Palkinto, kuusi, kassi ja vinoja mökkejä

Hyvin on vuosi alkanut, puuhaa riittää.

Joulukuussa onnistuin arvaamaan kaksi kertaa oikein Marlen adventtikalenterissa 

ja sain sitten postissa hienot palkinnot.

Luulen että soma pussi tulee pienten korvakuulokkeiden säilytykseen, 

ne kun tuppaavat hukkuvan oudosti.

Mistähän hän osasi arvata että Knitting-yoga sopi minulle? 

Jo kuukausia olen väkertänyt villatakkia, moniväristä tietenkin. 

En tiedä valmistuuko tänä talvena.

Omar maistuu makealta siinä tikutellessa.

Vihreiden kankaiden vinkkinä oli joulukorttina saamani kuusenmalli, 

mutta minäpä olin yllättänyt itsenikin ja yksi kuusi on jo pystyssä. 

Reunustavat kankaat on valittu, niin että ei pitäisi olla mitään esteitä valmistumiselle.

Pakkauksessa on paperi toisellekin kuuselle 

niin että kyllä vihreää tarvitaan vielä, kiitos!

Paperi oli tosi ohutta mutta nätisti kävi ompelu.

Myös olen ommellut muutaman vuoden takaisia kankaita taas yhteen, 

tajunnanvirtaa, ilman mitään sen suurempaa päämäärää. 

Lopulta piti päättää mitä pinnasta tulee.

Käsityökassi tuli, toinen puoli punainen, toinen sininen.

Vuori beessiä kangasta, yksi sisätasku ja huopaa välissä.

Aivan perusmalli - mutta kankaiden kirjo ilahduttaa kovasti!

Koko 33x38 ja pohja 12 cm.

Aurinko paistoi niin häikäisevästi ja hanki kimalteli,
että oli ihan pakko kuvata toistakin keskeneräistä työtä.

Tässä on tyhjennetty punaista, ruskeaa, oranssia ja keltaista

kangasvarastoa. Ehkä syntyi pientä lovea laatikoihin.

Hirsimökit on ihan vinksallaan ja mihin suuntaan vain.

En tippaakaan yrittänyt tehdä suoraa - ihan päinvastoin.

Kesällä ostin ison neliöviivaimen ja sitä nyt käytin menestyksellä.

Voi miten helppoa oli tasoittaa blokit 9 tuumaan, oli jopa pyörivä leikkuualusta.

Kuka sanoo että tämä ei olisi välineurheilua!

Vielä tarvitaan reunat yms, joten valmista ei tule ihan heti,

mutta varmaan joskus.

Ihania talvipäiviä!

1000 palaa

Kuva peitosta viehätti heti ensi näkemältä. 

Mutta minulla ei ollut ollenkaan sellaisia kankaita kuin Angela Brooklyn Quilting Company'ssa oli käyttänyt, Amy Butler -kankaita. 

Siis tästä tulee joka tapauksessa ihan erinäköinen. Mutta sama malli.
(Ja eikös vain ollut joku toinenkin innostunut malliin!)

Olin leikellyt jämäpaloista 2x3 tuuman paloja jo jonkin aikaa, koska ajattelin tehdä monivärisen jämäpalapeiton. Liian vaikeaa minulle. Valitsin sinistä. 

Nyt en enää kuvitellutkaan, että saisin kulutettua tähän kaikki siniset kankaani, mutta jos saisin edes pienen loven siihen pinoon.

Rakensin sinisiä kuvioita 25 eri kankaasta, väliin valkoista valkoisella jne., näitä rivejä järjestelin lattialle lakanan päälle. Yhdistelin 20-21 kpl vaakariveiksi ja lopulta nämä 2 tuuman levyiset nauhat pinnaksi. Joskus ote herpaantui ja rivin järjestys meni aivan hunningolle. 

Varsinainen palapeli! Mutta en jättänyt mitään jännittävää karkulaista.

Joku saattaa tunnistaa nimipäiväkangasvaihdon kankaita, sekä saatuja että lähetettyjä. 

On se niin hauskaa, kun muistaa joka tilkun alkuperän! Joku voi kummastella, mutta ihan sama se on kun pojat muistivat lelulaatikon jokaisen pikkuauton mistä se oli tullut. 

