24 tammikuuta 2018

Maaliskuuta odotellessa


Tuli ihan hillitön into tehdä jotain paper-piecing -paperitekniikalla.
Isoa ei nyt pysty, mutta jos jotain pientä.


Patalapuksi aika iso, mutta mukava tehdä.


Tämä malli oli vähän vanhemmassa lehdessä, joka osui käsiini omasta hyllystä.


Blogin otsikko olisi voinut olla taas "Kahville" mutta
siinä kohdassa en viitsinyt toistaa itseäni kun muuten tulee ihan tarpeeksi toistoa:
taas pari talo-lappua, koska nyt tarvittiin sinistä.


Pussimalleja täytyy myös kokeilla.
Tällä kertaa hankin Olivia -pussin ohjeen s.o.t.a.k-handmade'ltä
ja siitä tuli esim kynäpussi hänelle joka tarvitsee niitä monenlaisia.
Yhdistin toisesta koosta pituuden ja toisesta korkeuden,
tuhti vetoketju löytyi tähän kokoon.


TILKKUMYLLY

Tilkkuyhdistys Finn Quilt ry:n
Valtakunnalliset tilkkupäivät Raisiossa
17.-18.3.2018 Vaisaaren koululla, Juhaninkuja 4.
Tilkkutyönäyttelyyn yleisöllä on vapaa pääsy su 18.3. klo 11-15


Tiedossa on tietysti maaliskuun Tilkkupäivät Raisiossa ja
siellä monta näyttelyä, kirjastossa,


kaupungintalolla ja itse kokouspaikalla Vaisaaren koululla.
(Anteeksi huono kuva - en onnistunut mitenkään siirtämään kaupungilta saatua tiedostoa,
joten tuli huono valokuva.)


TILKKU-UNELMIA  
2. – 15.2.2018

Piikkiön kirjastossa
Hadvalantie 9

kirjaston aukioloaikoina:
ma, ke 12-19
ti, to, pe 10-16
Omatoiminen kirjastonkäyttö
ma-su 7-21
Vaski-kirjaston kortilla

Järjestäjänä

Piikkiön Pilkkutilkut



Vähän niinkuin ennakkomainoksena meidän kilta järjestää omaan kirjastoon 
pienen näyttelyn nyt helmikuun alussa. 
Kirjasto on muuttunut omatoimikirjastoksi,
mikä tarkoittaa että sisään pääsee kirjastokortin tunnuksella silloinkin
kun paikalla ei ole henkilökuntaa. 
Tämä vähän arveluttaa/rajoittaa mitä ja kuinka paljon uskallamme laittaa esille. 
Mutta kun aioimme näin mainostaa Tilkkupäivien näyttelyitä,
emme myöskään luopuneet aikeista.
Joten jos liikutte täällä päin, tervetuloa! 
(En halua olla epäkohtelias ja estellä tuloanne, kerron vain että olemme liikkeellä pienesti ja 
mainos on tietysti suunnattu heille, jotka eivät vielä tiedä Raision näyttelyistä yhtään mitään.)


Nähdään viimeistään maaliskuussa!
Tervetuloa Tilkkumyllyyn!





16 kommenttia:

  1. Pienetkin tikkutyöt ilahduttavat ja "purkavat" tuota luomisen tuskaa. Mukavia paper piecing -töitä. Itsekin ompelin tänään pannulappuja. Teidän näyttelyt olisivat varmasti mielenkiintoisia, mutta matkaa on ihan liikaa. Toivotaan paljon kävijöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta että luomisen tuskaa on saatava purkaa! :)
      Toivottavasti löytyy joku näyttely sinua lähempääkin. Jännittävää, tuleeko vieraita - tai tuttuja!

      Poista
  2. Voi miten kivoja töitä olet tehnyt! Mukavan kokoisia kun saa edes jonkilaisessa kohtuuajassa tehtyä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vain olekin mukava tehdä pientä! Tulee helpommin valmiiksi :)

      Poista
  3. Kivoja patalappuja ja mukavaa että mainostat tuikitärkeitä tapahtumia. Toivottavasti moni löytää näyttelyyn ja tilkkupäiville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännittää kyllä tapahtumat - olen ekaa kertaa mukana järjestämässä. Ihanaa jos tulee väkeä!

      Poista
  4. Kiva paper piecing patalapput! Kynäpussukoita aina tarvitaan:)
    Olen tulossa Tilkkumyllyyn ja odotan jo malttamattomana, kun en ole käynyt tilkkupäivillä muutamaan vuoteen, toivottavasti näemme siellä:-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talomalli oli Saijan Pomada-blogista jo joskus aiemmin. Jäi mainitsematta!
      Tervetuloa Raisioon! Eiköhän me nähdä, vaikka siellä on kyllä koulu täynnä väkeä :)

      Poista
  5. Hienot työt olet tehnyt. Meillä on tilkkuryhmässä myös nuo kupit ja pannut kovasti tekeillä. Sinun malli on hyvä. Mukavaa näyttelyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukava malli tuo kupit ja pannut - hyvin valittu :)
      Toivottavasti näyttelyt onnistuu.

      Poista
  6. Sieviä pannulappuja kaikki! Talomalli on aina niin hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vain sinulle talomallista! Siitä saa niin mukavasti hauskan lapun. Helppo vaihdella värejä ja sovitella vuodenaikojen mukaan.

      Poista
  7. Patalaput ovat kauniita! Tosi taitavasti olet nuo kahvikupit korvineen tehnyt. Tästäpä tuli mieleen, etten ole ilmoittautunut Tilkkupäiville ollenkaan! Aika vaan on mennyt niin nopeasti. Hienoja näyttelyitä varmasti ja useita vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nämäkin kahvikupit oli mukava tehdä. Oi, toivottavasti ilmottauduit silloin heti kun aika oli juuri menemässä umpeen! Saahan sinne toki jälki-ilmottautuakin.
      Kyllä jännittää näyttelyt!

      Poista
  8. Onpa kauniita lappusia! Paper piecing työ on tosi nätti ja talot hauskoja. Onnea näyttelylle ja Tilkkupäivien järjestelyille. Olin Imatran päivien järjestelyissä mukana, ja se oli hauskaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mielenkiintoista aikaa elämme täällä - toivotaan että pystymme täyttämään odotukset!

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina! Kiitos!