Kun Tilkuista totta -blogissa oli käytetty taiteltuja kuusikulmioita pussukan kylkeen, muistin että minullakin on ko. hexagoneja, vuosia sitten killassa tehtynä ja hyvin säilyneenä. Nyt olivat kypsiä käsittelyyn.
Sovittelin tietysti pussukaksi minäkin, mutta päädyin kuitenkin pannunmyssyyn. Tai oikeastaan kattilamyssyyn ja vielä tarkemmin kastikekasarimyssyyn.
Tässä myssyversiossa on tilaa kasarin varrelle.
Toinen puoli on enemmän lila, toinen puoli roosa. Molemmissa on yksi rivi samaa kangasta, toinen ylhäältä.
Useimmiten nämä on ommeltu pohjakankaaseen nurkasta nurkkaan tikkauksella. Ajattelisin että käänteet pysyisivät paremmin jos tikkaa keskeltä sivua kohti toisen sivun keskikohtaa, mutta en ole nähnyt sellaista versiota. Tuntuu nuo pysyvän näin.
Nuppupeittoja tulee ommeltua silloin tällöin.
Laiturilla mönkii jotain outoa väkeä.
Olet ratkaissut hienosti, miten kasarin kahvalle löytyy paikka. Hyvä tapa käyttää heksagonit. Väritys on minun mieleen. Nuppupeitto on kaunis. Kyllä aurikoiset päivät antavat lupauksen keväästä. Minä vielä hiihtelen aamuisin.
VastaaPoistaKiitos, Helena! Edellisten kattilamyssyjen jäljiltä on jäänyt kaivelemaan tuo kahvakolo. Hyvin se pelaa noin. Olen tyytyväinen että tuli mieleen näiden palojen kohdalla tämä myssyidea. Taitaa luistaa sukset mukavasti kylmän yön jälkeen!
PoistaIhan jo ehdin ajatella otsikon perusteella että olet tehnyt itsellesi myssyn;) Mutta olitkin keksinyt vielä paremman idean!:)
VastaaPoistaPikkupeittoja on kiva tehdä kun valmistuvat vikkelästi ja niitä on helppo pyöritellä ommeltaessa:)
Kiitos, Irma! Harhaan johtavaa :) Oli niin monta palaa että pussukka olis tullu vähän oudon kokoinen, iso pussukka tai pieni kassi, mutta hyvä näin. Pienet peitot on kyllä tosi mukavia tehdä.
PoistaTosi hieno idea kasarinmyssy, hienosti suunniteltu. Minäkin luulin, että olit tehnyt itsellesi myssyn, missä on hexagoneja:) Pikkupeitto on kiva tehdä, kun valmistuu nopeasti. Mukavaa kevättä!
VastaaPoistaKiitos! Sanat ovat hauskoja. Nykypäivänä kasaristakin tulee ekaksi mieleen ihan muuta kuin kattila :) Tästä tuli kätevä myssy, ihan pienellä säädöllä. Ihana auringonpaiste, valoa riittää!
PoistaHaa, mummun hexagonit oli tehty pahvin päälle, kamalan työlästä! Tällä tyylillä toteutettuna sopisivat meikäläisenkin hermoradoille - kiitos ohjeesta, hauska idea!
VastaaPoistaKiva jos ohjeesta oli iloa! Se onkin oikein näppärä tapa kuuskulmioille :)
PoistaHauska myssy! Tämä on mielenkiintoinen tekniikka, jota pitää joskus kokeilla.
VastaaPoistaKiitos! Nämä heksat syntyy kyllä aika mukavasti :)
Poista