Näytetään tekstit, joissa on tunniste Marimekko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Marimekko. Näytä kaikki tekstit

02 tammikuuta 2026

Koukussa ruutuihin


Se alkoi sudokusta. Tai ehkä jo siitä ruiskukasta ja tuuman ruuduista. Mutta siis Tilkkulehdessä oli vinkki sudoku-asettelusta ja tartuimme killassa toimeen. 


Yksi teki peiton yhdistämällä reunuksilla 2 ryhmää, toinen pienemmistä neliöistä tyynynpäällisen ja tyyny tuli lopulta minunkin pinnoista. Aika iso, 50x50cm. Ja ah, niin ruskea että joitain ihan hirvittää.


Pinta näytti sopivankokoiselta nuppupeitoksi, joten leikkasin neliöitä myös lastenkankaista. 
En sitten kuitenkaan asetellut ruutuja sudokuksi vaan vähän selvempään järjestykseen.



Värikkäitä koirankuvia oli valmiina vähän isompina neliöinä ja niille tuli kavereiksi muita värikkäitä.


Fb:ssa näin kerran aika hauskan resurssipalapeiton. 
Piti arvioida ja laskea, millaisilla mitoilla se mahtaisi rakentua. 
Nämä neliöt ovat 2 tuumaa ja välikaitale 1,5.
Blokin koko on 14 tuumaa saumanvaroineen, tässä siis 4 blokkia. 
Joskus teen näitä lisää, todennäköisesti ja monenvärisiä.


Ensin kokeilin 2,5 tuuman ruuduilla ja laskin vähän väärin. Ei tullut neliöblokkia. 
Olin laskenut homman kuudelle ruuturiville, joten tähän kokeiluun tuli 1 ylimääräinen rivi. 
Tein nuppupeitoksi tämänkin, eikä se ole ihan neliö vieläkään.


Isoista 5 tuuman ruuduista tuli taas yksi kassi...


...ja tosi pienistä paloista mosaiikkipintaa.


Sekin näyttäisi sopivan tyynyksi. Tarvitaan vain toinenkin puoli.



Nuppupeitot ja junasukat vein TYKS:n vauvaosastolle ennen joulua.


Joku jouluinenkin ruutu, pikaisesti FinnQuilt'n adventtikalenteriohjeella 14.12.2025 ja...


... toinen kassin mallinen lahjakääreeksi. 
Ohjeita tähän löytyi runsaasti Youtubesta. 


Pehmeitä kiviä tein myös lisää. 


Näistä tuli pieni tyyny, 30x30 cm.


Terveiset Kaarinasta!


Hyvää Uutta Tilkkuvuotta!



02 syyskuuta 2025

Satokausi

Kalenterin mukaan on syksy alkanut. Kirjaan tänne nyt kassit ja pussit joita tuli tehtyä kesän mittaan. Mukava ne on laittaa muistiin. Kävi niin että kun lopetin valokuvaamisen tänne, ei löytynytkään mitään tietoa mistä langasta yhdet kauniit sukat oli tehty. Viimeistä hippua myöten lanka oli käytetty eikä jäänyt jälkeä, mitä se oli tai mistä hankittu. Muistiinpanot ovat tärkeitä, m.o.t.



Kaksi kassia: ylempi on Almandiinin japanilaisesta kankaasta ja alempi pehmeitä nahkapaloja. Molemmissa on nahkasangat, jotka ostin viime syksynä Lankavalta Tampereen messuilla. Vetoketju sulkee kassien suun. Pitkät välikaitaleet nahkapinnassa helpottivat saumanvarojen kohtaamisia. 


Kankainen seisoo tukevasti itsekseen kun siinä on välissä Peekaasta vuosi sitten hankittua laukkuvahviketta.
Nahkaan minun ei pitänyt enää tarttuakaan, mutta eipä ne palavarastot olleetkaan tyhjiä. 
Kuin ihmeen kaupalla kahdesta (!) kenkälaatikosta löytyi aika ihania paloja. Ne oli niin pehmeää nahkaa että piti silittää vahvikekangas jokaisen palan taakse ennenkuin ompeleminen onnistui. 


Pohjan laitoin vähän tukevammista paloista. 
Tästä nahkapalakassista tuli paremman kokoinen kuin edellisellä kerralla 2020, 
nyt 42 cm korkea.


Punaisessa lompakossa kokeilin s.o.t.a.k-mallia Essex wallet. 
Sujuvaa oli, kuten muutkin hänen ohjeensa.



Nämä "kivet" on näyttäneet niin mukavilta Pinterestin kuvissa että ajattelin kokeilla. 
Laitoin 100g-vanun täytteeksi ja keräsin jämäpaloja. Kuinka pieniä batiikkeja säästänkään!





Pinnan käytin pussukkaan, jonka kooksi tuli 28x26cm, samalla mallilla kuin solmiopussukat alkukesästä. 
Ehkä teen tätä kivipintaa vielä lisää.


Seuraavaksi tuli vastaan tummia MM-neliöitä. 
En muista mitä niistä oli suunnitteilla, mutta pussukaksi ne nyt jalostui. 
Tukena on sama materiaali kuin yo. kassissa. 


