Monen vuoden ajan olen leikannut pienimmät jämäpalat 1,5 tuuman neliöiksi (muistiinpanojeni mukaan ainakin marraskuusta 2020 lähtien). Jos palasta ei tule tätä neliötä, heitän sen roskiin.
Pareja ja neljän palan ruutuja olen ommellut yhteen aina toisinaan. Ajattelin laittaa vaaleita ruutuja näiden ryhmien väliin. Mutta suunnitelmat muuttuivat ja niinpä minulla jäi ylimääräiseksi 100 kpl leikattuja 2,5 tuuman vaaleita neliöitä.
Tähän saumaan tulla tupsahti Taito-lehti 3/2024 ja siellä pixeleistä koottu tilkkumalli Kesä maalla, Veera Jussilan malli.
Justiinsa sopiva minun neliöiden käyttöön.
Justiinsa sopiva minun neliöiden käyttöön.
Alkoi hillitön neliöiden leikkaaminen. En tietenkään malttanut leikata kaikkia valmiiksi ennenkuin kokeilin miten homma menee.
Nämä ovat taas Marimekon kankaista nämä neliöt, siis muut paitsi ne 100.
Rivejä ei ole silitetty, mutta kukka hahmottuu jo.
Rivit odottivat yhdistämistä hyvässä järjestyksessä numeroituna talouspaperihylsyjen ympärillä.
Ohdake muuttui ruiskukaksi.
Näyttää kasvavan vuorenkilpien seasta.
Takakankaana on pikkupallollista tilkkukangasta, ja pieni lisä toista melkein samanlaista.
Reunakankaat (harso+tasavärisempi vihreä) ostin kesällä Oulussa PeeKaa-liikkeestä. Monen Oulu-reissun jälkeen oli viimein tilaisuus käydä paikan päällä. Paula esitteli ystävällisesti hienoja ja toimivia tilojaan, vaikka olin ihan tavallinen asiakas. Kiitos hänelle! Oli mielenkiintoista nähdä ja kuulla hänen työstään.
Miten sitten kävi niiden pienten neliöiden?
Sieltä tulee se varsinainen jämäkangastilkkupeitto, joskus.
Sieltä tulee se varsinainen jämäkangastilkkupeitto, joskus.
Se on jo aika pitkällä. Nämä neliöt ovat 20 cm, 16 neljän neliön ryhmää, = 64 pikkuneliötä.
Kun teen blokkeja 7x10, saan peiton kooksi jotakuinkin 140x200cm
ja silloin siinä on 4480 tuuman kokoista neliötä.
Jos suunnitelmat ei muutu.
Kesän aikana ompelin muutamia pussukoita, lahjaksi ja muuten vain.
Iso pussi tuli ylimääräisistä kuittikaitaleista.
5-vuotiskortti
Kokeilimme niittykukkien kylvämistä lavaan. Ensi kesänä voi kylvää isommalle alalle.
Ihana Törmänkukka talvehti ruukussa autotallissa. Se on hyönteistenkin suosikki.
Puu kukki kesän aikana kahteen otteeseen ja yritti puskea satoa, mutta onneksi vain yksi hedelmä jäi kasvamaan. Pieni puu ei olisi jaksanut tuottaa kaikkia hedelmiä.
Vielä on vähän kukkia pihassa, mutta syksy on tuloillaan! Otetaan rennosti vastaan sää kuin sää. Pukeutumiskysymys!
Mukavaa syksyä!
Onpa hieno tuo Taito-lehden malli mutta ruiskukkana vielä hienompi ja vielä hyvä kasvupaikkakin sillä;)
VastaaPoistaKivoja pussukoita ja vaikka mitä olet ehtinyt tekemään. Pussukoissa on mielenkiintoinen tikkaus. Se saa pussin pinnan näyttämään aivan toisenlaiselta jos olisi suorat tikkaukset. Saanhan käyttää ideaa joskus:)
Viime vuoden kesällä kävin myös Paulan kangaskaupassa ja hän esitteli mullekin puotiansa ja tuotteitansa. Oli oikein kiva tapaaminen:)
Kova urakka neliöpeitossa mutta tulee kiva tulee!
Kiitos, itsekin tykkään tästä kukasta, vaikka punainen on kyllä suosikkivärini. Ruiskukka on niin suomalainen. Ilmanmuuta voit tikkailla samaan tyyliin! Minun tikkaustaidoilla tulee vain tällaisia viivoja :)
PoistaKylläpä olet kekseliäs, kun leikkaat jo resurssikankaat pieniksi neliöiksi. Niitä saa mahtumaan isoon peittoon tosi paljon. Ruiskukka on valtavan upea, tuollaisia malleja kyllä kaipailen. Pussukoitakin olet taiteillut ja 5-vuotiskortti on ihanan kekseliäs ja luova. Toivottavasti 5-vuotias
VastaaPoistalaittaa kortin talteen.
Puutarhasi näyttää myös anteliaalta; en ole kokeillut sitruunoiden kasvattamista, vaan olen tyytynyt perinteisiin tomaattiin, kurkkuun ja paprikaan kasvihuoneessa sekä juureksiin ja mausteyrtteihin kasvimaalla.
Malli osui minullakin just kohdalleen. Omat suunnittelutaidot ei olis riittäneet. Kortin Brachiosaurus on se dinopeiton saurus paper piecing'llä, siksi peilikuva. Meillä ei ole puutarhassa juuri muita kuin perunoita, marjoja ja hedelmiä. Lähistöllä on niin hyvät kauppapuutarhat että ostamme kaiken suoraan sieltä. Marketit luulee ettei meillä käytetä hevi-tuotteita ollenkaan! Paitsi että tänä kesänä on ollut tämän 5-vuotiaan porkkanalava :)
PoistaIrma tuolla jo sanoikin, ruiskukka on originaalia upeampi, mallihan on ihan ruiskukkainen! 😀
VastaaPoistaUpea tuo lähes valmis jämäpinta, siinä on ollutkin sommittelemista! Itseäni järkyttää ajatus noin pienistä tilkuista, ei onnistuisi meitsin kärsivällisyydellä...
Kiitos! Jotenkin ajatus ohjautui sinisten kankaiden käyttöön kun se näytti niin ruiskukalta - sorry vaan, suunnittelija :)
PoistaOnhan se hienoa että tehdään niin monenlaista! Minua ahdistaa isot yhden kankaan tilkkupinnat :)
Katselin Taito lehden tilkkumallia, mutta totesin itselleni liian työlääksi. Mutta sinä se pistit tehden ja vielä sukkelasti! Se on ihana. Pidän sinun väreistä enemmän kuin mallin. Upea kerrassaan.
VastaaPoistaKiitos! Ei se kovin sukkelasti tullut, johan tässä on tullut seuraavakin Taito-lehti, mutta kun on mielenkiintoista puuhaa, sormet tarttuu siihen mielellään. Ja lopun tekee sitten että sais valmiiksi :)
PoistaOi, millaista ahkeruutta! Ja ihania lopputuloksia, ruiskukkanen on kauniimpi kuin alkuperäinen malli. Jämäkangaspeitostasi on tulossa mylös upea!
VastaaPoistaTiinatei sai taas aikaan anonyymin kommentin :(
PoistaKiitos sinulle! Itsekin tykkään tästä sinisestä. Suunnittelijalla on tietty ollut tuo toinen väri käytettävissään kun on haluttu vanhoja kankaita. Vanhojahan minunkin on, mutta käyttämättömiä paloja, osaksi mallipaloja. Jämäruudut vielä mietityttävät :)
Poista