01 toukokuuta 2022

Hashtag - Riukuaitaa

 

Palasin taas yhteen lempiväreistäni, maanläheiseen ruskeaan. 


Toffeeta, suklaata, kahvia, kaakaota ja mämmiä! Kukas niitä voisi vastustaa.


Tässä peitossa on osa Hoffmanin Cappucino Bali Pops-Jelly Roll nauhoja. Jäännöspaloista tuli yksi tabletti. Näkyy että minulla on toinenkin setti samoja nauhoja!


Pinta oli tosi nopea ommella, kun osa kankaista oli jo 2.5" nauhoina ja blokeista tuli isoja, 30x30 cm.

Kuva löytyi tietysti taas Pinterestistä.


Vaaleaa välibatiikkia kului 2 m, mutta tilasin vielä kolmannenkin metrin ja sain leveät reunakaitaleet.


Näin tuli peittoon sopivasti lisää kokoa, valmiina 145x205 cm.

Taustakankaaksi olisi ollut kaapissa ihan sopiva tummanruskea lakanakangas, mutta siitä lähti väriä niin reippaasti että en halunnut laittaa. 

Värinkeräyslappuja

Lukuisien pesutestien jälkeen kelpuutin muutaman ruskean, joista tausta rakentui.


Se vaalea jonka nimeä ei pysty lukemaan on myös Marimekon, Olki vuodelta 1983 (Maija Isola ja Kristina Leppo). Pari pöytäliinaa tässä taas meni hyvään käyttöön.

Tällä kertaa batiikin saumanvarat asettuivat helposti eikä tullut paksuja kohtia, joten käsintikkaamisessa ei ollut mitään vaikeuksia.

Reunassa on tereellinen kanttaus, se antaa helpotusta käsinompeluun.



Tiiliskivi-ladonnalle tuli kaveriksi pari tablettia erilaisista kokeilublokeista uudelleen järjestelemällä. Tarkoitus oli ettei jää ajelehtimaan mitään epämääräisiä kokeiluja. Tiiliskivipinta miellyttää eniten. Taidan tehdä lisää, eri värisiä.


Vihreät batiikit saivat kyytiä kun silppusin paloja niistä kaikista. Pienimmät jämät onnistuin kuluttamaan kokonaan. Taustakangasta riitti tällä kertaa 8 tablettiin.
Pinnat kuuluvat siihen ei-mielenkiintoista -sarjaan, jossa ei ole katseelle kiinnekohtaa. Tiedän, teen sitä usein. 


Tarkoituksena oli myös vinonauhavaraston hyödyntäminen, pienetkin pätkät tuli käyttöön.


Nykypäivän risuaita on minulle vierasta, mutta tämän riukuaidan tiedän! 

Boomeri mikä boomeri, eihän sitä käy kieltäminen. 

Entä jos on boomeriakin vanhempi, mikä silloin on?

Tänä vuonna hyasintit oli lilan värisiä.


Kaunista kevättä kaikille!