25 toukokuuta 2014

Seminolin taikaa

Talvella jo lupasin tehdä tilkkuilijan tarvikekassin (kurssi kaitaletekniikoista). Kovasti olen vältellyt toimeen tarttumista. Kassintekokynnys on tuntunut korkealta. Päivölän kassikurssi olisi ollut tarpeen mutta koska ajankohta ei ole sopiva, piti yrittää omin päin. Tätä kassia tarvitaan. Opastuksella olisi varmasti ollut helpompaa ja tullut parempi.
Toisen puolen hirsimökkipinta oli sopivan kokoinen, mutta seminolissa oli mietittävää. Raita näytti liian kapealta ja totta puhuen lisäseminolin tekeminenkin tuntui tuskalliselta. Lisäsinkin sitten kolme tavallista kaitaletta molemmin puolin ja olin tyytyväinen lopputulokseen. Ihmeellistä miten seminoli uppoaa pintaan niin että on oikeastaan vaikea erottaa miten kuvio on syntynyt. Se on sitä taikuutta miten seminoleilla voi leikkiä. Se viehättää, vaikka vaadittava tarkkuus tekeekin hommasta erinomaisen työlästä.

 



Koska sisäpuolen taskuja on vaikea enää valmiissa kassissa esitellä, otin yhteiskuvan tekovaiheessa. Yhdessä taskussa on vetoketju, muutamassa pieni läppä tarran kanssa sulkijana ja kaikissa on taskunsuussa joko hulpio tai nauha ommeltu tueksi. Yksi tasku syntyi seminolin jämäpaloista, yhdessä on omistajan tiedot ja yhdessä kankaiden leikkuuohje. Vetoketjukaitaleen jatke on tikattu ja topattu vahvikkeeksi reunalle ja pohjaan. Sivuilla on huopaa välissä. Ihan omillaan kassi ei pysy pystyssä mutta pakattuna kyllä.
Vetoketjussa on muisto niiltä ajoilta kun kännykässä oli "koru". Kassin koko on 67x53x7 cm.

Tässä kassia rakentaessa on puutarha puhjennut kukkaan: edellisen postauksen päärynäpuu ryöpsähti valkoiseksi ja nyt ovat vuorossa omenapuut (kuvissa päärynä). Kasvimaallakin voi jo nähdä orastavaa elämää.

Kyllä nautin nyt tästä alkavasta kesästä!
Ja olen valmiina uusille kursseille ja kiltailtoihin uusine kasseineni. Nähdään! Ihanaa kesää kaikille!


PS. Hauska lukea kun minunkin tekemiseni on ollut vinkkinä jollekin toiselle. Teidän blogeilla on niin suuri merkitys minulle. Kiitos niistä!

05 toukokuuta 2014

Metri kiviä

Pihatöiden ja muiden puuhastelujen ohessa on sentään syntynyt muutama tavallinen kassi, muovikassien korvaajiksi. Niitä on sitten levitelty lähipiiriin - voi säilyttää repussa, olkalaukussa, autossa, että ei jää kassia puuttumaan kun sitä tarvitsee. Ostin metrin kivikangasta ja siitä sai kolme kassia. Hirsikangasta ostin onneksi enemmän, se on niin kaunista ja sopii kassiksikin hyvin kun on paksumpaa. Nyt huomasin/osasin tehdä sangat Tilkunviilaajan blogissaan antaman ohjeen mukaan - kiitos siitä, hyvin toimi.

Puutarha on heräämässä mutta kukat joutuvat sinnittelemään jokaöisessä pakkasessa. Lämmintä odotellaan.

Kiitos kommenteistanne, palautetta on hauska lukea. Tervetuloa uusille lukijoille!
Kaunista keväistä viikkoa!

