Maailmanlaajuista keskospäivää vietetään 17.11 (World Prematurity Day, WPD). Vaikka ei ole omakohtaista kokemusta keskosista, työ on kuitenkin sivunnut vastasyntyneiden elämää. Eläkeläisen imagoon kuuluu kutoa sukkaa, joten aina silloin tällöin ole neulonut vauvasukkia, ne kun ovat niin somia ja valmistuvat nopeasti. Hyväntekeväisyyteen menevät. Eniten tulee junasukkia, mutta keskosille ne ovat aivan liian isoja. Verrokkina kuvassa pienimmät siniset, jotka on neulottu keskossukkaohjeella. Pienen sukkaparin neulomiseen kului lankaa 8 g.
Luottamus postinkulkuun oli taas koetuksella kun Tilkku ja Tilkku -blogin arvonnassa voittamani pussukka seikkaili jossain jakelukeskuksissa. 1.luokkalaisen matka kesti 8 päivää. Hämmästys oli aika suuri kun se viimein oli laatikossa.
On se soma pussukka! Kauniisti ommeltu aivan ihanista tilkuista, tipuja, narsisseja ja jopa sellonsoittaja piileskelee yhdessä nurkassa. Niin sopiva tähän harmauteen ja pimeyteen joka yrittää voittaa.
Hulpioiden metsästys on ollut minunkin harrastus viime aikoina (kanssasisaria ainakin blogeissa Cafe Mea Maria 29.9., Pomada ja Paperi ja Kangas). Siihen liittyy niin mukavasti kankaiden hypistely, tuuletus ja inventointi. Monta kivaa juttua on löytynyt. Muistin kyllä että ostin "Bella Verona" nimistä - se osui kohdalle juuri kun lomamatka oli viemässä Veronaan, mutta sitä en muistanut että minulla oli Stonehedge-kangastakin. Siellä käytiin kerran perhelomalla - huh miten kauan siitä on.
Mitä hulpioista syntyy, sitä ei vielä tiedä...
Mietintämyssyä päähän ja reippaasti kävelylle! Heijastinta unohtamatta.
(Kotelon kuperaan pintaan heijastuu oma kuva kuin peilisalissa konsanaan!)
14 marraskuuta 2015
07 marraskuuta 2015
Lisää kolmioita
Pitkään aikaan en ollut tehnyt pöytäliinaa ja silmiin osui sopivasti kolmioraidoitettu malli Lise Bergenen kirjasta Lahjoja tilkuista. Siinä oli epäsymmetriset kolmiot, pykäreuna nimellä. Kokeilin, mutta ei tuntunut hyvältä. Säännöllisempi sopi minulle paremmin.
Tuli lisäharjoitusta kolmioilla. Nyt otin huomioon Tilkkutie-blogin kirjoittajalta saamiani vinkkejä, kiitos vain. Ensimmäisellä kerralla olin tehnyt juuri toisin: olin asetellut kolmiot samaan lankasuuntaan niin että vinot reunat oli aina vastakkain. Just niin.
Raitoja yhdistäessä huomasin että ei mene kaikki samaan rytmiin. Olinkin tehnyt vähän erikokoisia ja joku raita oli jäänyt vähän lyhyeksikin. Olis pitänyt olla vielä yksi kolmio. Mutta ei haittaa, tein liinasta niin leveän kuin pystyin enkä kerro virheistä. Sain käytettyä niitä kauniita Jelly Roll -kaitaleita joita olen säästellyt ja miettinyt paikkaa. Salaman kanssa otetussa kuvassa värit ovat yllättäen enemmän kohdallaan, mutta liina näyttää pullistelevan vaikka sen reunat on kyllä oikeesti suorat. Tiedätte sen miten kamera vääristelee.
Sain taas ihanan nipun Marimekon näytepaloja, vuosilta 2003 ja 2007. Joukossa on tuttuja mutta myös aivan "uusia" kuoseja. Ah niiiin mielenkiintoista!
Tuli lisäharjoitusta kolmioilla. Nyt otin huomioon Tilkkutie-blogin kirjoittajalta saamiani vinkkejä, kiitos vain. Ensimmäisellä kerralla olin tehnyt juuri toisin: olin asetellut kolmiot samaan lankasuuntaan niin että vinot reunat oli aina vastakkain. Just niin.
Raitoja yhdistäessä huomasin että ei mene kaikki samaan rytmiin. Olinkin tehnyt vähän erikokoisia ja joku raita oli jäänyt vähän lyhyeksikin. Olis pitänyt olla vielä yksi kolmio. Mutta ei haittaa, tein liinasta niin leveän kuin pystyin enkä kerro virheistä. Sain käytettyä niitä kauniita Jelly Roll -kaitaleita joita olen säästellyt ja miettinyt paikkaa. Salaman kanssa otetussa kuvassa värit ovat yllättäen enemmän kohdallaan, mutta liina näyttää pullistelevan vaikka sen reunat on kyllä oikeesti suorat. Tiedätte sen miten kamera vääristelee.
