21 maaliskuuta 2021

Retkisängynpeitto

 

Mummilla on mökillä lapsen retkisänky valmiina odottamassa pientä kaveria.

Hän toivoi siihen päiväpeitettä.


Pääsin kokeilemaan mallia, jota Pinterestissä on käytetty monenlaisina variaatioina.

Tässä oma versioni.

Valkoinen on I:n Ditteä ja kolmioista suurin osa Marimekkoja,


mutta koska niistä oli jo kaikki lastenkuvioiset käytetty, 

tuli joukkoon vähän muitakin kuvakankaita.

Peiton tekoajan muistaa siitä, että silloin oli lapsenlapsia kaksi, E ja L.

Voidaan kuulemma lisätä kirjaimia tarpeen mukaan.


Tässä on välivanuna polyester, 

takakankaana pilkullinen käsityöpuuvilla,

 tikkauksia monenvärisillä langoilla ja jälleen tereellinen reunus.


Marimekon Lepo-kuosissa olikin tikkauslangat sikinsokin.

Peiton koko on n. 80x130 cm.


Peitto pääsi paikalleen.


Aurinkoista kevättä!



01 maaliskuuta 2021

Pullea kassi

 

Kun s.o.t.a.k handmade -blogin pitäjä esitteli pullean peruskassin teon, oli heti selvää 

että haluan käyttää muutaman vuoden marinoimaani laivakangasta tähän Chubby tote -malliin.


Ajattelin että nahkahihnat sopisivat hienosti ja
niinpä sitten tilasin kokeeksi Kauhavalta Lankavasta valmiit sangat.
Hienosti toimi tilaus: maanantaina tilasin ja torstaina sain hakea postista.



Nahkaa odotellessani kyhäsin pussukan, 
jälleen kerran saman bloginpitäjän Lola pouch -ohjeella.


Keltaiset leikkaa-ompele -blokit ilmestyivät jostain laatikosta ja luulen
että olen joskus aikonut tehdä niistä nuppupeiton,
mutta hylännyt valtavan saumanvaramäärän vuoksi.
Pussukassa saumat ovat sopivasti tukena.


Minä voisin liittyä Svetlana -fan clubiin, 
sen verran paljon olen hänen malleillaan ommellut.




Koska laukkuhuopa oli jo loppunut varastostani,
pääsin ostoksille enkä tietenkään voinut ohittaa käsityökangaslaareja.
Ihan vain hiukan kurkistelin - mies oli mukana.

Siinä ne paistattelevat kevätauringossa, uutuuteni.

Ihana aurinko!



28 helmikuuta 2021

Cheating / Huijausta

 

I found myself selling my blankets on an internet channel. 

THAT IS NOT TRUE! 

Eg. this blanket is hanging on the ladder in my own sewing room and is not for sale.

I won't give you any link since I really don't want to address you there.

Don't waste your money. 

I advice to use secure market places in your shopping.

This is very sad. I absolutely don't want to be involved in this cheating.

-------------------

Törmäsin yllättäin verkossa omien peittojeni myyntiin.

SE EI OLE TOTTA!

Mm. ylläoleva peitto on oman ompeluhuoneeni tikkailla eikä ole myynnissä.

En anna linkkiä koska en halua johdattaa ketään niille sivuille.

Ihan varmasti rahat menevät hukkaan ja ostokset jäävät saamatta.

Käyttäkää vain luotettavia kauppapaikkoja.

Tämä on harmillista. En missään tapauksessa halua osalliseksi tähän huijaukseen.



16 helmikuuta 2021

Vauvanpeittoja

 

Vauvat ovat niin tervetulleita ja näinä ankeina aikoina oikein erityisen tervetulleita!

Naapurit ovat saamassa lapsenlapsia oikein kaksin kappalein - sellaista onnea!

Siis kahteen eri perheeseen. 

Ja kun ensimmäiselle lapsenlapselle tein tilkkupeiton,

he uskaltautuivat nyt kysymään voisinko tehdä näille uusillekin vauvoille.

Kyllä kyllä, ihan varmasti!

Aikaa ei ollut paljon hukattavaksi, joten nopeasti kankaita lajittelemaan.

Päädyin tekemään 3 peittoa, valinnanvaraa nuorille 

ja kolmas voi jäädä vaikka isovanhemmille.

Mietin myös haluavatko saman tyyliset nämä uudet peitot

vai ihan erilaiset...

Muita ohjeita ei ollut kuin että jos ei olisi kovin paljon vaaleanpunaista,

kun tiedettiin että syntyy poikalapsia.


Sinisävyinen on Pieni elefantti ja 

tiilenruskea on Kesätuuli.

Kettu näyttää melkein vaaleanpunaiselta mutta todellisuudessa vain perhoset ovat.

Näissä neliöt ovat 4 ja 1 tuumaa.

Elämän ilossa saakin sitten kukkia kaikki värit.

Tässä mallissa venytin neliötä että peitosta tulisi sopivamman kokoinen.

Ruutu on 3x4 tuumaa.



Kuviokankaiden välissä on valkoista Karnaluksista ostettua puuvillaa, 

toisessa käsityöpuuvillaa jossa on vaaleita pilkkuja 

sekä kolmannessa Ikean Ditteä.

Takakankaana on vaaleaa käsityöpuuvillaa (kaikissa eri),

välissä puuvillavanu ja reunassa terekanttaus.

Koot ovat n. 90x110 cm.

Vieläkin riitti varaston aarteista.


Onnea pienokaisille!




13 tammikuuta 2021

Reunus ja Almandiini


Sängyn reunus tuntui asettuvan hyvin paikoilleen. 

Kirjaan vielä muistiin miten se rakentui.


Välissä on laukkuhuopa ja sen molemmin puolin paksua vanua. 
Huopa on poikki sängyn kulmien kohdalta että reunus taittuisi helpommin. 
Pystytikkauksia on pitämässä kerroksia paikallaan - kulmakohdat erottuu
 kun siellä on 2 riviä aika lähekkäin (= huovan päät kiinni).


Taustakangas on Maija Isolan Heinä-kuosi vuodelta 1957.  Iätöntä, sanoisin.

 
Puput on painettu 1980. Aika vanhoja nekin. 
Reunanauhaa sai tehdä 8.5 m. 
Laitoin taas sen tereellisen, se on mukava tehdä.


Lapsi seurasi tarkasti kun laitoimme merkkejä kiinnitysnauhoille. 
Tein nauhaa toisesta batistista kassin sankojen ohjeella. Niihin oli helppo laittaa tarrapalat. 

Tämä oli mieluinen työ. 
Niin parasta kun pystyy olemaan hyödyksi.


Pomada-blogissa oli hienosti koottuna kotimaisia kangaskauppoja tilkkuilijoille.
Tiedän vielä yhden siihen listaan.
Almandiini, joka tuo maahan ja myy japanilaisia kankaita.
Tämä onkin kaikkein lähin kauppani, vain muutaman kilometrin päässä.
Sashiko-pistojen harjottelu on vielä vaiheessa.



Nyt niitä hienoja talvipäiviä on luvassa!
Sukset esiin!