01 maaliskuuta 2016

Tabletille, puikoille ja muille

Killassa teimme suojapussit tabletille. 
Kun vetoketju on vinossa, pussi avautuu niin että laite on heti vähän esillä. 
Mallin on kehitellyt kiltalaisen tilkkuystävä viime keväänä.



Mallina ollut puhelinversio

Halusin kokeilla, toimisiko malli myös puikkokotelona. 
Hän joka saa sen testattavakseen, säilyttää sukkapuikkoja ostopakkauksissa ja toivoi niille säilytintä.

Vuorin räsykissa on oikein tyytyväinen puikkojen järjestelyyn!

Vetoketjun pitää olla vähän ylimittainen, että suojus aukeaa hyvin. 
Kiinnitin hännän pienellä tarrapalalla taustaan.

Perinteinen rullattava on tietysti myös vaihtoehto. 
Voi olla, että se on jo vuosien kuluessa vakiinnuttanut paikkansa parhaana mallina.
Ohje löytyy täältä, jos haluaa vahvistusta omalle suunnitelmalleen.


 Vähän enemmän väriä, mutta piilossa:

Yksi testipussi puikoille tuli aiemmin ommellusta penaalin mallisesta
Lähipiiri joutuu testaamaan yhtä sun toista.


Kahden vetoketjun ja lokeron pussia rakentaessani olin ommellut yhteen kaksi vetoketjua, 
jotka olivat silloin liian pitkiä. Nehän piti käyttää, ei voinut purkaa hyvää liitosta.



Kahvipaneelien käyttö puolestaan johti aika erikoisen malliseen rakennelmaan. 

Vähän aikaa ihmettelin miksi paneelin reunukset menevät erilailla ylä- ja alaosassa, mutta keksin 
että sen täytyy johtua siitä kun yläosaa leventää vetoketjut, vai mitä. 
Itse kahvikuvat ovat suorassa ja tasakokoiset (vaikka valokuvassa ei siltä näyttäisikään!).


Vielä yksi pikkupussi. Tuli testattua tämäkin malli. Mitä käyttöä?
Kulhosta saa vähän vertailukohdetta koolle.
Vetoketju on 12 cm, aika kamalan värinen vihreä, mutta oikeastaan sitä ei näy ollenkaan.

Kyllä löytyy ihmeteltäväksi monenlaisia pussukoita blogimaailmassa.


365Challenge edistyy päivä päivältä. Kaikkia kolmen tuuman blokkeja ei ole vielä tehty,
mutta karkauspäivän kunniaksi tuli keskimedaljonki, kahden päivän ohjeena ja urakkana.
Huh, miten olen tyytyväinen - se on siinä! Kelpaa minulle.
Tuli vähän erilainen vaikutelma kuin mallityössä. Kruunu ei tule mieleen.
Kangasvalinnoista johtuen. En sano, että lukuvirheestä.
Koko on 18 1/2 tuumaa.
Blokkien tekemisessä - tai keräämisessä - on 16. helmikuuta mennessä 15 000 innokasta mukana.
Luulin ettei luku enää paljon nouse tammikuisesta (12 000), mutta väärä luulo.
Mikä ettei, tässä syntyy valtava kokoelma blokkeja ja hyvää harjoitusta.


Aurinkoista maaliskuuta!





28 kommenttia:

  1. No, nyt on kyllä tullut tehtailtua pussukoita testimielessä aikamoinen määrä, miten kauniit kaikki ovatkaan!
    Pitääpä testata, kunhan pääsen ompelukoneelle:)
    Sinulle myös aurinkoista maaliskuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pussukat on kivaa hommaa pienten haasteblokkien rinnalla :)

      Poista
  2. Onpa siinä pussukkaa monenmoista. Kivoja malleja.

