Äitienpäivätervehdys tulee afrikankukin.
Virkkaaminen ei juurikaan ole minun juttuni, mutta kun
käsityölehdessä oli ohje afrikankukkapeitteelle, innostuin minäkin käyttämään jäännöskeriäni. Innostus laantui, tuli taukoja ja niinpä tämän huivin työstäminen on kestänyt jo muutaman vuoden. Jäännöslangatkaan ei ole yksin riittäneet, varsinkin valkoista ja jopa mustaa, on saanut ostaa lisää.
Miksi sitten laitoin kaikkiin mustaa reunusta, vaikea sanoa, harmi ettei ollut näkemystä muuhun. Nämä ovat villalankoja, lähes kaikki Novita Wool. Kukkia on 198 ja painoa kertyi 920g. Syvä helpotuksen huokaus, kun sain tähän muotoon ja päätin että valmis on.
Virkkaus on kuvattu tuolla maakellarin toisella puolella. Kellarin muoto ja kasvillisuus houkuttelisi rakentamaan puutarhaan hassuja juttuja, jos osaisi. Tästä minulla tulee aina mieleen Lanzaroten kaktuspuisto, jossa oli niin hauskasti leikitelty rakennelmilla. Etsin vanhan kuvan (2008) ja huomasin, että itseasiassa sehän olikin paljon kivisempi kuin muistinkaan. Mutta kuka uskaltaisi astua peikon kitaan. Pitäisi olla joku kiltimpi, vaikka äitimaa. Tuuheat kutrit viittaisivatkin paremmin siihen suuntaan.
Lanzaroten puistossa oli monenlaisia puhuttelevia kaktuksia,
jopa hattivatteja.
Sitten takaisin kotimaahan, kaktuksista puheen ollen.
Vappuna kukki taas joulukaktus, vai onko se pääsiäiskaktus. Ehkä molempia.
Sellaisin aasinsilloin kuljettiin Afrikasta ja Kanarian saarilta kotipihalle.
Edellisen postauksen kuuset ja pellot eivät näy meidän ikkunasta, mutta muuten näkyy kyllä samantapainen kulttuurimaisema. Voit bongata kuuset, jos ajat 110-tietä Turun ohikulkutien risteyksen tienoilla.
Hyvää viikonloppua ja Äitienpäivää kaikille!