Monessa peitossa voi toki olla paljon enemmänkin kuin 1000 palaa, mutta tässä tämä järjestely houkutteli laskemaan. (Itse asiassa tässäkin on 1005 palaa, mutta siihen lukuun tuli ikävä kaiku, kun Katja Ketun Kätilössä Johann Angelhurstilla on kammottava tehtävä, Operaatio 1005.)

Reunakaitaleessa on kokoelma valkoista valkoisella. Välissä on puuvillavanu ja taustakangas (Marimekon Heila) löytyi kaapista. Vaikutti käyvän taas kerran niin, että taustapuoli on oikeastaan paremman näköinen, mutta haittaaks se, kaikki kunnia Marimekoille. Mutta sitten tikkasin Heilan kuvion lähes piiloon, anteeksi. Mallikin on tikattu käsin, mikä ei taida olla kovin tavallista USA:ssa. Innostuin tikkaamaan samaan tapaan, joka palan. Sitä kesti useamman äänikirjan ajan. Tiedän, tikkaus ei ole mitään kaunista korutikkausta, mutta minä pidän sen ryppyisestä rosoisuudesta. Ja käsintikkaaminen on niin meditatiivista. Ei ole kiire minnekään. 

Ensin reunassa oli kirkkaampi nauha, mutta se tuntui varastavan koko shown. Purin pois ja vaihdoin hillitympään. Valmiin peiton koko on 140x195cm.

Niin suomalaista. Tai kreikkalaista. Tai israelilaista, hondurasilaista, somalialaista...

Mutta minä "Olen suomalainen".

Nyt onkin jo mukava siirtyä pihahommiin.
Omppupuut on leikattu jo aikaa sitten - haketus odottaa. Ja miestä koivupöllit.
Kevät etenee reippaasti! Nautitaan siitä!

PS. Kirjottelin tarinaa pitkin talvea työn edetessä ja huomasin,
että monia samoja ajatuksia tuli esiin muidenkin tilkkuilijoiden blogeissa.
En jättänyt mitään kuitenkaan pois, kun minua viehätti se, miten samoja latuja ajatukset kulkevat.

Kotelot

Vuosi alkoi iloisissa merkeissä:
Nämä kotelot syntyi Marlen ohjeen mukaan niistä kankaista, joita sain nimpparikangasvaihdossa. (Siis ei Marle ohjeistanut käyttämään näitä kankaita vaan antoi kotelonteko-ohjeen.) Eihän ne tietenkään kuluneet kuin hiukan, eikä edes ihan jokaista näihin tullut, mutta kaikista kirjeistä on jotain. Väriskaalat halusivat kahteen eri koteloon, siniharmaaseen ja punaiseen, ettei tulisi liian pieniä palasia. Pihapöllö esittelee ylpeänä.

Katsokaapas kuinka hienosti lähettämänne kankaat istuvat yhteen. Näistä tuli minulle valtavan kiva muisto tästä jutusta. Eihän meillä mitään sopimusta ollut että kankaat täytyy käyttää samaan työhön, mutta en voinut vastustaa ajatusta kun näin mukavasti sopivat keskenään.

Tikkauksina yritin kyllä niitä kansankukkia kun en peruskoulua ole käynyt, mutta ei onnistunut. En halunnut mennä pöllöjen päältä ja menin kuitenkin. Purin kaikki pois. Tikkasin vapaalla käsintikkauksella monenlaista. Sinisen tikkauslanka oli täsmälleen kukkien väristä ja yhteen harmaaseen kukkaan tuli niin hienot heteet ettei sitä heti huomaakaan tikkaukseksi. Etupuolen kana kurkkii aidan yli koska toisella puolella on varmasti kivempaa, pöllö houkuttelee. Isot lumihiutaleet olisivat olleet kauniit kokonaisina läpässä mutta silloin nappi olisi tullut kanan päälle eikä sitä voinut sallia. Nyt kun kotelon avaa, niin toinen näkee koko hienon taustan.