26 huhtikuuta 2014

Oppimisen iloa

Oli taas niin innostavan hauska päivä! Turun Täysin Tilkut -kilta järjesti lauantaikurssin ja opettajaksi oli kutsuttu Ulla Niemelä (Ulla's Quilt World-blogi). Monella oli mielessä hexagon-mallisen laukun tekeminen tai sydänaiheinen kaitaliina. Juttu polveili tietysti runsaana aiheesta toiseen kun paikalla oli parikymmentä onnellista tilkkujutut löytänyttä naista. Opittiin Vuokko1-vapaatikkausmalli (siis alá Vuokko Isaksson), opittiin miten ympyrästä saa hienosti vaikka minkä kokoisen hexagonin ja jota voi käyttää kumminpäin vain, perehdyttiin konekirjontaan ilman erityisiä kirjontaohjelmia, saatiin rohkaisua vapaatikkaukseen koneella, kerrattiin vetoketjutaskun ompelua, vertailtiin kassimalleja, tarkasteltiin suloisia japanilaisia pieniä ja tarpeellisia tavaroita jne. Nyt riittää sulateltavaa, kokeiltavaa ja leikkimistä pitkäksi aikaa. Kiitos järjestäjille ja opettajalle! Opetuksesta, salaateista, piirakoista, pullasta ja täytekakusta!
Joku sai valmistakin kaiken juttelun ja syömisen ohessa! Minulla kaitaliinakankaat ovat vielä suloisesti sekavassa pinossa!

 Jatketaan harjotuksia!



16 huhtikuuta 2014

Avaintalo

Soma talo tuli tarvikepaketista, kiitos tilkuista totta -blogin Irman tuliaisten. Vähän hääräsin omiani: otin kattokankaan omasta varastosta, koska Irman punaisesta palasta sai 3.5x3.5'' neliön mutta minun kankaasta ei saanut. Nauhan päähän käytin pussissa olleen huopasydämen. Ompelin siihen punaiset sydämenkuvat kun sattui olemaan sellaista kangasta varastossa. Talon mitat ei ole ihan kummankaan ohjeen mukaiset, mutta haitanneeko tuo. Tämä oli ihan eka tällainen näperrys minulta.

Punainen neliö on tässä ylemmän rivin vasemmassa pinossa. Tämäkin on eka kerta kun leikkaan kaikki palaset valmiiksi ennenkuin aloitan työn. No hyvä on, kyllä siitä puuttuu parikymmentä neliötä, mutta sen verran täytyy jättää tilaa viimehetken tulijoille.

Talon ovikangasta piti käyttää nuukasti. Se oli niin kertakaikkisen samanhenkistä kuin Annikilta saamani tuliaiset, että niitä täytyy ehdottomasti käyttää yhdessä. Köynnösten peittämä talo?

Kiitos kaikista ihanista kommenteistanne!
Hyviä keväisiä Pääsiäispäiviä!


13 huhtikuuta 2014

Mainio päivä

Olipas mukava lauantaipäivä! Tapasimme Maalaismysteerin merkeissä Helsingissä! Kuvataideyhdistys järjesti matkan Ateneumiin Tove Janssonin näyttelyyn ja se sopi minullekin - ensin pääsin näyttelyyn ja sen jälkeen tapaamaan ihania tilkkuiluun hurahtaneita kohtalotovereita. Tosi mainio juttu miten ennen ihan tuntemattomat ihmiset ovat niin tuttuja, kun on yhteinen ISO JA TÄRKEÄ harrastus. Ymmärrys on käsinkosketeltavaa.

Yksi kohokohta oli tietysti niiden ihanien maalaispeittojen näkeminen - niin huikeita ja omia jokaisella. Aivan huippujuttuja! Olisitpa ollut mukana! Tuliaisia jaettiin ja Irma oli koonnut oikein tarvikepaketin jokaiselle: avaimet saavat talon. Pussissa oli ihan kaikki tarvittava - huom. se pieni punainen sydännappi!


Sekin oli mukavaa että tapasimme niin lähellä linja-autoasemaa, ei tarvinnut kuluttaa turhaa aikaa matkoihin: muutamassa minuutissa olin bussin luona enkä ollut edes viimeinen, joten olisin voinut olla vielä pari minuuttia ravintolassa.

Kotona odotti yllätys joka kruunasi koko mainion päivän: koti oli siivottu!

Kiitos Marittalle joka järjesti koko Maalaismysteerin ja uusille ystäville jotka rikastuttavat elämää! Tavataan taas!