Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kurssi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kurssi. Näytä kaikki tekstit

02 huhtikuuta 2026

Talven mittaan


Sain toimeksi inventoida villalankavarastoani. Kylläpäs niitä olikin, isompia ja pienempiä keriä. Osa itse ostettuja, mutta paljon myös äidin perintöä. Kaikki arvokkaita eikä missään nimessä hukattavaksi.

Vauvalangoista tuli junasukkia jo viime vuonna, mutta vielä niitä löytyi kuudeksi raidalliseksi pariksi.

Kokeilin parit isommatkin raitasukat, mutta se linja ei tuntunut kiinnostavalta. Raitoihin kului niin vähän lankaa.

Jospa virkkaan vaihteeksi isoäidin neliöitä. Näissä lanka on sitä nk. fingering-paksuutta. Mikä, harhaanjohtavaa kyllä, ei suinkaan ole sormen vahvuista, vaan semmoista 3 nron puikoilla kudottavaa.

Neliöitä on valmiina nyt jotain 200. Tarkoitus on tehdä isoäidille (lue "itselle") monivärinen jakku, isoäiti kun olen. Qvidi-Minan jakussa on lähes 500 kpl 5 cm neliötä, mutta minun neliöt on kerroksen isompia, kun ajattelin että mustat on helpompi yhdistää ja musta lanka on paremmin samanväristä merkistä toiseen. Voi olla että takin malli muotoutuu huonommin näillä isommilla, mutta kotikäyttöön riittää. Katsotaan miten muijan käy.


Paksummista langoista, 4 nron puikoilla kudottavista, tein huivia Minna Canthin tapaan. Tämän ohjeen kertoi Paula-rouva hauskassa blogissaan. Siellä on myös tarina siitä miten huivi liittyy Minna Canthiin. Paula on saanut ohjeen Tulihan tehtyä -blogin Terhiltä. Kudoin laiskuuttani pelkkää oikeaa ja vaihdoin väriä aina kun kerä loppui tai tuli solmu vastaan. Yläreuna oli lopulta sylinmittainen kun langat loppuivat.

Nalle-langoista pitää kutoa sukkia, mutta on vielä muitakin sukiksi sopimattomia laatuja, esim Pirkanmaan kotityön ihanuuksia.  Voi minua hamsteria! 


Jotain muutakin olen kutonut. Nukenvaatteet on uusi aluevaltaus.
Joulun aikaan ostin aivan mahdottoman ihanan ohjekirjan. Sitä tykkää selata pieni 3v neitikin.


Kuvassa ei näy langan kimallus. Blingbling on tärkeää!


Mekon alta pilkistää muutamat legginsitkin.

Tunnustan että kaapeista löytyi myös jokunen keskeneräinen puseron- ja villatakintekelekin, mohair-langasta ym erikoisuuksia. Ei mitään muistikuvaa kuinka kauan ovat olleet näin pitkällä, melkein valmiina. Jospa teen ne loppuun, on kivempi viedä valmiit vaatteet keräykseen.


Ettei tilkut ihan unohtuisi, sain koottua muutaman nuppupeiton sairaalaan vietäväksi.


Tuli hempeää ja vähän rajumpaa väritystä.


Takakankaan flanellia oli kaapissa 7 peittoon. 


Pussukkamalleista kokeilin tätä pystymallia. 
Helposti tuli, metrivetoketjua vain kaarevaan reunaan. Mutta mitä käyttöä?


Tarviiko teippiharja säilytyspaikan? 
Vetoketju olis voinut olla leveämpi, niin olis kankaan reuna mahtunut helpommin piiloon.


Irma Tilkuista totta -blogissa esitteli niin houkuttelevasti Katrin Tilkkukaupan Pinjataa, että ostin ohjeen. Ihan ekaksi halusin harmaan liinan, 50x90 cm. Onnistuin saamaan mitäänsanomatonta mössöä Pariisi-aiheisista kankaistani.


