takakankaana on pikkupallollista tilkkukangasta, ja pieni lisä toista melkein samanlaista. 
Reunakankaat (harso+tasavärisempi vihreä) ostin kesällä Oulussa PeeKaa-liikkeestä. Monen Oulu-reissun jälkeen oli viimein tilaisuus käydä paikan päällä. Paula esitteli ystävällisesti hienoja ja toimivia tilojaan, vaikka olin ihan tavallinen asiakas. Kiitos hänelle! Oli mielenkiintoista nähdä ja kuulla hänen työstään.

Miten sitten kävi niiden pienten neliöiden? 
Sieltä tulee se varsinainen jämäkangastilkkupeitto, joskus. 


Se on jo aika pitkällä. Nämä neliöt ovat 20 cm, 16 neljän neliön ryhmää, = 64 pikkuneliötä.
Kun teen blokkeja 7x10, saan peiton kooksi jotakuinkin 140x200cm
 ja silloin siinä on 4480 tuuman kokoista neliötä.
Jos suunnitelmat ei muutu.



Kesän aikana ompelin muutamia pussukoita, lahjaksi ja muuten vain.
Iso pussi tuli ylimääräisistä kuittikaitaleista.


5-vuotiskortti


Kokeilimme niittykukkien kylvämistä lavaan. Ensi kesänä voi kylvää isommalle alalle.


Ihana Törmänkukka talvehti ruukussa autotallissa. Se on hyönteistenkin suosikki.


Vadelman kasvustojen seassa odotti ristilukki saalista. Verkko oli kyllä tosi repaleinen.


Sitruunan
kukkien tuoksu on tosi voimakas. Haju paljastaa heti kun yksikin kukka on avautunut.


Puu kukki kesän aikana kahteen otteeseen ja yritti puskea satoa, mutta onneksi vain yksi hedelmä jäi kasvamaan. Pieni puu ei olisi jaksanut tuottaa kaikkia hedelmiä.


Vielä on vähän kukkia pihassa, mutta syksy on tuloillaan! Otetaan rennosti vastaan sää kuin sää. Pukeutumiskysymys!

Mukavaa syksyä!