30 syyskuuta 2016

Jatkoilla

Kävin Helsingissä. 


Osoitteena oli tietysti Syyringin killan tilkkunäyttely, Kesän jatkot, Laakson sairaalan kahvioaulassa. 
Siis ei täällä Stadionin tornissa, se vain edustaa tässä Helsingin arkkitehtuuria.


Nyt luin että jatkoilla on jatkoaika, joten ehditte vielä tänään tai lauantaina. 
Kannattaa, ehdottomasti. Oma toiveidenlistani piteni taas.
 Laitan nopeasti kuvia, harvassa näkyy tekijä. 
Kansiosta löytyi taustatietoja, hyvin oli suunniteltu näyttely.
Kertomus työstä ilahduttaa aina.
Kuvia on melkein kaikista isoista töistä, anteeksi jos joku jäi pois.
Pienemmistäkin töistä muutama kuva.
Syyringin killan sivuille varmaan tulee oikeat näyttelykuvat.
Klikkailkaa ja nauttikaa näistä!




























Äänestäneiden kesken arvotaan tämä kaunis kidepeitto.

Töölönlahden rannan vanhojen hopeapajujen kuoressa näkyy se geometrinen rhombus-kuvio, 
jota juuri neuloin sukkaan.

Ihan rauhallinen otus oli tämä.


Finlandia-talon marmoriseinässä näkyy punoskuvio.


Aurora Karamsininkin huvilan ympärillä oli väriloisto parhaimmillaan.


Yli satametriä pitkässä kukkapenkissä on mielikuvitusta.



Kiitos Syyringin tilkkukilta!
Näyttelyn järjestäminen on iso työ, mutta se ilahduttaa niin monia!




18 kommenttia:

  1. Kiitos, että pääsin näkemään näyttelyn näiden kuvien välityksellä. Hienoja töitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelinkin, että kauempaa on vaikea päästä näkemään ja kiinnostais kuitenkin. En voinut olla jakamatta kun ne oli niin hienoja!

      Poista
  2. Oikein hienoa, että ehdit sieltä kaukaa käydä katsomassa meidän näyttelyn. Olet ollut kovin tarkkanäköinen liikkuessasi, kun neulekuviotkin löytyi puunrungosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaivattomastihan se käy bussilla, kun saa vain buukattua sen päivän! Hyvillä mielin hykertelin kaikkien ihanien töiden äärellä! Onneksi oli vielä kaunis ilmakin.

      Poista
  3. Laakson sairaalan seinillä suuretkin työt tulevat hyvin esille. Kävin näyttelyssä pari viikkoa sitten.

    VastaaPoista
  4. Upeita töitä, aivan ihania! Kiitos, että laitoit tännekin näyttelynkierroksen. Hauskoja kukkia kukkapenkissä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nautin niin näistä "jatkoista" että halusin jakaa kuvia teille muillekin :)
      Kukahan oli niin kummallisen näköisiä kukkia löytänytkin istutettavaksi!

      Poista
  5. Kiva lukea, että kävit näyttelyssä ja että tykkäsit! Kiitos, että jaoit kuvia. En ole aivan varma, saanko aikaiseksi päivittää koko näyttelyn Syyringin sivustolle... Mutta tässähän ne ovat ja voin ainakin linkittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vielä järjestämisestä! Juu-u, tykkäsin!!! En malttanut olla laittamatta kuvia :)

      Poista
  6. Kiitos näyttelykierroksesta! Kun itse ei pääse, on ihanaa, että joku siellä käynyt tarjoaa näyttelyn! Hienoja töitä ja jatkotkin ovat upeat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava jos tästä oli vähän käynninkorvikkeeksi, jos ei pääse itse paikalle.
      Kesän jatkot oli hyvä nimi, kun tässä on säätkin olleet mukana!

      Poista
  7. Kauniita töitä ovat kaikki. Kävin katsomassa niitä ihan paikan päällä.
    Helsingissä on mukava muutenkin kierrellä, paljon on kauniita paikkoja ja rakennuksia :)

    VastaaPoista
  8. Oli hienot jatkot. Kävin siellä minäkin ja tykkäsin kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mukavaa kun järjestivät! Siitä on kova työ.

      Poista
  9. Ihania kuvia Helsingistä. Ja tilkkutöistä! Mukava, että pääsit katsomaan näyttelyn niin kaukaa, kun tästä "läheltä" ei pääse millään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Läheltä voikin usein olla vaikeampaa :) luulee ehtivänsä ja sitten se onkin jo ohi!

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina! Kiitos!