24 maaliskuuta 2016

Hirsimökkiä ja poncho

Tällä viikolla on tehty aika mukavia blokkeja. Vähän vinoja ja ikiaikaista hirsimökkiä.
Hirsimökkiin on mm. kääritty muumio, n. 50 v ennen ajanlaskumme alkua (British Museum).


Katselin edellisen postauksen kuvaa ja ajattelin poiketa Challenge-ohjeesta. 
Yhdistänkin 4 palaa toisin päin ja katson millainen 3D tulee, 
siis tästä ylemmästä blokista.


No tuli huonompi, jos mahdollista. 
Yksittäisenä blokkimallina tykkään kuitenkin oikeanpuoleisesta enemmän, 
mutta useampia yhdistämällä kuvioonhan tulee tietysti molemmat.

Kaiken kaikkiaan, haluaisin että osaisin nähdä kankaiden mahdollisuudet niin, 
että niistä syntyisi jotain edes lähelle sellaista kuin täällä.


Hartianlämmitin/poncho ei sittenkään jäänyt keskeneräiseksi. 
Purin kaiken ja aloitin isommilla puikoilla. Paljon miellyttävämpi lopputulos.
Nyt löytyy vielä vähän lunta, mutta kyllä juhannuksenakin voi olla kylmää.
Ei tiedä koska tarvitaan lämmintä.


Minulla oli 3 väriä yhteensä 10 kerää Joki-lankaa (á 50g)
ja niin hyvin sain kulutettua, että viimeisestä jäi 18 g.
Yhtään ei minua häiritse värien toispuolisuus. Helppo tunnistaa miten päin pujahtaa hihoihin. 
Tällä kertaa pihapöllö ei pystynyt auttamaan esittelyssä. 
Ajattelin hakea varastosta linnunpelättimen nojailemaan taloon, mutta olkoon. 
Ehkä saatte vihjettä mallikuvasta. Lehti on virolainen Käsityölehti (suomenkielinen).

Onneksi nyt muistan toivottaa tervetuloa uusille lukijoille! Mukava kun tulitte!
Ja kiitos kaikista ihanista kommenteistanne! Hauska lukea mitä muilla tulee mieleen.


Rauhallista ja turvallista Pääsiäistä kaikille!


17 kommenttia:

  1. Ihanan lämmin hartianlämmitin, juuri sitä tällä hetkellä kaivattaisiin täällä :D
    Kiitos, toivotan sinullekin oikein ihanaa, aurinkoista pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä leveysasteilla tarvitaan lämmikettä aina silloin tällöin :)

      Poista
  2. Kyllä hartianlämmitin on tarpeellinen myös juhannuksena. Työssäsi värit liukuvat kauniisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei unohdu se jäinen juhannus parin vuoden takaa :\ Sen verran katsoin että aloitin aina uuden kerän sillä sävyllä mihin edellinen loppui. Punaisessa värissä sävy vaihtui parhaiten liukuen.

      Poista
  3. Kaunis lämmitin, toispuoleisuus sopii siihen hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, helpoiten meni näin väri kerrallaan :)

      Poista
  4. Kauniita ovat blokit ja voihan sitä poikeilla mielensä mukaan. Hartianlämmittimen malli on hauska! Virolaisilla on usein kivoja malleja, joissa on joku hauska juju. Toivon kuitenkin, ettei jussina tarvittais neuleita ei edes itikoilta suojaamaan. Kauniita munia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkablokit on oikein mukavia :) Nyt uskotaan että tulee lämmin juhannus kun olen varautunut pahempaan. Munat on hyvinsäilyviä :)

      Poista
  5. Kauniita blokkeja olet ommellut ja poncho-lämmitin on kiva erivärisine hihoineen. Iloista ja aurinkoista pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, näistä blokeista tykkään itsekin. Olen tyytyväinen että lämmitin ei jäänyt keskeneräiseksi. Tänään ei paista aurinko mutta jos jo huomenna...

      Poista
  6. Hyvin etenee blokkisi! Hienon värinen poncho, tuollainen käy hyvin ympäri vuoden, ikävä kyllä kesälläkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punaisia kankaita on riittänyt :)
      Yritetään nyt tällä varautumisella auttaa ettei paljon tarvittais :)

      Poista
  7. Hienoja blokkeja!
    Pääsiäinen on rauhallinen Levon ja olemisen aikaa.
    Hyvää pääsiäistä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tämä on sopivaa palasten kieputusta ja näkee miten kuviot rakentuu:) Joskus vähän pientä :(
      Metsämökin rauhasta tulee nyt pääsiäistoivotukseni!

      Poista
  8. Hienoja blokkeja!
    Pääsiäinen on rauhallinen Levon ja olemisen aikaa.
    Hyvää pääsiäistä sinulle!

    VastaaPoista
  9. Hienoja bloggeja! Niitä alkaa varmaan olla jo vino pino:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä niitä on jo niin paljon että pitäis saada jotain yhdistettyä!

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina! Kiitos!