11 huhtikuuta 2016

1000 palaa

Kuva peitosta viehätti heti ensi näkemältä. 
Mutta minulla ei ollut ollenkaan sellaisia kankaita kuin Angela Brooklyn Quilting Company'ssa oli käyttänyt, Amy Butler -kankaita. 
Siis tästä tulee joka tapauksessa ihan erinäköinen. Mutta sama malli.
(Ja eikös vain ollut joku toinenkin innostunut malliin!)


Olin leikellyt jämäpaloista 2x3 tuuman paloja jo jonkin aikaa, koska ajattelin tehdä monivärisen jämäpalapeiton. Liian vaikeaa minulle. Valitsin sinistä. 
Nyt en enää kuvitellutkaan, että saisin kulutettua tähän kaikki siniset kankaani, mutta jos saisin edes pienen loven siihen pinoon.


Rakensin sinisiä kuvioita 25 eri kankaasta, väliin valkoista valkoisella jne., näitä rivejä järjestelin lattialle lakanan päälle. Yhdistelin 20-21 kpl vaakariveiksi ja lopulta nämä 2 tuuman levyiset nauhat pinnaksi. Joskus ote herpaantui ja rivin järjestys meni aivan hunningolle. 
Varsinainen palapeli! Mutta en jättänyt mitään jännittävää karkulaista.


Joku saattaa tunnistaa nimipäiväkangasvaihdon kankaita, sekä saatuja että lähetettyjä. 
On se niin hauskaa, kun muistaa joka tilkun alkuperän! Joku voi kummastella, mutta ihan sama se on kun pojat muistivat lelulaatikon jokaisen pikkuauton mistä se oli tullut. 


Monessa peitossa voi toki olla paljon enemmänkin kuin 1000 palaa, mutta tässä tämä järjestely houkutteli laskemaan. (Itse asiassa tässäkin on 1005 palaa, mutta siihen lukuun tuli ikävä kaiku, kun Katja Ketun Kätilössä Johann Angelhurstilla on kammottava tehtävä, Operaatio 1005.)


Reunakaitaleessa on kokoelma valkoista valkoisella. Välissä on puuvillavanu ja taustakangas (Marimekon Heila) löytyi kaapista. Vaikutti käyvän taas kerran niin, että taustapuoli on oikeastaan paremman näköinen, mutta haittaaks se, kaikki kunnia Marimekoille. Mutta sitten tikkasin Heilan kuvion lähes piiloon, anteeksi. Mallikin on tikattu käsin, mikä ei taida olla kovin tavallista USA:ssa. Innostuin tikkaamaan samaan tapaan, joka palan. Sitä kesti useamman äänikirjan ajan. Tiedän, tikkaus ei ole mitään kaunista korutikkausta, mutta minä pidän sen ryppyisestä rosoisuudesta. Ja käsintikkaaminen on niin meditatiivista. Ei ole kiire minnekään. 
Ensin reunassa oli kirkkaampi nauha, mutta se tuntui varastavan koko shown. Purin pois ja vaihdoin hillitympään. Valmiin peiton koko on 140x195cm.

Niin suomalaista. Tai kreikkalaista. Tai israelilaista, hondurasilaista, somalialaista...


Mutta minä "Olen suomalainen".

Nyt onkin jo mukava siirtyä pihahommiin.
Omppupuut on leikattu jo aikaa sitten - haketus odottaa. Ja miestä koivupöllit.
Kevät etenee reippaasti! Nautitaan siitä!

PS. Kirjottelin tarinaa pitkin talvea työn edetessä ja huomasin,
että monia samoja ajatuksia tuli esiin muidenkin tilkkuilijoiden blogeissa.
En jättänyt mitään kuitenkaan pois, kun minua viehätti se, miten samoja latuja ajatukset kulkevat.





36 kommenttia:

  1. Toppenfint täcke med härliga färger.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tack så mycket! Modellen var riktigt trevlig :)

      Poista
  2. Upea jälleen kerran. Monta ajatusta on tikatessa ehtinyt ajatella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari! Tikkausmalli oli riittävän helppo, että ajatukset sai rauhassa lentää :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos, sinisen käyttö tuntui mukavalta!

