05 joulukuuta 2016

Opistolaisia


Turun työväenopiston takapihakin sai syksyllä muraalin, kun kaupunkiin tehtiin niitä useampia.
Asialla oli tietysti oikeat muraalitaiteilijat.
Opiston tilkkuilloissa on puuhailtu yhtä sun toista syksyn mittaan. 
Oma ehtimiseni olisi voinut olla parempaakin, mutta tiedättehän sen haastetyöni.





Yhdessä ommeltiin ketjublokkeja joista saattaa rakentaa erilaisia kuvioita.
(Sisäkuvassa kankaista tulee aivan eri värisiä, mutta ketjut näkyy.)

Kokeiltiin  siksakkeja.
Kangasvalinnat vaikuttavat kovasti kuvioihin. Nauhojen yhdistäminen on minulla vielä kesken, 
eikä ole oikein hahmottunut sekään mihin pintaa käytetään.

Verhoksi olen tehnyt siksakkia aiemmin kaikkein helpoimmalla tyylillä.
Mietin silloin miten saisin mansikka-vadelma-kirsikka-kankaan käytettyä niin  että kuvio säilyisi
 ja siitä lähti tämä rakennelma.

Pojagi-töitäkin opeteltiin. Tämä on yhden kurssilaisen kaunis läpikuultava ikkunataulu.
Jospa ehtisin ensi vuonna toteuttamaan jotain pojagia.
Huomasin kuitenkin, että olenhan minä käyttänyt katesaumaa vaikka en ole tiennyt pojagista mitään,
mm.  hameessa ja pitsiverhoissa.


Nuppupeitteitä syntyi satakunta. Vähän aikaa ovat olleet esillä "näyteikkunassa".


Himmelirakentamista kokeiltiin syksyn viimeisellä kerralla.
Aivan ensimmäinen yritys minulle oli Miisa-niminen pallo.
Ei ole aivan helppoa tämäkään!

Nimpparipäiväkin meni marraskuun pimeydessä. Aivan suunnattomasti piristi ihanan ystävän pehmeä kirje! Siellähän oli tietysti kangastilkkuja ja malli peitoksi ketulle. Meidän kulmilla onkin liikkunut kesyhkö kettu, joten voikukka-aikaan alan jännittämään, löytääkö kettu peittonsa.
Kankaat olivat niin mallin mukaisia!
Itsekin olin ollut kettuteemassa mukana, kun EK:ssa en pystynyt ohittamaan näitä veijareita.


Ja sitten vielä Suomen Turusta:
Hyvää itsenäisyyspäivää 6. joulukuuta!


12 kommenttia:

  1. Hienoja töitä! Hyvää itsenäisyyspäivää myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä kaikkea sitä haluaisikaan ehtiä tekemään :) Ja sitten raapaisee vähän sieltä ja täältä :(

      Poista
  2. Onpas siellä tehty kaikenlaista kivaa! Kettukangas on kyllä sen näköistä että sen ohi tuskin kukaan ompeluihminen pääsee:) Kivan nimipäiväpaketinkin sait!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tehtävien lista senkun kasvaa vain :) Kettukankaankin käyttö on kovasti vielä mietinnän asteella. Hauskaa se on kun kangaspalat ilahduttaa niin valtavasti!

      Poista
  3. Upeita töitä ja kaikenlaista kaunista! Kettukangas on ihan nami:)
    Nimpparikirje oli varmasti mieltä lämmittävä-:D
    Hyvää Itsenäisyyspäivää sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurssilla on kyllä kiva nähdä mitä kaikkea kaunista toiset saa aikaan. Oma lista kasvaa, on mistä valita :) Ketunpeittojuttu oli oikein mainio!

      Poista
  4. Hienoja tikkupintoja, pitänee joskus kokeilla tuota ketjublokkia, koska se näyttää haasteelliselta. Meillä pyörii lähistöllä supikoiria ja ilves; jänikset tulevat ihan pihapiiriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumella näkee jälkiä että jänikset on loikkineet, yhtään en ole nähnyt. Nyt ei taas enää ole luntakaan :(

      Poista
  5. Hyvää itsenäisyypäivää. Kivoja töitä esittelit. Kejublokkiin lähempi tutustuminen kutkuttaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erilaisten kuvioiden sommittelu on mukavaa kokeilla.

      Poista
  6. Vautsi miten paljon kaikkea kivaa ja kaunista. Kiva malli verhoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toiset teki enemmänkin kuin minun räpellykseni. Siitä sitten kevään näyttelyssä :)

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina! Kiitos!