Toiseen aioin laittaa tarran, olen enemmän tarrautuvaa tarraakäyttävää tyyppiä kuin napillista. mutta suunnitelmasta piti luopua kun tarra olisi tullut niin pahasti hartaudella tikkaamani kukan päälle. Olin ommellut läpän vuoriin jo tukikankaankin. Laitoin kiinnikkeeksi nepparin. Tosiasiassa siinä on kuitenkin nappeja vaikka kuinka paljon! Oikeita nappeja minulla ei oikein olekaan varastossa, mutta koska sain yhdessä kirjeessä tosi kivat napitkin kylkiäisenä, maltoin käyttää niistä toisen tähän punaiseen. Vuorikankaat on vanhaa ja tosivanhaa varastoa. Niiden valintaan olisi ehkä voinut panostaa enemmän mutta loppujen lopuksi punainen kotelo on osuva esimerkki tilkkuiluharrastuksen kasvamisesta: vuorikangas on aivan "uran" alkuvaiheilta jotain hassua neulajuttua ja päällinen edustaa sitä kuinka paljon olen saanut uusia ystäviä tämän harrastuksen myötä.

Minulla valmiiden koteloiden kooksi tuli n. 6x7" eli 15x18cm.

Kiitos tilkkuystävilleni!
On meillä hauska harrastus! Jatketaan.

Lumet on sulamassa, taas.

Iloinen marraskuinen päivä

Jännittävää piristystä pimeään marraskuuhun: nimipäivä! Tänä vuonna se oli nimenomaan jännittävää, muutenhan se on juuri niin tuttu merkkipäivä kuin olla saattaa. Kaikki sen tietävät kun vähän nimeä vilkaisevat - jos nyt ylipäätään ovat nimipäivistä tietoisia. Jännittävyydestä kiitos Tiinateille Tilkkutie -blogiin, hän kutsui ja kokosi nimipäiväkangasvaihtoryhmät. Malttia tarvittiin että en avannut lahjojani ennen aikojaan, mutta kyllä kannatti, niin hauskaa se oli juuri oikeana päivänä! Toivottavasti toisetkin tulevat nauttimaan kirjeistään yhtä paljon kuin minä. Joutuvat raukat pyörimään odottelun tuskassa vielä kuukausia. Ja mitä ihanuuksia, harmi että ette ole hypistelemässä näitä! Onhan se hauskaa että kankaat voivat näin koskettaa! SUURKIITOS! Juodaan kahvit kun tavataan!

Toistaiseksi ainoa harmittava juttu on ollut se yksi lähetys joka ei mennyt Anitalle. (Mitataanko tahtomattamme Itellan onnistumisprosenttia?) Surkuhupaisaa että Itella hukkasi oman myymänsä lähetyslaatikon, asiallisista asiallisimman. Valitukseeni sain kohteliaan mutta hiukan nenäkkään vastauksen, kuinka tavallisessa postissa ei ole jäljitettävää koodia, kuinka valtavasti Itellalla on käsiteltävää postia ja kuinka he nyt kovasti selvittävät onko vastaanottajan tai lähettäjän osoite muuttunut. Me nyt sitten odotellaan kumman luo lähetys löytää - annetaan postille vielä mahdollisuus selvittää. Yksi kuukausi on vasta kulunut.

Tästä nimipäivästä vielä, juhlistimme perhepiirissä sitä jo sunnuntaina. Meitä on juhlijoita kolmessa polvessa, äiti, tytär/anoppi ja miniä (minulla tuo kaksoisrooli, jos ette arvannut). Kutsuimme pojat, miehet ja toisenkin miniän mukaan, ja olimme Carmeninae -kuoron konsertissa Joulun PuNaisena. Sellaista naisenergiaa! Järjestäjänäkin oli jalkapalloilevat tytöt.

Iloista nimipäivää 

kaikille joilla se on nyt - ja jokaiselle sitten aikanaan!

Sydämellinen kiitos kaikista ihanuuksista!

PS. Muutama päivä myöhemmin...

Pari ihanaa kirjettä tuli vielä samaan aiheeseen liittyen. Myöhästymisellä ei ole väliä, yhtä mieluista on sisältö! Kaunis kiitos ja kumarrus, niin olitte kaikki ajatelleet lämmöllä "sankaria". Ihan pakko näitä on nyt vähän aikaa tunnustella ja suunnitella mitä syntyy...

Mukavaa pikkujouluviikonloppua!