      Poista
  4. Tästä tuli tosi ihana.
    Käyttö kelpoinen idea, pitää laittaa " korvan taakse ""
    Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sanna! Oli oikein mukava malli, kannattaa tehdä.

      Poista
  5. Kaunis peitto. Niin suomalaiset värit. Valtava työ tuo tikkauskin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Helena! Joskus täytyy tehdä sinistäkin :) Mallin mukainen tikkaus tuntui sopivalta :)

      Poista
  6. Todella kaunis peitto ja vielä sininen! Tuossa on ollut todellakin monen äänikirjan verran tikkaamista. Kaunista jälkeä, kelpaa esitellä. Mukava oli lukea mietteitä työn edistymisestä. Noinhan sitä pitäisi isojen töiden etenemisestä pitää kirjaa. Aurinkoisia päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marle! Mukava oli tehdä tätä! Olishan se valmistunutkin jo aiemmin jos ei olis monta muuta samaan aikaan :)
      Kyllä onkin ollut ihanan aurinkoisia päiviä! Saa jatkua!

      Poista
  7. Niin kaunis peitto ja niin ihana nimi peitolla! Hieno idea ja kivasti olet mietteitä kirjannut ylös työn edetessä. Tikkaamisessa on ollut kova työ, mutta kaunista jälkeä on äänikirjoja kuunnellessa syntynyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tilkkureppu! Kirjojen kuuntelusta on tullut mukava tapa, mutta silloin ei saa olla kovin vaativaa askarta :) Tämmönen yksinkertanen käy hyvin!

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos Kvilttaaja! Sinisen sävyt on hienoja minunkin mielestä!

      Poista
  9. Upea!!!
    Se sana kertoo kaiken peitosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos, Maritta! Olin kyllä innoissani kun kokosin sinisiä ryhmiä :)

      Poista
  10. Upea!!!
    Se sana kertoo kaiken peitosta!

    VastaaPoista
  11. Mahtava peitto! Mallikin on kiinnostava, uudennäköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Poppy! Tarkempi vertailu malliin paljasti että olenkin vähän fuskannut valkoisten määrässä. Haitanneeko tuo... Mukava malli kuitenkin!

      Poista
  12. Upea peitto, kerrassaan ihana! Kaunis sinisenä mutta toimisi varmasti värikkäänäkin! Tämä malli täytyy muistaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Saija! Malli on oikein mukava. Suunnitteluseinälle vois olla käyttöä :)

      Poista
  13. Nyt on 1005 palaa järjestetty tosi upeaksi peitoksi. Kyllä on kaunis ja käsintikkaus vielä lisäämässä arvoa. Voit olla ylpeä suomalainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tilkku! Oli mukava tehdä sinistä. Kun aloitin tilkkutyöt silloin joku vuosi sitten, en arvannut kuinka paljon tykkäisin tikkaamisesta!

      Poista
  14. Vautsi vau! Aivan upea! Ja sait vielä kauniin sinitaivaan taustaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiinatei! Eikös vain ollutkin tuuria taivaan kanssa :) Olisin kyllä kelpuuttanut pilvenhattarankin mukaan :)

      Poista
  15. Kaunis ja raikkaan värinen on uusi peittosi, upea! Käsintikkaamiselle hatunnosto!! OLet taitava:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Irma! Olin kyllä iloinen sinisestä! Voishan sitä opetella jotain vaativampaakin tikkaamista, mutta pystyisinkö sitten enää kuuntelemaan tarinoita - hankala yhtälö :)

      Poista
  16. Kaunis ja raikkaan värinen on uusi peittosi, upea! Käsintikkaamiselle hatunnosto!! OLet taitava:)

    VastaaPoista
  17. Todella upea!
    Ovatko kaikki palat siis 2 x 3 tuumaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,Sirpa! Joo, kaikki ovat, mutta reunan tasauksessa sitten pienenee reunapalanen jokatoisessa rivissä.

      Poista
    2. Voi miten kauniin peiton olet ommellut ja vielä käsin tikannut sen. Aivan upea!!!

      Poista
    3. Kiitos, Anne! Mukava oli tehdä :)

      Poista
  18. K a t i, minkä urakan olet tehnyt!! Tuohan näytille torstaina.
    Todella upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maire! Ehkä mahtuu mukaan torstaina :)

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina! Kiitos!