27 tammikuuta 2019

Palkinto, kuusi, kassi ja vinoja mökkejä


Hyvin on vuosi alkanut, puuhaa riittää.


Joulukuussa onnistuin arvaamaan kaksi kertaa oikein Marlen adventtikalenterissa 
ja sain sitten postissa hienot palkinnot.
Luulen että soma pussi tulee pienten korvakuulokkeiden säilytykseen, 
ne kun tuppaavat hukkuvan oudosti.


Mistähän hän osasi arvata että Knitting-yoga sopi minulle? 
Jo kuukausia olen väkertänyt villatakkia, moniväristä tietenkin. 
En tiedä valmistuuko tänä talvena.
Omar maistuu makealta siinä tikutellessa.


Vihreiden kankaiden vinkkinä oli joulukorttina saamani kuusenmalli, 
mutta minäpä olin yllättänyt itsenikin ja yksi kuusi on jo pystyssä. 
Reunustavat kankaat on valittu, niin että ei pitäisi olla mitään esteitä valmistumiselle.
Pakkauksessa on paperi toisellekin kuuselle 
niin että kyllä vihreää tarvitaan vielä, kiitos!


Paperi oli tosi ohutta mutta nätisti kävi ompelu.


Myös olen ommellut muutaman vuoden takaisia kankaita taas yhteen, 
tajunnanvirtaa, ilman mitään sen suurempaa päämäärää. 
Lopulta piti päättää mitä pinnasta tulee.


Käsityökassi tuli, toinen puoli punainen, toinen sininen.
Vuori beessiä kangasta, yksi sisätasku ja huopaa välissä.
Aivan perusmalli - mutta kankaiden kirjo ilahduttaa kovasti!
Koko 33x38 ja pohja 12 cm.


Aurinko paistoi niin häikäisevästi ja hanki kimalteli,
että oli ihan pakko kuvata toistakin keskeneräistä työtä.


Tässä on tyhjennetty punaista, ruskeaa, oranssia ja keltaista
kangasvarastoa. Ehkä syntyi pientä lovea laatikoihin.
Hirsimökit on ihan vinksallaan ja mihin suuntaan vain.
En tippaakaan yrittänyt tehdä suoraa - ihan päinvastoin.


Kesällä ostin ison neliöviivaimen ja sitä nyt käytin menestyksellä.
Voi miten helppoa oli tasoittaa blokit 9 tuumaan, oli jopa pyörivä leikkuualusta.
Kuka sanoo että tämä ei olisi välineurheilua!


Vielä tarvitaan reunat yms, joten valmista ei tule ihan heti,
mutta varmaan joskus.

Ihania talvipäiviä!









14 kommenttia:

  1. Voi, miten elävää hirsimökkipintaa olet valmistanut. Kassi houkuttelee lähtemään kangasostoksille!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, isosta kangasvarastosta on ilo ammentaa :)

      Poista
  2. Vau! Tuosta peitosta tulee ihana! Välineet helpottaa, kun on jonkun hankkinut, sen tarpeellisuuden tajuaa vasta käytössä. Sitten vaan ihmettelemään, miten on ennen pärjännyt ilman! Kauniit värit villatakissa, medotoivaa jooogausta tuon neulominen on. Kassi on todellinen ilonpisara. Ei tule toista vastaan, ei varmasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Välineiden kerääminen nousee nopeasti kankaiden ja mallien rinnalle. Pääsee ikäänkuin uudelle tasolle harrastuksensa kanssa :)

      Poista
  3. Eikös ollutkin kivat palkinnot:) Kannattaa todellakin osallistua erilaisiin kisoihin;) Marlen kalenterissa kyllä otti koville arvaaminen, ei meinannut osua kohdille ei sitten millään:):)
    Käsityökassi on kiva, vaikka on montaa eri kangasta niin silti silmälle selkeä katsella. Ja sitten hirsimökkipeitto! on todella hieno! Tästä voisikin kaapata idean laatikossa oleville ei niin kiinnostaville kankailleni:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kaappaa vain idea ihan lennosta :) Ajattelin että teen hirsimökkiä palojen ehdoilla, vähän grazy-tyyliin, mutta pysyi sitten suht järjestyksessä. Minulla on muutama blokki jo sinivihreitäkin :) Oli tosi kiva saada palkintopostia!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Thank you! I enjoyed sewing without big plans :)

      Poista
  5. Onnittelut palkinnosta! Peitto on aivan ihastuttava, hirsimökki on kyllä niin kiva blokki. Kassi riemastuttavan iloinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kangasvarastoa riittää vaikka kuinka yrittäis silputa paloja. Toisaalta - on helppo ottaa hyllystä kun innostus on päällä :)

      Poista
  6. Upea tuo hirsimökkityösi. Siitä tulee just hyvä kun kaitaleet ei ole ihan mittojen mukaan. Kassikin näyttää hyvältä molemmilta puolin!



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Saija! Nyt oli niin mukava tehdä ilman tiukkoja sääntöjä :)

      Poista
  7. Oli mukava tutustua töihisi. Sain vinkin blogista äidiltäsi. Terveiset täältä myös Liisalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Arja-Leena, kiva kun tutustuit :) Ja kiitos terveisistä! Meiltä myös Liisalle, hyviä vointeja!

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina! Kiitos!