14 syyskuuta 2015

Kansionpäällisiä

Jo alkuvuodesta voitin Neulaa ja lankaa -blogin arpajaisissa. Iloa ei mitenkään himmentänyt että kaikki arvat voittivat. Ja sehän ei ollut tiedossa etukäteen.


Käytin kauniin korukuvion kansionpäälliseen. Siinä se pääsee ansaitusti esille. Takakanteen tuli kirjainpaneeli, joita olen joskus ostanut mm. kansioita ajatellen.

Yksi kansio on pienelle pojalle tärkeitä papereita varten. Vaikka piirustusten säilyttämiseen. Taustassa on huonekalusamettia. Sen ompelu saa kyllä hien pintaan: se heiluu ja liikkuu ihan oman mielensä mukaan, yläsyöttäjäkään ei auta. Mutta käytin taas niitä paloja, koska paksussa sametissa on niin upea pinta (edellisen kerran 2012 jolloin olin saanut kankaat).



Ja toinen pienelle tytölle. Samallalailla sametin kanssa. Myös vähän pitsiä.

 


Kokeilin paperitekniikalla ukonhattua. Paper piecing on niin mukavaa! Malli oli Quiltmakers's 100 Blocks -lehdessä 2014,10.



Pelargoni-ikkuna -painanta on Rauman reissulta vuosi sitten. Kuten myös takakannen pitsikuvio. Musta näytti niin suruvoittoiselta että yritin keventää tunnelmaa Mustan pitsin yöhön viittaamalla (loppukevennys viittaa sopivasti kuvan alkuperään).


Kummallista että taas tuli monta samaa sorttia... Paitsi että ei se ole ollenkaan kummallista. Mulle käy usein niin että kun tekee yhden, ajatus kulkee jo seuraavaan, erilaisten kankaiden käyttöön. Mutta erityisen iloinen olen nyt kirjontakuvion käytöstä. Kannesta tuli niin kaunis! Kiitos vielä Eijalle arpajaisvoitosta!

Vanhat ehjät ylijäämäkansiot saivat uuden asun. Ja omatkin paperit, tulostetut kuvat ja ohjeet ovat nyt järjestyksessä, vähän aikaa.

Kauniita syyskuun päiviä!



17 kommenttia:

  1. Wau, tulipa noista hienoja. Kelpaa laittaa paperit ja piirustukset järjestykseen.

    VastaaPoista
  2. Kivoja ovat kaikki. Noita pitäisi tehdä itsekin niin saisi kansioille vähän elämää muuten ovat niin tylsän näköisiä.
    Olen samassa sarjassa kanssasi, kun teen jotakin yhden niin kohta niitä on yksitoista:)

    VastaaPoista
  3. Minusta tuo on hauskaa, että innostut aina tekemään samaa juttua monta peräkkäin. Noin käy kyllä minullekin. Hyvin uudistit vanhat kansiot, luulisin, että papereita laittaa nyt mielellään kansioon eikä jätä niitä pitkin poikin lojumaan. Minusta tuo tumma kansio on ennenminkin hieman syntinen kuin suruinen. Minulla on noita Salka Sandellin painotöitä useita, mutta yhdellekään en ole käyttöä keksinyt.

    VastaaPoista
  4. Ja ordning och reda skall det vara med en mapp för varje tema.
    Fodralen blev jättefina och nu ser man direkt vems mappen är utan att öppna.
    Jasså du har bott i Vasa tidigare, vem vet kanske vi har mött varandra på stan någon gång för länge sen :o)

    VastaaPoista
  5. Hienosta kansiosta on paljon mukavampi selata papereita ja ohjeita. Näistä tuli hienoja!

    VastaaPoista
  6. No, nyt moni hauska juttu pääsi kirjoihin ja kansiin. Sarjassa tekeminen on kehittävää.

    VastaaPoista
  7. Kyllä on komioota! Kaikki niin hienoja ja kivoja! Samallahan sitä tekee useamman kun yhtä. Nyt on kiva selailla mappeja, kun niissä on komiat kannetkin:)
    Pitäisi itsekin tehdä kansioilleen päälliset ja useasti olen sitä ajatellut, mutta vielä on tekemättä, jos tästä saisi innostusta...

    VastaaPoista
  8. Kyllä on tylsät kansioiden kannet muuttuneet tilkkutaiteeksi. Kauniita kaikki! Tykkään erityisesti tuosta ukonhatusta.

    VastaaPoista
  9. Huippu hienoja kaikki! Kiva kun on monta erilaista. Kansion kannet pitää vielä joskus ottaa työn alle.

    VastaaPoista
  10. Onpa nämä kannet ihania. Tuo paperinukke varsinkin. Hieno idea lahjaksikin vaikkapa antajan harrastuksen mukaan.

    VastaaPoista
  11. Tosi hienoja. Upea idea. Eipä olisi itselleni tullut mieleenkään. Hieno lahjaideakin.

    VastaaPoista
  12. Ihania! Taisinpa nyt keksiä käytön muutamalla käsin panetulle kankaanpalalle.

    VastaaPoista
  13. Tosi, tosi kauniita kansioita!!! Olen tänään viettänyt aikaa ihastelemalla blogeja... ja saanut monta hyvää ideaa jouluksi. Tässä taas yksi loistava idea;)

    VastaaPoista
  14. upeita kansioita, niihin on kiva laittaa paperit jàrjestykseen. ja sen
    jàlkeen voi ruveta pààllystàmààn vaikka muistikirjoja, sellaisiakin on
    helppo antaa lahjaksi. Irmeli

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina! Kiitos!