19 maaliskuuta 2020

Karanteenissa


Syksyllä kun varasimme lomamatkaa, ei voinut kuvitellakaan millaista on nyt.
Silloinkin kun lähdimme Madeiralle, se tuntui vielä suhteellisen riskittömältä.
Tilanne huononi nopeasti ja lopulta olimme hyvinkin onnekkaita että 
paluulentomme oli juuri ennenkuin Finnair vähensi rajusti lentojaan.
Saarella ei ilmeisesti ollut silloin vielä testattuja positiivisia
COVID-19 -tapauksia, mutta ihmettelen kovin jos ei ollut kantajia,
kun kuitenkin oli väkeä keski-Euroopastakin ja satamassa risteilylaivoja.
Lennollakin tuntui olevan monta yskijää.
Pahinta että he eivät osanneet yskiä oikein!
Käden laittaminen suun eteen on syvään juurtunut tapa.
Nyt olemme tiukasti kotipiirissä 2 viikkoa.
Toistaiseksi ainakin ihan hyvässä kunnossa.


Minulla oli pari nuppupeittoa mukana tikattavana.
Jalkoja lepuutellessa oli puuhaa levottomille sormille.


Entäs kangasostokset? 
Tarkka vaisto ohjasi suunnittelematta pikkukadulle, 
kangaskaupan ovelle.
Sininen on  lakanakankaaksi pienelle pojalle ja
muut 3 pieniä Patchwork -paloja.


Heidän tilkkukankaansa olivat vähän paksumpaa laatua kuin 
mitä meilläkin yleisesti käytössä oleva "amerikkalainen".
Jäin vähän kaipaamaan kun en ostanut sinisiä kaloja.
Se oli samaa mitä joskus ostin Tallinnasta musta-harmaana.


Puolivuotias saa hyvän otteen väsäämästäni pallosta.
Suuhun se ei mahdu, mutta aina voi yrittää tunnustella.
Kulkusen lisääminen olisi toivottavaa.

Laitan omalle Madeira-sivulle jotain kuvia,
kunhan saan niitä ladattua.
Sieltä on helppo katsoa jos kiinnostaa.


Hyvää kevättä,
pidetään huolta toisistamme!


05 maaliskuuta 2020

Matematiikkaa, suojausta ja näyttelyitä


Ajateltiin kiltalaisten kanssa tehdä vaihteeksi taas nuppupeittoja.
Jos saisimme pieniä töitä ihan valmiiksi asti,
kun isommat takkuavat.
Inspiraatiota ja malleja haimme kirjoista, lehdistä ja tietysti verkosta.
Katsotaan myöhemmin mitä syntyy.


Tämän neliömallin olen poiminut joskus Pinterestistä,
isommilla neliöillä, mutta kokeilinpa tähän formaattiin.
Päämääränä oli n. 50x50 cm. 
Miten laskisin millaisia neliöitä tarvitsen?
No, jos neliö olisi 1 1/2 tuumaa, peiton mitta olisi 42 cm.
Saisi olla vähän isompi, 1 3/4 " eli 4.5 cm.
Tästä muistuikin mieleen että
Tilkkulehdessä 2/2019 Silja Laamanen esitteli uuden mittayksikön, quiltin = 1/4".
Katsotaan miten laskeminen toimii.
Ja toimihan se!
Tarvitaan 11 ruutua. Jos niiden valmis koko on 7 quilttiä, tulee 77 quilttiä koko mitaksi.
Jaetaan se 4:llä (koska siis 1 quiltti on 1/4 tuumaa),
saadaan n. 19 tuumaa ja mittanauhasta  (jossa on molemmat mitat,
tuumat ja sentit) nähdään heti että lopputulos on 48 cm.
Äärimmäisen helppoa, selvisin kokonaisluvuilla.
Ei tarvinnut laskea 1 ja 3/4 tuumia 11 kertaa, eikä miettiä senttien saumanvaroja.
Leikatut neliöt olivat 9 quilttiä eli 2 1/4 tuumaa.
Suosittelen kokeilemaan!


Peitto ei ole vielä valmis,
mutta halusin puhua suojauksesta.
keskustelua lukko-symbolista.
Tarkastin tietysti heti, miten minulla.
Helpotus - lukko löytyi, blogin osoitepalkista.
Sitten katsoin muutamia seuraamiani blogeja 
ja hämmästyttävän monella luki "ei turvallinen".
En tiedä paljonko siitä on iloa, mutta
voihan sitä käyttää kaiken tarjotun suojan.
Te joilla ei ole lukko-symbolia,
voitte mennä 
Asetuksiin ja napsauttaa sieltä HTTPS Kyllä ja Tallenna.
Silloin teidänkin blogin osoitepalkkiin tulee lukko-symboli
eikä siinä enää lue "ei turvallinen".

Kiitos, on mukavampi kulkea
turvallisia polkuja.



Tulevia näyttelyitä Turussa ja Kaarinassa:

Turun työväenopistolla 9.3. -3.4. ma-to klo 10-20
SIIRRETTY - ainakin kuukaudella

Kaarinan kansalaisopisto 5.4. klo 10:30-17:00
Vapari, Kyynäräkatu 3
PERUTTU - ymmärtäisin verkkosivuilta

Marketta Reini JUURET JA SIIVET
Mökki Galleriassa 2.–29.4. ti-pe klo 10-16,
Iso-Rauhanlinnantie 5, Kaarina.
Avajaiset on 2.4. klo 14-16.
Taiteilijan tapaaminen on 19.4. klo 14-16.
SIIRRETTY syksyyn

Ja tietysti vähän kauempana mutta kyllin lähellä
Tilkkuyhdistys Finn Quilt ry:n
Tilkkupäivät Järvenpäässä 14.-15.3.2020. 
Katso tapahtuman ohjelma Tilkkurata-sivulta.
PERUTTIIN



Kevättä ei toivottavasti ole peruttu.
Ollaan onnellisia valosta!