Näytetään tekstit, joissa on tunniste Elizabeth Hartman. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Elizabeth Hartman. Näytä kaikki tekstit

01 heinäkuuta 2023

Sauruksen tapainen


Pienen pojan lempikirjoja on Jokin sauruksen tapainen, Tony Mitton & Russell Ayto, suom. Tuula Korolainen. 

Niinpä hänelle täytyi tehdä Dinosaurus-peitto ja malli on Elizabeth Hartmanin värikäs versio.



Ohjekirjan mukana ostin nipun värikkäitä paloja, jotka oli kuin tätä varten kerätty.
Täydennys tuli omasta varastosta löytyneillä.


Taustakankaan valinta ja väri meni sen mukaan mitä oli saatavilla 
Kona-merkkistä ja että sitä oli tarpeeksi. 
PeeKaa:sta sain avun tähän ja olen oikein tyytyväinen.


Näistä paloista syntyy yksi Brachiosaurus.
Kasvi on tehty jo odottamaan saurusta.


Etenin systemaattisesti rivi ja väri kerrallaan.
Harmaata Kona Cottonia oli 4,5 m.
Tarkalla kulutuksella sitä jäi vielä vähän yli metri, 
mutta kulutin sitä kyllä sitten surutta reunoihin, kun lisäsin saniaisrivit, kapeat pystyreunat ja reunanauhan. 
Eikä lopulta jäänyt kuin 20 cm! 


Tällä kertaa päätin tikata koneella ja blokkeina.
Mallinkin mukaan blokkien väliin tulee kaitale pohjakangasta,
joten minulla se tuli yhdistävänä kaitaleena.
Ehkä vähän ohjetta kapeampana mutta peitolle kertyi kyllä riittävästi kokoa.


Paitsi että pituutta siis lisäsin vähän saniaisilla, sinisillä ja punaisilla.


Valmis koko on n. 160x220 cm.


Harmaan takakankaan (Marimekon Tulipunainen, Maija Isola/K.I. 1960/2000) löysin kaapista. 
Olin joskus hamstrannut suosikkikuosiani ja sitä oli onneksi yli 3 m.
Tässä ei paljon häiritse vaikka kuvio katkeaa, joten peittoa voi käyttää toisinkin päin.
No loppuihan se takakangas kuitenkin kesken kun aloin sooloilemaan saniaisten kanssa,
 mutta löytyi onneksi marikankaiden laatikostani eri kuosinen mutta samanvärinen kaveri.
(Vielä muistiin että alalankaa kului yli 400m.)


Malli oli hyvin toteutettu. Ei tullut pahoja saumanvarojen risteyksiä
 ja yleensäkin saumanvarat kääntyivät luontevasti. 
Kokoamisessa menetin monta kertaa pensaiden kärkiä, 
mutta vesseli ei varmaan siitä piittaa. 
Ainoa mistä voi tulla sanomista on että palaset on ylipäätään ommeltu yhteen 
eikä niitä voi enää sekottaa ja heitellä ympäriinsä.


Rrräyh!
Mukavaa kesää teillekin!

Meidän retki oli Englantiin, laitoin kuvia sivulle.


PS. Juvalla on Finn Quilt'n Tilkkutyöbiennaali 2023 heinäkuun, 
sinne siis!



21 heinäkuuta 2019

Lempiväri vaaleanpunainen


Kun nuoren ystäväni lempiväri on vaaleanpunainen ja eläimet mieluisia,
otin esiin Elizabeth Hartmanin mallit.


Isompi peitto on 125x175 ja pienempi 31x42 cm.


 Peitot valmistuivat viinimarjojen kypsymisen aikaan. 


Terassi on juuri uusittu...


...ja talon pintaa ehostetaan, 
niin että peittoa pääsi esittelemään oikein korkealta telineiltä.


Pikku pupu on tietysti salaattikärryssä.
Nämä pienet kuviot tein paperitekniikalla,
suoraan sen kokoiset kuin kuva ohjekirjan sivulla.


Punapilkullinen taustakangas tuli tarkkaan käytettyä - 
kapeassa reunuksessa on vielä kapeampia palasia.
Yhtään useampaa eläintä ei olisi enää tullut samalla taustakankaalla.
Reunukset tein sitten vähän leveämmät että sain peitosta edes jonkin kokoisen.


Kanttauksessa tere ja Marimekon Aritmetiikan ruudutuksen viivoja.
Taustakangas on puuvillasatiinia, missä on aivan vanhan täkkipeiton tuntua.
Barbien peitossa on sama taustakangas.



Kesäisiä päiviä kaikille!


01 huhtikuuta 2018

Kevätpäiviä

Leppoisaa pääsiäistä ja hauskaa aprillipäivää!


Tämä paju esittäytyy juhla-asussa.


Pitkänperjantain kirkkaassa auringonpaisteessa oli ilo kulkea.
Suojärven jäällä ja pelloilla oli vain vähän lunta ja sekin upeaa kantohankea.