Sain taas ihanan nipun Marimekon näytepaloja, vuosilta 2003 ja 2007. Joukossa on tuttuja mutta myös aivan "uusia" kuoseja. Ah niiiin mielenkiintoista!
Hyvää Isänpäiväviikonloppua ja marraskuun jatkoa!
01 marraskuuta 2015
Messuja
Kantha-tyylin tikkaus on minulta vieläkin tekemättä, joten sitä odotellessa ostin Osaava Nainen -messuilta viikko sitten valmiiksi tikatun (namaste-uk, traded fairly). Mukavasti muistuttaa kesästä.
Tuula Bergqvistin Rintakuvia -näyttely oli puhutteleva.
Muuten messujen anti oli kovin kaupallistunut. Suurin osa luennoista oli tuote-esittelyä. Olin sentään kuuntelemassa kun Raakel Lignell jutteli oman elämänsä hallinnasta. Oli aamukiireessä jäänyt läppäri työpöydälle kun ryntäsi kuvauksista Turkuun, mutta se puoli tuntia tuli juttua ihan sujuvasti ilman mitään sähköistä apua. Ei onnistuis joka likalta.
Silakkamarkkinat Aurajokirannassa on yleensä samaan aikaa naismessujen kanssa.
Vain muutama kalastaja myy veneistään, muut kojut ovat vieressä rantakadun varrella.
Kaunis sää, ja katu oli aivan täpötäynnä väkeä. Onneksi venekojuillekin oli löytynyt tie.
Ravintolalaivoilla on hiljaista tähän aikaan vuodesta.
Avohakkuu kaupungin rajamailla on paljastanut kammottavan rikoksen.
Miksei autoa ole kaivettu esiin!!?
Miksei autoa ole kaivettu esiin!!?
Totta puhuen, outoa miten kattopelti on päätynyt metsään. Vastuutonta roskaamista. Ympäristörikos.
Hyvää Pyhäinpäivän jatkoa!
Marraskuu. Ulkoilusäät saavat jatkua.
Hyvää Pyhäinpäivän jatkoa!
Marraskuu. Ulkoilusäät saavat jatkua.
18 lokakuuta 2015
Kolmioita
Kokeilinpas kolmioita minäkin kun toiset (mm. Tilkkutie, Pomada ja A Note to Follow Sew -blogeissa) tekee niillä niin kaunista pintaa. Kimmokkeena oli myös se alkukesästä ostettu kolmioviivain, joka tuli esiin ompelupöytää siivotessa. Leikkasin 7 cm:n korkuisia tasasivuisia kolmioita 36 eri kankaasta ja kuinkas sattuikaan - lopputuloksena oli pussi aiemmin testatun mallin mukaan. Välissä on huopaa ja valmiin mitat 25x17 cm ja pohja 8 cm. Vaatii vähän harjoittelua. Vinoon leikattu haluaa mielellään venyä ommellessa eikä kaikki risteykset enää olekaan kohdallaan.
Maljaköynnös kukkisi vielä jos pakkanen sallii.
Näpertelytyökin on edistynyt sitten heinäkuun.
Saattaa olla että joskus päästään Pennsylvania Bluestone -mallin tapaiseen.
Todistettavasti mökin ympäristössä on puhdas ilma! Naavaa kuusenoksilla.
Nyt on kyllä saatu nauttia kauniista syyspäivistä!
Mukavaa jatkoa syksylle!
12 lokakuuta 2015
Aluetapaaminen Huittisissa
Lauantaiaamuna aikaisin rapsutettiin jäätä tuulilasista ja suunnattiin nokka kohti Huittista. Ei sentään tarvinnut itse ajaa sinne asti, tilausbussi poimi muutaman kilometrin päästä. Reipas tilkkuilijajoukko liikkeellä, oma tapahtuma tiedossa. Ja just sitä saatiin mitä odotettiin: hienoja näyttelytöitä, innostavia opastuksia, reipasta kulttuuria, maukasta ruokaa ja kaikki ne ihanat tilkkuystävät ympärillä! Ja ostoksiakin tehtiin, vaikka moni yritti jarrutella "Mulla on kyllä jo kaapissa kankaita", mutta ne nyt vaan oli niiiin ihania ja ihan meitä varten!
Tilkaplikat olivat kutsuneet meidät Huittisten kaupungintalolle.
