03 lokakuuta 2019

Näpertelyä


Meillä oli aikoinaan ihan valtava määrä palloja, kaikenlaisia.
Joten oli ihan pakko väkertää pikkumiehelle pallo.


Kehuvat että tähän voi tarttua pienelläkin kädellä.
Ei ole vielä testattu meillä.
Mutta siis, olen päässyt mummo-kastiin. Suloista!


Tämän tekeminen oli kyllä aikamoista näpertelyä.
Kaarevia saumoja, 12 palaa täytettävää.
Täyttömateriaalista ei ole pulaa 
kun olen säästänyt peitoista kertynyttä ylijäämävanua.
Syömäpuikolla täyttö sujuu mainiosti.


Mutta entäs kokoaminen?!


Siinä meinasi mennä hermot, 
vaikka olen kyllä aika pitkäpinnainen, mielestäni.


Ihan äsken näin jossain ohjeen 3x3 -osaisesta pallosta,
mutta sitten en enää löytänyt missä se on!
Eikä ollut eka kerta kun joku malli häviää.
Jos joku tietää mitä palloa tarkoitan,
olisin iloinen vinkistä miten sen löytää.


Killassa ommella surautimme 6-kulmaisen patalapun.
Näppärää kuin mikä! Ja kangastakin kuluu mukavasti!
Sinisen olen tehnyt joskus vuosia sitten.
Siinä olen tikannut lopuksi aukot kiinni.
Nyt tein värikkään version
ja kotona vielä Marimekoista pyöreän.
Nämä kaksi on vain käännetty, ei vielä mitään tikkauksia.


Taustana vain yksi kangas.
Jos malli ei ole tuttu ja joku tahtoo kuvan tekemisestä,
kertokaa. Voin laittaa tänne postauksen.

Syksyistä ruskeaa tuli isoon pussiin,
jonka pinnat rakentuivat monista vanhoista jämäpinnoista.


Toinen puoli on vähän punertavampi.
Pussilla on virka käsitöiden kuljetuspussina.
Monta kertaa ovat entiset olleet tuskastuttavan pieniä
 ja muovipussit ovat kiellettyjä.


Sisällä on pieni tasku.


Kokeilin ohuen laukkuhuovan kanssa konetikkauksia.


Sivulla linjat olisivat voineet osua paremmin kohdakkain
mutta olin nimenomaan yrittänyt toisen puolen ompeleita vähän harvempaan.


Amiraaliperhonen lämmitteli omenapuussa kun keräsin satoa.


Meilläpäin on joku levitellyt isoja lakritsipaloja pitkin peltoa!


Kaunista syksyä!




14 kommenttia:

  1. Olipas hienoja ompeluksia ja tuo pallo varsinkin, kyllä saa olla näppärä että tuollaisia loihtii! Ihanaa alkanutta lokakuuta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tiedä häntä näppäryydestä - tuntui että kärsivällisyyttä kysyttiin enemmän :)
      Ihanaa lokakuuta sinullekin!

      Poista
  2. Lämpimät onnittelut tuoreelle isoäidille! Minä olen kuulunut mummojen heimoon vähän yli vuoden ja olen siitä ylpeä. Pallojuttu on kiva. Näin tuon ohjeen jossain, en enää muista, missä. Laita vain tuo patalapun ohje, saa mukavia pieniä joululahjoja. Hyvää syksyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Heimo kuulostaakin paremmin eurooppalaiselta :) Hyvä, laitan patalappuohjeen. Se on niin ihanan yksinkertainen!

      Poista
  3. Onnittelut tuoreelle isovanhemmalle! Ihanaa!! Minä olen ollut mummi jo melkein 15-vuotta:) Tervetuloa mummo-kastiin! Tuossa pallossa onkin ollut tekemistä, hieno! Patalaput tosi kivoja, laita vain tekoohje-postaus tänne.
    Hauskat lakupalat pitkin peltoja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oikein ihana uusi titteli! Ja samalla vastuu kasvaa :) Teko-ohje tulee, täytyy varmaan kuitenkin tarkistaa ettei loukkaa kenenkään oikeuksia.

      Poista
  4. Onpa kiva pallomalli tuo. Pussukkakin ihan nätti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti pallosta on iloa vauvalle!

      Poista
  5. Pallon valmistus näyttää aika haastavalta:) Ehkä en edes lähtisi yrittämään:)
    Onnea sinulle uudesta roolistasi:)
    Tommosia lakupaloja en ole vielä nähnytkään;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ehkä pelottelin turhaan pallon kokoamisella, kyllä selviydyt!

      Poista
  6. Sydämelliset onnittelut mummille, mahtaako mitään parempaa ollakkaan! On siinä pallossa monta osaa mutta kaunis siitä tuli. Patalaput ovat myös tosi kivoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vauvaa kiehtoo mariraidat ja yritin löytää kankaistani edes jotain raitoihin viittaavaa :)

      Poista
  7. Onnittelut uudesta arvonimestä; mummo! Tuon pallon ohjetta katselin jossain, mutta kadotin, annatko vinkin, kiitos.
    Myös patalapuista ohjeet olisivat kivat. Ne on kauniita ja näyttävät niin käteen sopivilta. Kätevä kässäpussuka, sen täytyy olla tarpeeksi tilava, joskus niitä tarvikkeita on yllättävän paljon. Nyt alkoi tehdä mieli lakua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pinterestistä ei näytä helposti löytyvän ohjetta pallolle (samoin - kadotin joskus löytämäni). Minulla oli vanha kopio vuosien takaa kurssilta. En uskalla julkaista täällä, että en turhaan suututa ketään opea.
      Arvaa, kun joudun kulkemaan päivittäin lakupellon ohi!

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina! Kiitos!