Helppo kulkea kun on hyvin viitoitettu!


Kotipihalla on vieläkin vähemmän lunta. Pihan siivous saa silti odottaa.
Viimeksi hankkimistani mallikirjoista tein ensimmäisenä Elizabeth Hartmanin eläimiä.
Nopeasti huomasin että taustakankaasta ei riitä kovin isoon työhön,
joten tämä vain pieni vaunupeitto, 55 x 60 cm.


Kiinanruusun kukka on kaunis - sääli että niin lyhytikäinen.

Valon lisääntyminen ilahduttaa joka vuosi!

Nautitaan keväästä!






08 helmikuuta 2018

Uusia ihanuuksia


Oli niin vaikea valita, että hankin ne kaikki. Uusia ohjeita.


Edelleen on vaikea valita mistä aloitan.
Teenkö ensin Pamela-puuman vai Carlos-kojootin?
Ehkä sittenkin satulinnan tai matkan maailman ympäri ...
Haittaaks se jos en ehdi paljon blogia päivittämään,
kun tässä menee nyt hetki.


Mutta ettei kankaat pääsisi loppumaan,
niitäkin tuli muutama lisää.
Polkupyörät on jo varattu johonkin taustakankaaksi.
Huomatkaa reissukankaan hieno hulpio!


Palkitsin itseäni näillä uusilla herkuilla,
koska olen ollut to-oooosi ahkera.
Olen saanut valmiiksi jotain suurta.


Tilkkumyllyssä nähdään!
(Klik)



15 syyskuuta 2017

Siilit #4 ja 5, kaverit #6


Kerran kesällä pensaan suojasta taapersi kaksi siiliä.


Nämä eläinblokkityynyt #4 ja 5 ovat taas ihan erivärisiä kuin aiemmat.
Muuten mennään samalla kaavalla:
Elizabeth Hartman-eläinmalli, kankaat Marimekkoa ja koko n. 45x45 cm.


Omasta ja äidin varastosta löytyy tosi monen ikäisiä kuoseja.


Vielä vähän sinisen sävyyn, tyyny #6:


Sen piti olla heinikko, mutta kuvassa näyttää kuin kettu olisi saanut parran.


 Tämäkin kuvio on jostain 60-70 -luvulta, hyvin palvellut pöytäliinana,
nyt pääsi tyynyn toiselle puolelle.


Kesän viimeinen perhonen,
hortensiakin on jo menettänyt hehkunsa.


Tässä kiitoksessa välittyy se miksi teen näitä ompeluksia.


Nyt odotetaan jännityksellä, millaista talvea valtava pihlajanmarjasato ennustaa!
Toivotaan kuitenkin pitkää ja kaunista syksyä!


PS. Lisäsin sivun kuvapostia Kanadasta.
Yritin tiivistää - huonosti onnistui, sorry!






02 heinäkuuta 2017

Eläintyyny #3 ja kesäkuvia

Tyynyjä tulee lisää, samalla konseptilla.


Oli taas nuoren ystäväni syntymäpäivän aika.
Taustakangas on Ananasta, niinkuin pupukin.


Keskiaikamarkkinoilla Turussa liikkui monenlaista väkeä.


Piispa Arvid Kurki oli tullut kansan pariin ja tuntui katselevan huolissaan markkinameininkiä.


Vallasrouvalla oli upea vaatetus.


Keskiluokalla vähän rosoisempaa kuosia.
Tunnistin keskiluokaksi kun rouva tuossa oikealla niin äänekkäästi kutsui piikaansa.


Pelimannit kehuivat esiintyneensä monissa hoveissa Euroopassa.
Helppo uskoa, taitoa kyllä riitti. 


Lihavartaasta levisi herkullinen tuoksu.


Taistelutaitoja oppimassa.

Avoimissa puutarhoissa kävin tällä kertaa Liedossa.


Tiinan puutarhassa oli ihana kasvihuone viiniköynnökselle. 
Ja ruusuköynnökselle. 
No taisi siellä kasvaa tomaatitkin.


Laventeli ei ihan vielä kukkinut, mutta tuoksu jo tuntui.


Hänellä oli kurjenpolvia monta lajia, kuuluu myös minun suosikkeihini.


Toisessa puutarhassa rouvan harrastuksena oli erityisesti pelargoniat.
Niitä oli jo 300 lajia!


Isoissa penkeissä oli ihana kasvien kirjo!


Unikoista tykkään myös!




Työkalut varaston seinustalla eivät tainneet olla pelkästään koristeita.


Kunnon kesäkeittiö!


Keltaista ruusupensasta näkee harvemmin - se on kaunis!


Akileijoja oli myös monen värisiä.


Ja niitä unikkoja!


Kerran jo esittelin tätä maatilataidetta Liedon Suopohjasta.
Nykyään on enemmän väkeä paikalla.


Tilan postilaatikkokin puhuttelee ohikulkijaa.


Mukavia kesäreissuja teillekin!