Huittisten maisemaan kuuluvat joet. Vesi ei useinkaan näytä siniseltä, mutta pitsi, se kuuluu asiaan. Pitsiä oli käytetty monessa työssä ja aivan kertakaikkisen ihanasti. Kuvissa on vain pieni osa tai osia esillä olleista töistä. Töitä oli niin paljon että alkoi epäilemään olenko nyt varmasti nähnyt kaikki. Ujoja tekijöitä, ei mitään nimiä näissä kaupungintalolla esillä olleissa. Oli kyllä yksi kansio josta kävi ilmi että monet työt olivat Aune Puntalan. Jäin miettimään olisiko ollut joku muukin kansio...
Niin ihanasti ollaan perushirsimökin äärellä, ruutupaitaa.
Tämä taas näyttää niin japanilaiselta! Ympyrät alikeompelulla.
Tämä tyyny oli löytänyt juuri oikean sohvan! Hienot solmut!
Hyvää päivää! Me olemme krottimollikoita, jos ette tunteneet!
Neula pysyy hyvin ahkerissa käsissä. Hexagoneista kilta työstää myöhemmin nuppupeitttoja sairaalaan.
Kirjastossa vähän kauempana oli Aune Puntalan näyttely Kaarevat saumat, 29.10 asti. Kaikista ihanuuksista näytän nämä kukat. Voi kun osaisin! Kukkakankaat näyttivät itsevärjätyiltä.
Muutamia kuvia töistä joita toiset killat toivat näytille. Kaikista en onnistunut nappaamaan kuvaa, eikä nämäkään mitään priimoja ole - johtuu ihan tästä reportterista itsestään. Raumalaiset esittelivät kuinka heille pääsee muutenkin kuin maateitse. Jos olit keväällä tilkkupäivillä, varmaan näitkin tämän luonnossa.
Turussa on muutamana keväänä ollut puiden koristeluviikko Aurajoen rannassa. Näillä paneeleilla Turun Täysintilkut koristivat yhden puun 2 metrin matkalta (siis kaikki ei näy tässä).
Paraisten QuiltZakke vietti kesällä retriittiä mikä ei tainnut tavoitella hiljaisuutta, koska niin monta upeaa kaleidoskooppityötä oli syntynyt. Sopiva kangas, joka usein näyttää aivan kammottavalta sekamelskalta, ja simsalabim, tilkkuilija taikoo ihmeelliset kuviot esiin!
Raisiosta tuli tämä herkkä kukkatyö. Minulle kolahti kun kuulin että se on koottu Marimekon näytepaloista. Ja eikun kaivamaan, millaisen itse saisin kasaan!
Arvauksia, mitä tämä on!
No sehän on tilkkuystävän liivi! Pintaan on kuulemma saatu vinkki Marja Matiisenilta Virosta.
(Aula on jo autio, kun olemme aivan viimeisiä ...)
Nämä langat eivät olleet myytävänä. Niitä ja muita ihmeellisiä tavaroita saa ihailla Virtasen kaupassa Huittisten keskustassa. On siellä ostettavissakin olevaa tavaraa. Ei kuitenkaan ihan niin monenlaista kuin silloin ennen. Kannattaa ehdottomasti käydä jos sielläpäin liikkuu.
Tässä kauniissa talossa luki Nuorisoklubi oven päällä - en astunut sisään.
Huittisissa ei mitenkään peitellä hulluutta.
Ensikertalaiset saavat varoa kolaria tässä liikenneympyrässä.
Ensikertalaiset saavat varoa kolaria tässä liikenneympyrässä.
Se "ehdottomasti kokeiltava" -lista kasvoi taas. Mihin tässä vielä joutuukaan!
Suurkiitokset Tilkaplikoille valtavan mukavasta päivästä! Ideoita, niitä tuli pää täyteen!
Läksiäisiksi saimme vielä leipää evääksi ja infoa että osaamme toistekin Huittisiin.
Monet naurut vielä hersyää kun muistelemme kaikkia niitä railakkaita juttuja mitä kuulimme huittislaisista ja vähän muistakin!
Läksiäisiksi saimme vielä leipää evääksi ja infoa että osaamme toistekin Huittisiin.
Monet naurut vielä hersyää kun muistelemme kaikkia niitä railakkaita juttuja mitä kuulimme huittislaisista ja vähän muistakin!
Kiitos, kiitos! Ihanaa että killat jaksavat nämä järjestelyt!
PS. Blogilaisista oli mukana ainakin Tarjan Tilkkupuutarhan kirjoittaja, huomaan.
PSS. Ja Ulla's Quilt World'in Ulla.
PS. Blogilaisista oli mukana ainakin Tarjan Tilkkupuutarhan kirjoittaja, huomaan.
PSS. Ja Ulla's Quilt World'in Ulla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)