Hyvää matkaa

Uusimmat Kaffe-kankaat on vielä mietinnässä, miten niitä malttaa leikellä. Niiden kanssa on menossa hypistely ja silittely -vaihe. Tässä valmistuneessa työssä on toisenlaista kaffetta. Pienen peiton mausteina on kahvia, kakkuja, kirjoja ja kukkia. Innostuin kokeilemaan mallia Tilkunviilaajan vihjeestä ja minullahan on ruskeita kankaita, lievästi sanoen aika paljon, joten niillä mentiin.

Leikkasin kaikki palat 2 x 3.5 tuumaa, koska pienet näppärät viivaimeni ovat tuumamitoissa, ja niitä palasia sitten surruuttelin yhteen ohjeen mukaan. Sama kangas palvelee joskus tummana ja joskus vaaleana, eikä rytmikään ole ihan rikkomaton, huomasin kun olin jo ommellut kaikki kiinni. Nyt sanon tietysti, että kaikki oli harkittua.
Minusta näyttää että värin valumisessa on vaikutteita Tilkkutie -blogista. Kiitos vain!

Olen myös miettinyt portaita kuvauspaikkana muiden blogien tapaan - toimii! Työ on tässä vielä kesken ja peite "paketissa".

Tämä kevyt peite on vain 107 x 134 cm ja se on minun matkapeittoni, kun istun kartanlukijan paikalla. Taustakangaskin toivottaa Bon Voyage. (Tässäkin tikkaaminen näkyy olevan vielä vähän vaiheessa.) Niveliä särkee ja ääreisverenkierto on sen verran huono, että helposti palelee kesälläkin varpaita, kun ilmastointi on päällä.  Vällyjen alla istuttiin joskus ennenkin. Jos kartanlukua ei tarvita ja maisemat on tuttuja, jos aika käy pitkäksi ja sormia kihelmöi, tikkauksia voi pistellä lisää siinä istuessa. Tarvikkeethan on tietysti aina mukana.

Välissä on puuvillavanu ja tikkaustyyliksi otin epäsäännöllisen ruudukon. Tällä kertaa nousin ojasta, eihän matkapeitossa voi ojaa pitkin mennä. Kantha-tyylistä haaveilin, mutta se jäi nyt vielä toteuttamatta.

Bon Voyage! 
Mukavia kesäreissuja, monia hienoja tilkkunäyttelyitä matkan varrelle!

Ps. Olen päivittänyt vanhojen töiden listauksiani. Nyt sivulla Tilkkuja vuosien varrelta on kuvia siitä minun ensimmäisestä tilkkupeitostani.

Lupaus kesästä

Eläkeläisen onnea kun saa kauniina päivänä kuunnella lintujen laulua, kuljeskella kameran kanssa ja liputtaa uusilla kangaspalasilla.

Aurinkoista kesän alkua!

Pussille pussi

Miniän toiveissa oli saada pussi litran muovipussille. Sille mikä pitää esittää tullivirkailijalle. Oikeastaan musta konvehtipussi oli aika kelvollinen, mutta kokeilin vielä muita vaihtoehtoja, tulisko sopivamman mallinen. Pitäähän sitä olla pussi moneen lähtöön.

Ensimmäisessä on toisella puolella puna-huulia ja toisella puolella sini-silmiä. Vinkkinä sisällöstä.

Toinen on pitsisempi, raumalainen pitsipainatus, pitsivetoketju ja toisella puolella provencelaista kuviota.

Kolmas sitten sisältää monenlaista tekstiä, ranskalaista ja vähän epäselvää kiinalaistakin.

Siitä tuli reilun kokoinen spekseihin nähden, joten yritin vielä yhden. Tällä kertaa pelkästään suomalaisista Maisema-nimisistä kankaista.

Jos mietit upotetun vetoketjun laittamista, voin kyllä suositella s.o.t.a.k-handmade'n lola pounch -ohjetta. Minusta työ kulki sujuvasti sen mukaan, kuvat joka vaiheesta. Nyt olen tehnyt jo 6 erikokoista sillä ohjeella.

Kaikissa näissä tämänkertaisissa pusseissa on vähän erilainen paksuus. Ekassa ei ole täytettä ollenkaan, toisessa ohut keinovanu, kolmannessa tukeva laukkuhuopa ja neljännessä puuvillavanu. Tässä neljännessä on vielä bonuksena haju, eikun tuoksu. Tikkauksen tukena on pojan vanhaa collagepuseroa ja sen mukana tuli tuttu partavedentuoksu miniälle. Itse asiassa tikkauksetkin ovat kaikki erilaisia, vapaata sahausta, koneen koruompeleita, pohjaosuus käsin ja neljännessä  koneella. Kaikissa lisäksi joku ohut puuvillakangas vuorina.

