01 lokakuuta 2015

Neulatyyny

Tuli pyyntö paljastaa neulatyyny. Siinä ne ovat yhteiskuvassa. Sorvatun ja maalatun munakupintapaisen päällä istuva huovutettu pallo on ostettu myyjäisistä ainakin 20v sitten. Ihmeellistä kyllä, niin miehen kehoituksesta! "Sinähän olet sanonut tarvitsevasi neulatyynyä." Palvellut ja palvelee aivan loistavasti!
Etummaisena se pöydän reunalla keikkuva riisipussi, jonka tein keväällä. Keskimmäisessä rivissä villakankainen neulakirja, sormihiiri tai -siili jonka olen saanut/ostanut joskus Raumalla ja provencelaiskankaista ommeltu neliötyyny. Takarivissä "Tilkkuilijan timantti" joka tehtiin kerran kansalaisopiston kurssilla, piileskelevä magneettialusta ja hirsimökeistä koottu tetramallinen.
Ei tullut tarkkaa kuvaa!
Näiden kanssa pelaan niin että neulat siirtyy aina tarpeen mukaan ompelukoneen vierestä työpöydälle ja päinvastoin. Sen verran hentomielinen olen, että en kovin mielelläni pistele eläimiä, mutta hiiri menettelee just ja just.

Hiuksiakin olen saanut kampaajaltani, mutta sellainen neulatyyny on vielä tekemättä. Ehkä se onkin tämä seuraava, johon Sotak handmade blogissa juuri annetaan malli.


Askartelin itte -blogin Kirsti järjestää arpajaiset 5-vuotisblogitaipaleen kunniaksi. Voit osallistua 11.10. asti täällä. Käy ihmeessä ihailemassa Kirstin upeita valokuvia Pohjois-Suomesta!


Syysmyrskyä lupaavat - oikein Valio-luokkaa. Toivottavasti puut, ja kaikki muutkin, pysyvät pystyssä!



6 kommenttia:

  1. Hienoja neulatyynyjä on sinullekin kerääntynyt:)Luulin että tuo hiiri on piikikäs siili;)Huomaan olevani ihan noviisi neulatyynyhommeleissä.
    Eli huoletta voin ommella muutaman kun mukava malli osuu kohdalle... eihän näillä nykyisillä selviä millään:):):)

    VastaaPoista
  2. No on sinullakin aika monta neulatyynyä, hauskoja kaikki:)

    VastaaPoista
  3. Hauska haaste! Olen nyt muutamassa blogissa perehtynyt neulatyynyjen sieluun, mielenkiintoinen aihe!

    VastaaPoista
  4. Komia määrä neulatyynyjä on sinunkin käytössäsi!
    Näitä neulatyyny postauksia, kun katselee tulee mietittyä omiakin neulatyynyjä:)

    VastaaPoista
  5. Tosi komeita neulatyynyjä. Tuo neulatyyny on kiva jossa on nuo lankarullat.

    VastaaPoista
  6. Hienoja tyyynyjä. tuo timantti on upea, kun siinä on nuo laknarullien paikat. Ei niitä eläintyynyjä oikeasti satu, kyllä niitä voi hieman tökkiä.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina! Kiitos!