Jos harmaus alkaa ahdistamaan niin siitä selviää käden käänteessä, toinen puoli on reippaampi. Kangaskaupoilla en tällä kertaa käynyt, Lumimarja on miniän vanhaa verhoa ja vinonauhankin keräsin varaston pätkistä. 

Niin se sitten talvenselkä taas taittui ja kevät tuli maaliskuussa muutamassa päivässä.


Kesäterveiset meille tuotiin Balilta, Sivettikissakahvia, salakipalmun hedelmä ("käärmeenmuna") ja suklaata. Tuo kahvi se vasta erikoisista pavuista on jauhettu, sivettikissan läpi kulkeneista. Pitäisi olla maailman parasta, mutta varmasti ainakin kalleinta!  


Salon Veturitallissa on esillä Hannu Hautalan ottamia valokuvia, kaikki aivan huikean hienoja ja tämä yksi hauskimmista, pöllön poikanen on piilossa.

Seuraavaksi on edessä polven tekonivelleikkaus ja keskityn kuntoutukseen. Tavataan joskus kesällä. 

Hyvää Pääsiäistä! 
Aurinkoa ja lämpimiä sateita päiviinne!



08 kesäkuuta 2025

Nesessäärit


Kun lähes pari vuotta sitten tyhjensimme sisarusteni kanssa isän kotia, otin sieltä huostaani hänen solmionsa ja arvelin, että voisin jakaa niitä heille jossain muussa muodossa.

Se toteutui nyt. 


Purin solmiot auki, pesin ja silppusin silitetyt palasiksi. 
Järjestelin tukikankaan päälle,
 tikkasin huovan ja vuorikankaan kanssa ja ompelin nauhaa rajoille. 




Silkkiset palaset olivat kovin kurittomia. 
Pyrkivät esiin nauhan alta ja jouduin monta kertaa laittamaan tukiompeleita. 
Olisi pitänyt olla isompia paloja, mutta ajatus tässä nyt oli tärkein.


Kolme nesessääriä on nyt valmiina.
Muistot elää papan solmioissa: oli häitä, 
ristiäisiä, rippijuhlia, ylioppilasjuhlia, syntymäpäiviä,
hautajaisia ja se solmio joka oli isälle kaikkein mieluisin.







Toukokuussa kävimme Helsingissä Reidar Särestöniemen 100v näyttelyssä 
Didrichsen'in taidemuseossa. Vahvoja töitä, ihan kaikki.


Tunturimaisemat puhuttelivat minua eniten.



Maailman ranta, 1970



Asuntokaltio 1977



Sudet laulavat viimeisen laulunsa, 1974

Näyttelytiedoissa "...se on minun kulmatöitä. ja siitä voisi sanoa että huikeampaa ikävää ja tuskaa ei ole mishän. Ja komeampaa kuutamoa ei perkele nouse mishän minun tauluissa."




Talon ikkunoistakin avautuu hieno maisema. 
Tällä kertaa meri on vihreä.


Tätä kirjastonurkkausta voisi vaikka kadehtia!
Oikealla näkyvä epäselvä juova on suihkulähteen vesipatsas.


Kiinanpionien kukintaa meillä.


Mukavia kesäpäiviä!

 

 


17 elokuuta 2023

Nauhan pyöritystä



Tämäkin blokki oli esillä työväenopiston kurssilla viime talvena. 
Neljän blokin ryhmä muodostaa  isomman ja pienemmän tähtitortun, 
useamman blokin pinnassa pääroolin ottaa nauha.

Kuviopinta tuli valmiiksi jo kurssin aikana, mutta viimeistely jäi muiden töiden jalkoihin. 


Dinosaurus-peiton harmaa kangas sopi tähänkin reunaan. 
Mukava että sitä oli vielä saatavilla.
Tässä on vielä tikkaus kesken ja työ paketissa = takakangas näkyy reunoilla.
Tikkasin tämän vähän paksummalla langalla, Coats Epic 40. 
Useimmiten käytän vahattua Gutermannia.


