Killassa ajattelimme koota varastoa jos saisimme aikaiseksi osallistua myyjäisiin Kaarinassa. Meillä ei ole ollut oikein mitään ulospäinnäkyvää toimintaa sitten killan oman näyttelyn lokakuussa 2023 ja yhteisesti järjestettyjen Tilkkupäivien keväällä 2024.
Pehmustettuja sydämiä olen tehnyt kerran kauan sitten ja kun nyt löytyi valmiiksi leikattuja pahveja, näpertelin tämän kokoelman.
Samat käännettynä.
Tämän voi laittaa esim joululahjan pakettikortiksi.
Lapun saa sujautettua vaikka tuonne "taskuun".
Palvelee kyllä joulutervehdyksenäkin.
Youtube-ohjeiden mukaan kokeilin taas erilaisia pussukoita.
Marikankainen punainen oli mielenkiintoinen, 3 lokeroa ja vain remmikiinnitys.
Ruudullisen kankaat on perintötilkkuja, jotain värimalleja samasta laadusta.
Patalapun päällinen on tehty joskus 2009 ja vihreä Marimekon Rötti-kuosikin on nuoruusvuosiltani.
Pinkit kankaat on sentään suht uusia, viime vuoden messuilta!
Farkkupaloista kokeilin näitä malleja.
Pussukasta tuli mielestäni oikein söötti, mutta kääntäminen vaati tosi hyviä sormivoimia!
Ylärivi on tablettipusseja ja alarivi patalappuja.
Patalappujen pinnat löytyi laatikosta valmiina, arvatenkin tehty jo 2011.
Tänä vuonna ei sitten järjestettykään myyjäistapahtumaa Kaarina-talolla,
joten katsotaan minne nämäkin tavarat päätyvät.
Vielä yksi pussi hulpioista. Tästä tuli niin mieleinen että pidän itse.
Turussa on Taiteen talossa pommerilaisten tilkkutöitä esillä. Huonosti viitoitettu matala ikkunaton kellaritila remontin keskellä. Miltä kuulostaa? Aikalailla häpesin, vaikka en ole tiennyt järjestelyistä mitään.
Työt oli kivoja, mielellään niitä katseli, kun oli ensin löytänyt paikalle. Ketään muita ei näkynyt eikä valitettavasti vieraskirjaakaan.
Tästä ei voi kuin parantaa.
Viinilehti pärjää hyvin vielä joulukuussa.
Joku siellä on käynyt maistelemassakin melkein joka lehdestä.
Tunnelmallista joulukuuta!
Käykäähän joulumyyjäisissä ❤️