Aika hyvin osui pohjatikkaukset kohdalleen, vahingossa, mutta sitä en ottanut huomioon että pitsipaneeli oli erikokoinen. Ei voi olla täydellistä. Huomaatteko, minulla on vaihtuvaväristä tikkauslankaakin.

Lentomatkailijan kun pitää olla tarkka tavaroiden painosta, punnitsin että laukkuhuopainen oli painavin 130 g, punainen 120 g ja toiset 90 g. Sisältö tulee luultavasti painamaan selvästi enemmän.

Kevät etenee, kesä lähenee... se sopii! Mukavaa toukokuun loppua!

Lämmittäviä tähtiä

Tässä kului yli vuosi. Joskus vähän kestää ja WIPpejä löytyy monenikäisiä.

Ei tätä ollut ikävä tehdä, mutta kun se ei sitten ehtinytkään jouluksi, sai olla syrjässä vähän pitempään. Todistettavasti ruutuja on leikattu jo vuosi sitten keväällä. Malli on norjalaisesta kirjasta Lappedrømmer 2008, suomennettuna Tilkku-unelmia, Hilde Lien ja Tina Eckeroth. Tykkään mallista kaikessa yksinkertaisuudessaan. Väritykseltään peitosta tuli lähes mallin mukainen, sen enempää suunnittelematta.

Itse asiassa tässä kirjassa on monta muutakin juttua, jotka haluan tehdä. Vaikka kirja ei olekaan ihan ns. tätäpäivää, tykkään sen romanttisesta ja vähän vanhahtavasta tyylistä. Ja helppoja, yksinkertaisia malleja.

Peiton koko on 130 x 190 cm, välissä puuvillavanu ja taustakangas kahta flanellia. Yksivärinen ei ole yhtä hyvää laatua kuin kukallinen, mutta kirjava kangas oli liian kapea yksin. Tikatessa ja reunaa kiinnittäessä totesin, että peitto on LÄMMIN. Luulen että se on sopiva mökille. Viime juhannuksenakin oli aika viileää. Voihan sitä sitten istua kuistilla peittoon kääriytyneenä ja nauttia kesästä.

Yksi kiltaystävä teki tähdet sinisten ruutujen ympäröimänä ja peitosta tuli upea! (Laitan kuvan jos tulee tilaisuus.)

Afrikka-teema sai jatkoa kun kävimme Salon taidemuseon valokuvanäyttelyssä. Upeita kuvia! Jos pystytte niin kannattaa ehdottomasti käydä, vaikka vähän jonottaakin sisäänpääsyä. Viimeiset päivät menossa.

Hyvää viikonloppua! 

Afrikan suunnalta ja lähempää

Äitienpäivätervehdys tulee afrikankukin.

Virkkaaminen ei juurikaan ole minun juttuni, mutta kun käsityölehdessä oli ohje afrikankukkapeitteelle, innostuin minäkin käyttämään jäännöskeriäni. Innostus laantui, tuli taukoja ja niinpä tämän huivin työstäminen on kestänyt jo muutaman vuoden. Jäännöslangatkaan ei ole yksin riittäneet, varsinkin valkoista ja jopa mustaa, on saanut ostaa lisää.

Miksi sitten laitoin kaikkiin mustaa reunusta, vaikea sanoa, harmi ettei ollut näkemystä muuhun. Nämä ovat villalankoja, lähes kaikki Novita Wool. Kukkia on 198 ja painoa kertyi 920g. Syvä helpotuksen huokaus, kun sain tähän muotoon ja päätin että valmis on.

Virkkaus on kuvattu tuolla maakellarin toisella puolella. Kellarin muoto ja kasvillisuus houkuttelisi rakentamaan puutarhaan hassuja juttuja, jos osaisi. Tästä minulla tulee aina mieleen Lanzaroten kaktuspuisto, jossa oli niin hauskasti leikitelty rakennelmilla. Etsin vanhan kuvan (2008) ja huomasin, että itseasiassa sehän olikin paljon kivisempi kuin muistinkaan. Mutta kuka uskaltaisi astua peikon kitaan. Pitäisi olla joku kiltimpi, vaikka äitimaa. Tuuheat kutrit viittaisivatkin paremmin siihen suuntaan. 

 Lanzaroten puistossa oli monenlaisia puhuttelevia kaktuksia,

 jopa hattivatteja.

 Sitten takaisin kotimaahan, kaktuksista puheen ollen.

Vappuna kukki taas joulukaktus, vai onko se pääsiäiskaktus. Ehkä molempia.

Sellaisin aasinsilloin kuljettiin Afrikasta ja Kanarian saarilta kotipihalle. 

Edellisen postauksen kuuset ja pellot eivät näy meidän ikkunasta, mutta muuten näkyy kyllä samantapainen kulttuurimaisema. Voit bongata kuuset, jos ajat 110-tietä Turun ohikulkutien risteyksen tienoilla.

Hyvää viikonloppua ja Äitienpäivää kaikille!