06 elokuuta 2021

Kaitalematto

 

Kylpyhuoneenmatto kaitaleesta kuulosti kiinnostavalta.

Olen tietysti säästänyt kaikki peittojen tasauksesta jääneet täytteet 

ja tuntui hyvältä idealta saada ne käytettyä.

Sekään ei ollut huonoa että saattoi leikata kuteiksi

jotain ikävänvärisiä beessikankaita.


Kudetta syntyi helposti 41 metriä,

mutta sitten alkoi vaikea osuus.

Ensimmäiset mutkat eivät onnistuneet ollenkaan!

Aina ratkoin auki, kiukkua pihisten.

Mutta voi ihana Pinterest! En edes ymmärtänyt hakea ja löysin kuitenkin:

"Jelly Roll Rug Tips". Tuohan taitaa olla minulle!

En ollutkaan yksin tuskani kanssa!

Käteviä ohjeita sieltä löytyi, pääsin kuin pääsinkin alkuun.

(Kyllähän niitä ohjeita on enemmänkin kun lähtee oikein hakemaan.)



Aloituksena on 7x32 cm läpyskä...


...ja mutkiin harsin rypytyslangan.
Kude tuli laatikosta.


Kun luovuin rypyttämisestä, eipä aikaakaan niin jo alkoi reunat nousemaan.
Ratkottavaa tuli monta kierrosta.
Päädyin harsimaan rypytyslangan joka kaarteeseen.
Hidastahan se oli mutta purkaminenkaan ei huvittanut.


Jos liian innokkaasti yrittää välttää kulhoutumistä, käy näin.
Sitten taas ratkotaan ja yritetään löytää kultainen keskitie.


Sillä kuuluisalla sisulla punnersin maton valmiiksi.
Ei tullut täydellistä mutta parhaani tein.
Lattialla kupruja tuskin huomaa.


Kudetta käytin sen 41 metriä.
Viimeistä väriä oli 5 ja puoli metriä ja aika hyvin osui 2 kierrosta.
Matto on 78x103 cm äärimitoiltaan
ja siitä tuli hämmästyttävän sopivan kokoinen.
Ulkokuvan väri on oikeampi.

Vanusuikaleet tuli hyvin käytettyä, mutta niitähän tulee koko ajan uusia!

Jatketaan muita harjoituksia.

Onnistumisen iloa päiviinne!