09 maaliskuuta 2019

Kansalaisopistossa ja muualla


Saatiin tilkkukurssi meidänkin kansalaisopistoon. 
Hienoa että mukaan oli löytänyt aivan uusia tilkkuilijoita. 
Kun sitten joukossa oli kolme vanhempaa, niin ilmoittautuneita tuli tarpeeksi. 

Valmiita tuotteita syntyi monenlaista.
Töitä on esillä opiston näyttelyssä su 28.4. Kaarinan Vaparissa.
Tässä minun tuotokseni:


Japanilaisen riisisäkin mallilla syntyi iso pussi, jonne mahtuu monta käsityötä.


 Neliön muotoiset seinät tässä vielä irtonaisina, kuvioesittelynä.


Nauhojen päihin opin tekemään "tulppaanin", kaverin neuvosta.


 Hupsista, pussi nurin. Näkyy että pohja on yhdestä kappaleesta.


Sitten leikattiin 2-kolmion neliö neljään osaan, eri suuntiin ja saatiin tämä siksak.
8 blokista tuli kevätliina, reunassa tereellinen kaitale.
Välissä on ohut vanu ja koneompeleet tein että liinasta tulisi ryhdikäs.


Tausta on vähän enemmän omaa väriäni.



Lasagne on mielenkiintoista kun ei tiedä mitä tulee.
Laitoin koepalan kassin toiseksi sivuksi, 
toisella puolella vanhaa talokangasta.
Tikkauksissa yritin jäljitellä talokankaan ikkunoita.


Ommeltiin yhteen värittömiä kankaita, leikattiin ja ommeltiin taas erilailla yhteen.
Kokosin tämänkin pussiksi, mutta näytti niin värittömältä 
että yläosaan laitoin toista kangasta.
Vetonaurut ovat eri väriset, 
silloin tietää mistä pitää vetää kun haluaa pussin kiinni.


Vetopussimalli oli mielessä kun olimme killassa juuri tehneet 
kuljetuspussin kahvikuppia ja lautasta varten.


Syntyi myös pari nuppupeittoa. 
Tehtävänä oli ommella kehyksiä kuvan ympärille
 ja sitten leikattiin eri suuntiin, lisättiin kaitaleita jne. 
Eka sinertävä oli jotenkin niin liikuttava että sitä ei malttanut leikata, 
vaan lisäsin vain kehyksiä ja tuli Ikkuna avaruuteen.
Toisen kuvion raidoitus toi mieleen seepran,
joten se sai kaverikseen seeprakangasta ja 
lopputulos oli vähän erikoisempi malli
Sshh, nyt nukutaan.


 Eihän se ole kurssi eikä mikään jos ei tule yhtään
vetoketjupussukkaa.


Kuvio saadaan kun ommellaan 4 kaitaletta yhteen,
leikataan neliöitä,
asetellaan poikittain päällekkäin - puolet peilikuvana,
ommellaan ympäri,
 leikataan kulmittain ristiin ja
yhdistetään syntyneet uudet neliöt.
Juuri niin. Eikös ole selvä ohje?


Viimeisellä kerralla testattiin 3-ulotteisten rusettien tekemistä.
Tuli testattua sekin miten pitää toimia, että saa raidat samaan suuntaan.
Näiden jatkojalostus on vielä mietinnässä.


 Opettaja rohkaisi harjottelemaan vapaatikkausta,
toistaiseksi tyydyin vielä tavalliseen suoraan ompeleeseen.
Sekin oli jo myönnytys, että ylipäänsä käytin konetikkausta.
Niin mielelläni tikkaan käsin!

Onnistuin kuluttamaan varastokankaitani,
kuvittelen jo näkeväni pientä hupenemista.



Sitten muistellaan vähän vanhoja juttuja.
Laitan tämän valmiin 365 päivää -peiton kuvan, 
kun sitä ei ole aiemmin ollut ja 
tutut ovat kyselleet perään.
Livenä sen näki vuosi sitten Raision tilkkupäivillä ja
sen jälkeen on nähnyt meillä kotona.
(Anteeksi, alareuna lerputtaa, 
kannattelijalla on raskas jobi taustalla 
enkä raskinut huomauttaa.)


