Mansikka-aikaan

Onneksi oli sopiva ajankohta tätä lapsenpeittoa työstäessä. Ei tarvinnut tuskitella mansikan puutteessa. Vieläkään en tehnyt tikkauksia koneella. Se vaatii niin paljon harjoittelua että minulla ei taida olla enää tikkausvuosia jäljellä niin paljon. Luulen että annan periksi, koska tykkään käsintikkaamisesta. Tässä tuli tällaista suoraviivaista Sashiko-tyyppistä. Tosin viivat eivät ole lainkaan suoria eikä tikin pituuskaan pysy tasaisena. En halunnut piirrosjälkiä joten tuli sitten oikein kunnolla käsityön jälkiä. Joskus taidan kokeilla lisää Sashikoa.

Huomasin tässä helteiden aikaan Tilkuista totta-blogia lukiessani että nytpä on tämä täti (miesten)muodissa mukana: minulla on hellehame. Kerran Barcelonan helteessä kaupunkikierrosbussiin tuli nuorehko nainen ilmavan kevyessä tilkkuhameessa ja ymmärsin heti että tuon minäkin tarvitsen. Muutama hellekesä sitten ompelin miesten paitakangasmallipalasia yhteen ja syntyi juuri se ilmavan kevyt hame josta olin haaveillut. Se toimii edelleen. Mallipalat olen saanut ensimmäiseltä tilkkuilun opettajaltani, artesaanilta johon ystävyyssiteet ovat säilyneet vuosia vaikka harvemmin enää tapaamme. (Nurmikolle on lentänyt jo kuiva lehti - johtuu varmaan helteestä ja kuivuudesta.)

Meidän pihan arvokkain perinnekasvi on sammalruusu. Olen saanut juurenpalasen entiseltä naapurilta, nyt jo edesmenneeltä rouvalta, joka oli tuonut sen aikoinaan kotoaan Lahden seudulta. Yksinkasvajaksi se ei ole erityisen sopiva pitkine honteloine varsineen mutta muiden joukossa niin soma. Joka kevät odotan/pelkään onko se selviytynyt talvesta ja tuleeko kukkia. Kirvat eivät ole suurena kiusana - mahtaako johtua nuorten versojen pihkamaisesta tuoksusta. Itse kukassa on viehkeä ruusun tuoksu.

Elokuu alkoi mutta kesää on vielä jäljellä!

Kesäistä viikonloppua teille kaikille!