    VastaaPoista
  3. Oletpas ollut taas ahkerana! Nuo iPad ja kännykkäkotelot on erityisen näppärät. Jos minulla olisi iPad, tekisin heti tuollaisen, jos onnistuisin eli osaisin. Kahvikuppipussukka on malliltaan kiva, erilainen ja kaksi vetskaria on aina puolet enemmän kuin yksi. Haastetyöstä on tulossa kaunis ja kyllä siinä kruunut näkee, kun vaan osaa katsoa. Oliko sinulla silmät vähän kiinni vai miten? Aurinko paistaa! Toivottavsti sielläkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minusta kruunut on melkein kukkakoreja. Mallissa sakaroiden nokassa on koristeet. Minulla se efekti jää saamatta :(
      Hieno hiihtosää!

      Poista
  4. Nuo "vetskarit vinossa" pussit on ihan yliveto idea. Jos saisi aikaiseksi kokeiltua niin niihin voisi tulla himo. On niin jänskät. Olet ollut tosi toimelias, monenlaista valmistunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun toisetkin tykkää vinoista vetskareista. Olin myös innokas kokeilemaan ja tuli heti kaksi säilöä :)

      Poista
  5. Kylläpä taas yllätit erikoisilla ratkaisuilla. Pitää varmaan kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä vinovetoketjullinen on varsin toimiva malli. Respektiä kehittäjälle!

      Poista
  6. Hurja määrä pussukoita! Todelka kiva ja erikoinen tuo ensimmäinen vetoketjupussukka. Varmasti toimiva käytännössä! Kivoja kankaita olet löytänyt. Oikein kaunis on myös tuo 365challenge blokki!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saija! Minäkin olen ihastunut vinoon vetoketjuun :)

      Poista
  7. Olet kyllä oikea pussukkamestari! Tuota "vetoketju vinossa" pitää (pitäisi) kokeilla, samoin kahden ketjun pussukkaa. Haastetyön kruunu näyttä ihan oikealta kruunulta. Kivoja kankaita pussukoissa ja tykkään kovasti peiton punaisuudestta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Mutta mestarista olen kaukana, harjotellaan! Jännittää kyllä mitä haaste peitosta tulee.

      Poista
  8. Taitaa olla paras siirtyä ompelemaan pussukka tabletille, olen aloittanut muutaman kirjovirkkauksella ja jossain vaiheessa ne on kaventuneet liikaa ja niistä on tullutkin pussukoita muuhun käyttöön. Hienoja oivalluksia kuvien pusseissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmaan syntyy suojus virkkaamallakin, mutta tämä on loisto malli. Hehkutan sitä mielelläni :) Eihän se haittaa jos pussukat on tulleet muuhun käyttöön:)

      Poista
  9. Herranjestas mikä määrä hienoja pussukoita. Olet tosi taitava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joskus tehdään tarpeeseen, joskus ihan muuten vaan :) Taitavuudesta tiedä...

      Poista
  10. Kertakaikkiaan upeita pussukoita ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti! Aina joskus joku malli kolahtaa enemmän ku toiset ja se sitten onnistuukin paremmin :)

      Poista
  11. Ompa hienoja pussukoita. Kivan mallisia.

    VastaaPoista
  12. Kyllä taas on syntynyt pussukka jos toinenkin. Ahkeralla se onnistuu!
    Tuonet taas kiltaamme näytille. Hienoja kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maire! No toiset on onnistuneet paremmin ku toiset... Voin ottaa mukaan :) ja sinä myös!

      Poista
  13. Oi miten paljon ihania töitä olet taas tehnyt. Mahtavia ideoita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ulla! Innostuin kovasti tuosta vetoketjun vinoon ompelemisesta :)

      Poista
  14. Voi miten paljon kaikkea kaunista olet saanut ommeltua!!! Mukavan mallisia pussukoita:)

    VastaaPoista
  15. Kiitos, Anne! Varsinkin puikkopusseja tulee nyt kovaan tarpeeseen, kun yritän saada omatkin puikot ojennukseen :)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina! Kiitos!