11 toukokuuta 2017

Ostosmatka

Kiltalaisten kanssa innostuimme lähtemään retkelle ihan ulkomaille asti. 
Helpointa meille olisi ollut seilata länsinaapuriin, 
mutta eteläpuolellahan taitaa löytyä ne varmat ostosapajat. Siis sinne. 
Mukaan tuli tilkkuilijoita 5 naapurikillastakin.


 Kuka tunnistaa paikan?
Olihan meitä ainakin 2 joille kerta oli aivan ensimmäinen Karnaluksissa.
Matka alkoi bussilla iltapäivällä, yövyimme laivassa,


buffet-aamiaisen saimme panimoravintolan hulppeassa salissa,
ja sitten olikin jo kauppa auki.


Omat ostokseni oli vähän sitä ja tätä, tarpeellista:
Valkoista puuvillakangasta
kolmenlaista eläinkuosia
kolmenväristä sukkalankaa
kolmenlaisia neuloja
pari viivainta
leikkurinteriä
nahkanauhoja
nahkapaloja
peltilaatikko "napeille"


se kettu-kangas joka jäi kaupan hyllyyn, oli kyllä ihana.


Tästedes meidän kiltalaisen voi tunnistaa pöllöpussista rinnuksilla tai kainalossa.
Ostimme varaston tyhjäksi eikä oikein riittänytkään. 
Testataan käytössä ja helpostihan näitä syntyy lisää!


Tuulensuojassa tarkeni hyvin lepuuttaa jalkojaan katuterassilla. 
Samaan aikaan Suomessa satoi räntää ja rakeita.


 Päivän päätteeksi söimme ruhtinaallisesti buffet-pöydästä!
Matkatoimisto räätälöi tämän Tallinnan-reissun meidän kiltalaisen aloitteesta 
ja myi sitten vapaat bussipaikat muille halukkaille ostosmatkalaisille.


Kyllä kannatti! 
Mukavaa seuraa, hyvät ostokset 
ja kuohuviinitkin jo hankittuna kesän juhliin!


Ihanaa Äitienpäivä-viikonloppua!



Juhlan kunniaksi maakin on sinivalkoinen.



12 kommenttia:

  1. Hyvää äitienpäivää ja mukavia ompeluksia uusista materiaaleista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää äitienpäivää sinullekin! Kankaiden käyttö on vielä mukavasti mietintävaiheessa :)

      Poista
  2. Onpa kivan näköisiä ostoksia ja tuo kettukangas olisi ollut kyllä kiva. Hyvä, että otit kuvan:)
    Hyvää äitienpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää äitienpäivää sinullekin! Sinne se jäi kettukangas, ei auta ruikuttaa! Ajattelin että en tarvi niin paksua ja yritän muistaa sen :)

      Poista
  3. Ajattelin ensin tuosta kellosta, että olet tehnyt tilkkukellon! Kuvaa suurentamalla asia selvisi. Tarpeellisia ostoksia, ja näyttää olleen kiva reissu muutenkin. Hyvää äitienpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää äitienpäivää sinullekin! Siinäpä se, mukava kellomalli :)

      Poista
  4. Hyvää äitienpäivää! Kivoja kankaita reissulta on tarttunut mukaan, etenkin tuo kalakangas. Mielenkiintoisen näköinen viivotin, se täytyy hankkia seuraavalla Karnaluks reissulla!

    VastaaPoista
  5. Voi miten ihania kankaita olet ostanut! Kettuja tietenkin ja kalojakin! Teillä on ollut hyvä matka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainio matka, kyllä! Seuraavaksi kerraksi olis toiveissa laajentaa reviiriä sinne Marja Matiisenille.

      Poista
  6. Onpas ollut ihana matka. Samanhenkistä seuraa ja ostoksen sen mukaiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se oikein mukavaa olla ostoksilla ystävien kanssa :)

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina! Kiitos!