Voisihan nämä nauhat tehdä värikkäämminkin, 


mutta aloitin koepalaa kuviollisella beessillä, 
joten niillä sävyillä jatkoin.
Ja sainkin monta kangasta loppumaan.


Takakankaana on pöytäliinakangas, jota ei muuten olis tullut käytettyä.


Sitten taas jatketaan harjotuksia, keskeneräisiä riittää.

Onneksi kesää myös!



 



05 toukokuuta 2023

Opistossa tehtyä

Kurssilla tutustuttiin mielenkiintoiseen blokkiin. Kuviossa ei ole kaarevia saumoja mutta illuusio ympyrästä on selvä.

Kuvassa on kurssilaisten blokkeja. 

Voimakkaammin ympyrä näkyy kyllä kuvassa kuin luonnossa. Verkon mukaan joku suunnittelija oli  nimennyt tämän "Open Options" (ja toinen linkki) koska kuviomahdollisuuksia on hämmästyttävän paljon. Muitakin nimiä taitaa olla.


Tässä tyydyin kuitenkin tyynypintaan, kun peittoja on jo muutenkin keskeneräisenä. 
Ehkä joskus palaan aiheeseen. Jännittävää pintaa syntyy suht nopeasti.


Melkein samanlaiset molemmilta puolilta.
Tikkauksetkin tein nopeasti koneella ilman suuria suunnitelmia.


Piilovetoketju sattui olemaan sopivaa väriä. Ei tarvinnut sen enempää piilotella.


Viimeisenä kurssityönä tehtiin kesäksi uusi laukku (kuvassa viimeisellä kerralla mukana olleet). 
Tämä malli on saksankielisestä Patchwork -lehdestä. 


Minun tuli aika raju, ukkosta enteilevä, cross-body -versio. Ja aika iso - taisi tulla ylimääräisillä saumanvaroilla.


Lämpimiä kevätpäiviä odotellen!

 




03 maaliskuuta 2023

Puff-ankkalampi


Opistotöitä on tämäkin. Vauvanpeittokoko riitti minulle kokeiluun. 


Sain käytettyä pieniä sinisävyisiä paloja. Kehä rakentui sen mukaan mihin värit riittivät. Palleroiden takakankaaksi saattoi käyttää kaikenlaisia ohuita kangasjämiä. Ne eivät näy ollenkaan valmiissa työssä. Toinen hyvä juttu oli, että täytteeksi sai käytettyä huomattavan määrän leikattuja vanusuikaleita, joita aina jää peitoista. Ohjeessa varoitettiin vauvalle liian raskaasta peitosta, ja toden totta, painoa kertyikin hämmästyttävän helposti. Siksi pallot eivät ole täpötäysiä.


Kiinnitin päällisen vanuun joka toisesta risteyskohdasta pienellä "tähdellä". 
Näin sain langanpäät siististi piiloon takakankaan alle. 


Takakankaan (lakanakangasta) tikkasin sitten kevyesti palleroiden pohjiin, 
sen verran että pysyy paikoillaan. 


Vanun tasasin pari cm yli reunan ja siihen käänsin takakankaan reunukseksi. 
Valmiin peiton koko on 67x100 cm. 
Ihan hauska työ, vähän erilainen vaihteeksi. 
Kaikkein parasta kuitenkin on että peitto on jo käytössä!


Tähän löytyy verkossakin hyvä ilmainen ohje, Lo & Behold Stitchery. 
Siinä on tehty iso sängynpeite. Ihana, mutta työläs. 
Vaan eihän tässä mitään helppoja haetakaan, kunhan on hauskaa tekemistä!


Sitten taas yksi pieni nuppupeitto. 
Nyt oli opistossa esillä Mondrian-tyyli, mutta minulla välikaitaleet ovat edelleen valkoiset. 
Varmempi jättää vauvanpeitossa musta pois. Jotain muuta sitten mustalla kaitaleella. 
Mondrian-style löytyy Pinterestistä ja monesta blogistakin, 
ainakin tämä oli yksi harvoista "secured" paikoista.

Iloisia kevätpäiviä!