Suosikkiruutujani! (Kellertävä sävy ei ole oikea.)



Nyt onkin taas Tilkkupäivät tulossa.
Siis Kankaanpää matkakohteeksi 16.-17.3.
Näyttelyt ovat auki kaikelle kansalle,
ainakin su klo 10-15.



Viime viikolla Kurjenrahkalla oli vielä vähän lunta.


Mukavia kevätretkiä, kantohangilla 
ja myös käsitöiden maailmassa!

12 kommenttia:

  1. Hienoa, että saitte opistoonne tilkkukurssin! Ja kiitos, että laitoit meille tähän oman kevätnäyttelysi. Kivoja, kiinnostavia ja uusia malleja olette tehneet. Tuo sinun 365-työ on yksi mieleenpainuvimmista Raision tilkkupäiviltä! Todella suuritöinen ja niin hienosti toteutettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oma näyttelyhän tästä näytti tulevan :) vaikka ei ollut tarkotus. Ajattelin kirjata muistiin mitä tehtiin :) Tuo 365-mysteeri sopi mulle kun näin etukäteen minkä tyylistä on tulossa :)

      Poista
  2. Voi, miten olet ollut ahkera. Tuo siksak-juttu pitää kokeilla. 365-työ on todella upea: taitavasti tehtyjä blokkeja ja harmoniset värit. Rusettimallin olen joskus kokeillut. Riisisäkin mallinen käsityöpussi on kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, jotain tulee näperreltyä koko ajan ja joskus sitten jotain valmiiksikin :) Riisisäkki oli mukava malli.

      Poista
  3. Riisisäkki on kiva malli ja siinä on silmälle miellyttävät kankaat:) Siksak-kuviosta tykkään myös, olen tehnyt tällä tekniikalla yhden torkkupeiton ja se kuuluu sarjaan; tykkään! Lasagnekassiin olet ommellut mukavat ompeleet ja niin siitä on tullut mielenkiintoisamman näköinen:) Vetoketjupussukan pinnan ohje on niin selvä että sillä kun ompelee niin ei todellakaan tiedä mitä on saanut aikaiseksi (ainakaan minä):);) Kiitos kun laitoit 365-peiton nähtäväksi, se on todellakin kaunis!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hauskaa on ollut ja ymmärsit sen :)
      Mun "ohje" löytyy mahind.blogspot.com/2013/05/viikonlopun-tilkkukurssi.html?m=0
      Siihen kun ottaa raidallisia kankaita, niin voi pyöritellä kuvioita. Mutta puolet täytyy tehdä peilikuvina = eripäin toisen kanssa poikittain. Nyt onnistut :)

      Poista
  4. Paljon kauniita töitä siellä kurssilla. Japanilaiset mallit on hauskoja ja tuo 365 työ ihan mahtava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, opettaja esitteli uusille ompelijoille miten voi luovasti tehdä tilkkupintaa. Ommeltiin, leikattiin ja ommeltiin uudelleen. Kannusti tekemään omaa, ilman malleja. Vaikeaa minulle :)

      Poista
  5. Wautsi! miten paljon mielenkiintoisia töitä olet kerinnyt tekemään! Sik-sak blokki oli meilläkin tänä vuonna tilkkukurssilla, mutta en ole vielä kerinnyt sitä kokeilemaan. 365 työ on kyllä niin mieleenpainuva työ viimevuoden tilkkupäiviltä. Upea työ!! Toivottavasti nähdään tilkkupäivillä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, julkinen päiväkirjahan tämä on :) On hyvä kirjata mitä tehtiin, niin voi myöhemmin palata katsomaan ja muistaa kun on joskus tehnyt. Tai siis toivoo että muistaa :) Jep, moikataan jos onnistutaan näkemään siellä hulinassa!

      Poista
  6. Herttinen, oletpa ollut taas tuottelias! Kaunista, nuppupeitot suloisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, näitä pienempiä räpellyksiä syntyy vähän helpommin arjen ohessa. Ompeluterapiaa :)

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina! Kiitos!