08 heinäkuuta 2022

Kogin ja one-stitch


Nyt verrytellään Kogin ja one-stitch -taitoja. Kurssista on vierähtänyt muutama vuosi.


Almandiinista näitä tarvikkeita voi hankkia. 
(Ei meillä ole kaupallista yhteistyötä, mutta kerron nyt silti kuka myy Suomessa.)


Keittiöliinassa on jo mukavaa kuviota vaikka kirsikankukasta on menossa vasta yhteen suuntaan one-stitch-kirjailu. Langan sai itse valita ja ensimmäinen 20 m on melkein pistelty.
Neulatyynykulhossa olikin langat mukana. Muuten täysi paketti, liima vain puuttui.


Kogin-pistoin kirjailtu neulatyyny valmistui ensimmäiseksi. Yksi kuksa onkin sitten odottamassa uutta asua.


Keväällä ostin pienen sitruunapuun. Nyt se on pärjännyt hyvin ulkonakin, kun yölläkään ei ole ollut kylmää. Ne kaksi sitruunaa roikkuvat siellä vieläkin. Suurin hämmästys on kuitenkin kun huomasin sen kasvattavan uutta hedelmää! Uusia kukkia siinä on jo toisen kerran. Jännittävää nähdä kuinka pitkälle se pärjää.



Toinen hämmästyksen - ja ylpeyden - aihe oli kun rahkasammaleessa idätetyistä pioneista yksi jo kukki! Ei mikään erityisen hohdokas kukka mutta siis yksi kukka kumminkin. Tätä voi ihmetellä sittenkin, jos myöhemmin kaikki kuolevat eikä muut ehdi kukkia ollenkaan.



Rikkinäisiä kukkapurkkeja ei kannata heittää pois. Onhan tämä istutus paljon mielenkiintoisempi kuin ihan tavallinen. Idea ei ole minun vaan ruotsalaisesta puutarhaohjelmasta - täytyy tunnustaa. Mielelläni olisin sen itsekin keksinyt, mutta muistin sentään että varastossa on rikkinäinen purkki!



Nautitaan kesästä!





12 kommenttia:

  1. Kaunista kirjontaa ja kiva nuppineulatyyny. Pionit ovat kauniita ja siirsin omani keväällä, joten eivät ilmeisesti kuki tänä vuonna. Mielenkiintoinen kukkapurkki. Mukavaa kesää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjominen on oikein sopivaa kesäpuuhaa, terassilla ja mökillä :) Pionit on kyllä tosi kauniita, kukinta käy vaan harmillisen nopeasti. Mutta niin käy monen muunkin, täytyy nauttia siitä hetkestä. Me leikattiin juhannusruusut keväällä niin että se kukinta jäi tältä kesältä.

      Poista
  2. Onpa kauniita ja kivoja kirjontoita. Ja kukat tietysti kruunaa kesän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kirjonta on mukavan kevyttä hommaa :) Oikein mukava kun pihalla kukkii vuorollaan monet kukat.

      Poista
  3. Niin sievä tuo neulatyynysi. Keittiöliina on myös kiva projekti, se tulee ainakin käyttöön jos vain raaskii käyttää. Kaunista on puutarhassasi ! T. Saija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, neulatyyny on kyllä oikein soma :) siihen tuli varaus jo ennenkuin valmistuikaan :) Itse käytän pientä kangasliinaa kun kuivaan lieden pinnan kiiltäväksi :)

      Poista
  4. Kylläpä on taas uusi kirjontajuttu. Kaunista jälkeä olet saanut aikaan. Kallellaan oleva kukkaruukku on söpö, kunpa muistaisin ensi kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Japanilaiset kirjonnat ovat kiinnostavia, kurssilla tykkäsimme niistä kovin. Myös tykkään siitä ruotsalaisesta puutarhaohjelmasta :)

      Poista
  5. Pikkutarkkaa ja kaunista jälkeä. Pidän pistotöistä, mutta ei ole minun juttuni! Kukkeaa kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kaikillahan meillä on rajoitteita - minä jätän kirjoneuleet muille :) Sinulla se on huikean hieno pihapiiri!

      Poista
  6. Hienoja töitä. Ei ole minunkaan juttu noin pikkutarkka, jo silmienkin tähden. Ihailen silti kuka osaa. Kukat on niin ihania ja niitä täytyy olla paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sopiihan se että meillä on kaikilla omia juttujamme :) Kukat on kyllä ehdottoman tärkeitä!

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina! Kiitos!