Periaatteessa tein Noodleheadin avointa mallia, mutta vahingossa vetoketjun häntä jäi vuorin alle, niin annoin olla siellä. Aika kookas tuli, 30x23cm (lxk), pohja 8x23cm.


Varmaan jo toista vuotta on ollut kogin-kuviopinta valmiina tähän pieneen kukkaroon, 10x8cm. Punnersin valmiiksi pussiksi japaninkielisen ohjeen mukaan (kuvien avulla) ja sain kehyksenkin paikalleen, jotenkuten. Ohjeessa tehtiin kuvio vain yhdelle puolelle, mutta tein saman kogin-merkkauksen toisellekin puolelle. Lanka vain on vähän eri. Tämä sininen on mallin mukainen puoli.


Sitten olikin vuorossa pitkulaisempi pussi.
Tein ensin oikein ison 33x16x9 cm ja perään sinisen vähän pienemmän. 
Välissä on patalappuhuopaa. Se on oikein mukavan taipuisaa.


Näissä on ohjeena Olivia pouch sotak-malleista. Sinisessä tikkaus "piilottaa" sauman toisella sivulla.


Vielä yksi valas-tyyny. Tähän olin joskus ottanut talteen ilmaisen ohjeen verkosta. 


Kangas on aitoa 60-lukulaista Marimekkoa. Leikkasin omasta mekostani.
Tyyny on 60 cm pitkä pyrstöstä leukaan. Tilavuutta tulee lisää välikaitaleella ja saumoissa kiertää terenauha.


Mukavasti meni kesä.

Hyvää syksyä!






09 toukokuuta 2025

Kukkahattutäti


Nyt saa kesä tulla. 


Uusi kukkahattu suojaa auringonpaahteelta.


Pitää vain varoa ettei mehiläiset luule oikeiksi kukiksi.


Ompelupöydällä lojui kaksi kassakuittien avulla tehtyä pintaa, ruskea ja liila. 
Niistä kokeilin yhtä youtuben pussukkamallia. 
Näppärästihän nuo tuli ja tukevasti seisovat itsekseen, 
mutta saumanvarat sisällä piti peittää vinonauhalla ja 
se vaati vähän sorminäppäryyttä kun pussi oli niin tukeva. 
Aurinkolaseille kokeilin vinovetoketjullista ohjetta kun 
se niin kovasti muistutti vanhaa tabletinsuojamallia. 
Nojoo, tukeva tuli siitäkin laukkuhuovan kanssa.



Edellinen sato ei ole vielä ihan kypsää kun on aikeissa jo tulla uusia sitruunoita.
Kukkia tulee ainakin 50 ja tuoksu on sen mukainen.
Suorastaan tyrmäävä.


Kaunista Äitienpäivää!

Auringon lämpöä odotellen.




14 joulukuuta 2024

Joulun odotusta


Joskus alkuvuodesta leikkasin sinisistä, punaisista ja harmaista Marimekon kankaistani 2.5 tuuman nauhaa ja ompelin lasagnepintaa. Taas törmäsin samaan ongelmaan - on tosi vaikea suunnitella minkä kokoinen pinnasta tulee. Jalostaminen jäi muhimaan. 



Kassihan siitä lopulta tuli, aika kookas sellainen. 
Kahteen pussukkaan otin palat yläosasta ja pohjan tuntumassa kavensin raitoja niin että kassin koko alkoi miellyttää. Sopivanväriset sangat tuli jonkun vanhan repun perintönä.
Välissä on vaahtomuovimaista tanakkaa tukimateriaalia, jota ostin kesällä PeeKaasta (ilman liimaa). Oli just niin miellyttävää ommella kuin luvattiinkin.


Pussukat on s.o.t.a.k handmade'n Olivia pouch -ohjeella.


Syksyn kulusta muutamia kuvia:


Hevoskastanjan lehdistä saa haravoitua komean keon. 
Huippupäivä kun pääsee siihen pyörimään!


Metsälammen jäätymistä on mukava seurata.


Mikäs metropoli se tämä?


No Tampere tietysti! 
Messuilta tuli mukaan muutama kangas, vaikka ei ollenkaan olis ollu tarvetta. 
Onneksi tuli myös sellaista millä on/oli tarvetta, vetoketjuja, laukun hihna ja nahkasankoja (siis ei ämpäreitä vaan sangat!).


Pinkki-pupu toivottaa kaikille mukavaa joulunodotusta ja tunnelmallisia juhlapäiviä!


"Pupu" tuli koiraohjeella jonka tilasin mainoksen uhrina. Ajattelin että kaavat on pdf-tiedostona, mutta ei, Hong Kongista asti tuli muovikaavoja kirjeenkokoisena postipakettina. Vähän turhaa postinkulkua. 


Mutta nukke (Harry the Hound Dog) oli kyllä yllättävän helppo ja nopea toteuttaa.


Monen kuusen mukana lähti joulutervehdys ystäville!

Rauhaisia juhlapäiviä!