16 elokuuta 2016

Fakiirimaista

Aika fakiiri on saanut taas olla näiden täsmäharjoitusten kanssa.


Tässä 30 viimeisintä räpellystäni 365Challengeen.
Kaksi on vielä jonossa, sitten ollaan taas aikataulussa.
Pienet kolmiot ja neliöt asettuvat suurinpiirtein järjestykseen,
mutta aivan pienimpien palojen kanssa saumanvaroilla on ahdasta.
Helpompi on saada saumanvarat ojennukseen isommissa paloissa.


Pitkään olin miettinyt millaisen työtuolin ostaisin vanhan "perintötuolin" tilalle.

Käyn harvoin saksalaisessa sekatavarakaupassa, mutta aina kun käyn, 
katson sattuisiko olemaan tarjolla sitä tyynyä, joka oli opettajalla eräällä kurssilla.
Hämmästys oli kerran melkoinen, kun niitä oli!
Nyt olen keikkunut jo monta kuukautta tällä tasapainotyynyllä.
En sentään istu fakiiri-puolella, vaan sileämmällä. 
Nyt vanha tuoli on omiaan piikkipuolta vasten - uudelle tuolille sitä ei malttais laittaakaan.
Voin sanoa, että ainakin se rajoittaa yhtäjaksoisen istumisen reiluun tuntiin. 
Sitten huomaa nousta välillä ylös.
Luulen että istun myös ryhdikkäämpänä.
Aion jatkaa keikuttelua.


Onni on kun saa kanttarellit mökin vierestä.

Mukavia loppukesän päiviä!



23 kommenttia:

  1. Mukavasti kasvaa sinun 365 Challenge, tulossa upea peitto!!!! Kyllä se "Fakiiri"-tyyny varmaan hyvä keksintö on, kunhan tottuu käyttämään :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, iso ainakin tulee :)
      Ei yhtään pöllömpi istuin :)

      Poista
  2. Siistiltä näyttävät räpellyksesi:)
    Melkein hävettää kun innolla mukamas lähdin projektiin mukaan ja luovutin heti alkumeterillä;) Se kun ei luulu tapoihini mutta poikkeus vahvistaa säännön, uskotaan niin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, aina ei meinaa kone totella vaikka kuinka yrittäisin :)
      Älähän nyt, ethän sinä aikonutkaan tehdä peiton mallista. Yllättävän paljon tämä vie aikaa. Se on hyvä kommentti, että "eläkkeellä sitten..."

      Poista
  3. Hienolta näyttävät ja lopputulos on varmasti upea! Onpa jännä istuintyyny:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pelottaa vähän mikä on lopputulos näinkin suuren työn jälkeen. Mutta opiksi on ollut.
      Kannattaa kokeilla jos sattuu tyyny kohdalle. Ei ollut kallis :)

      Poista
  4. Kylläpä olet ahertanut monta blokkia, ja niin kauniita. Kanttarelleja olet löytänyt enemmän kuin minä, mutta omieni lisäksi löysin niin paljon vaaleita orakkaita, etten saanut mahtumaan sienikoppaan. Täytyy mennä huomenna uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vähän meinaa pistää kiireeksi välillä, kun on niin monenlaista muuta hommaa :)
      Kyllä kelpais orakkaat minullekin, harmi ettei ole sattunut kohdalle.

      Poista
  5. Olet tarttunut todelliseen haasteeseen. Upeaa luvassa. Tyynysi näyttää mukavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, haaste tuntuu sitä isommalta mitä pienempiä palasia :)
      Tyyny oli kyllä hyvä hankinta.

      Poista
  6. Kauniita nämä tumman punaiset blokit. Tuollainen istuin olisi tosi hyvä, saisi vatsalihakset harjoitusta ihan huomaamatta. Täytyypä pitää silmät auki jos osuisi kohdalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tummanpunainen on kyllä suosikkini. Ilmankos sen värisiä kankaita on varastossa yllin kyllin :) Istuin on mainio, aluksi varsinkin huomas miten lihakset yrittivät protestoida kun joutuivat töihin :)

      Poista
  7. Kaunista punaista. Olen käyttänyt fakiirityynyä useamman vuoden ja se on hyvä. Välillä laitan sen lattialle ja harjoitan tasapainoa😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, punaista jaksaa työstää - en ole vielä kyllästynyt :) Olin kyllä tyytyväinen että osuin paikalle kun tyynyjä oli tarjolla. Saa niitä varmaan muualtakin, mutta kalliimpaan hintaan, luulisin. Lattialle mulla on semmonen kiikkerämpi lauta, jota tulee aika harvoin käytettyä :)

      Poista
  8. Haastetyösi väritys on niin intensiivisen punainen! Siitä tulee lämmin olo, kun katsoo. Tuollainen tasapainoiluosa olisikin tuolilla kiva. Edellisessä työpaikassa minulla oli upea työtuoli! Siinä keikuttiin reilun kokoisen pallukan päällä eikä jalkoja pidetty massa vaan tuolin rungossa olevalla renkaalla. Todellista taiteilua, mutta samalla tehojumppaa vatsalihaksille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se punainen taitaa olla voimaväri, mukavasti jaksaa, jaksaa... Hyvä kun keksivät istumajumppaa :)

      Poista
  9. Hieno työ tulossa !!!
    Minäkin olen keikkunut tuolla tyynyllä jo pari vuotta :) hyväksi havaittu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, punainen ainakin jos ei muuta :)
      Tyyny oli kyllä hyvä ostos!

      Poista
  10. Hieno työ tulossa !!!
    Minäkin olen keikkunut tuolla tyynyllä jo pari vuotta :) hyväksi havaittu.

    VastaaPoista
  11. Olet ahkeroinut kärsivällisesti pienten palojen kanssa. Kauniita blokkeja. Minäkin kaivoin unohtuneen fakiirityynyn tuolilleni ja yritän pysytellä ryhdissä sen päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, täytyy myöntää että joskus saa oikein punnertaa :)
      Tyynynomistajia tuntuukin olevan useampia :)

      Poista
  12. Punaisesi oikein hehkuu! Tyynyllä keikuin minäkin, kunnes sain satulatuolin. Tyynyssä on se etu ei-säädettävään perustuoliin verrattuna, että se nostaa ompelijan vähän paremmalle korkeudelle suhteessa koneeseen.

    VastaaPoista
  13. Punaista tulee nyt kyllä oikein täydellä voimalla :) Satulatuolia olen sovitellut, toimisikohan tämä tyyny lähestymisenä...

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina! Kiitos!