02 lokakuuta 2015

Monenlaisia pusseja

Kiva kokeilla erilaisia pussimalleja. Löytyykö uutta suosikkia?


Sisälokeroista pussia varten olin viime talvena hankkinut Sew together bag -ohjeen. Sen mukaan tein, sisälle tuli 3 vetoketjullista pussia ja vähän villakangasta, jos haluaa kiinnittää neuloja. Läheskään aina en silitä tukikangasta vaikka ohjeessa sanottais. Tällä kertaa kuitenkin silitin ja kylläpäs tuli tukeva. Marimekon puuvillojen kanssa olisi varmaan riittänyt kun tukikangas olisi ollut vain ulommaisessa pinnassa. Reunan kiinnittäminen oli välillä aika paksua. Kyllä oli klipsit tarpeen!

Kulkeeko nyt tavarat mukavasti mukana? Kuinka monta Puketti-väriä bongaat? Ruskea on aitoa 70-lukulaista - tunika on joskus jäänyt pieneksi. Pitempikin päällisvetoketju olisi ollut hyvä, mutta käytin mitä löytyi laatikosta (45cm).


Teekuppi-malli on näyttänyt niin hauskalta. No jaa, tulihan siitä jotain, mutta ei ollut kovin näppärää. Ohjeesta olis vara kehitellä sujuvampaa...


Killassa teimme mm. kolmiopusseja. Vetoketjun pää jäi ikävästi törröttämään ja teräväksi, joten lenkiksi aiottu nauha päätyi ketjun pään suojaksi. Kankaat satiinipintaista Marimekkoa, niitä näytepaloja. Malli ei ole minun suosikkiainesta, vaikka syntyikin sukkelasti.


S.o.t.a.k.-handmade -blogissa tehtiin pikkukukkaroita. Sepäs olikin näppärä ohje! Tämä poiki heti kavereita. Käytin kaikki 10 cm vetoketjuni ja pari 12 cm:kin. Saapas nähdä mihin nämä päätyy...



Ei tullut vielä kokeiltua kaikkia pussiohjeita. Joskus taas jatketaan.

Ompelun iloa, ystävät!




12 kommenttia:

  1. No onpas monenlaista pussukkaa:)
    Pikkukukkarot ovat kivoja kaikki, tuota kyllä kokeilen itsekin! Päivölässä oli mahdollisuus valmistaa monilokeroinen pussukka, en lähtenyt yrittämään koska se vaikutti kovin monimutkaiselta ja opettaja sanoi että tekemisessä voi mennä koko päivä, ompelin sitten jotain muuta.
    Tetramallista olen tehnyt itsekin enkä myöskään innostunut siitä.

    VastaaPoista
  2. Oletkin tehnyt monenlaisia pussukoita! Selvästi innostuit Sotak handmaden pikkupussukasta eniten. Se olikin erittäin kiva!

    VastaaPoista
  3. No jo on pussukoita kerrassaan kaikki kivoja ja hauskoja, hieman erilaisia on aina kiva kokeilla ja tehdä!
    Pikkupussukat ovatkin kivan näköisiä ja kolmiomallia olen itsekin joskus tehnyt, tuo monilokeroinen odottaa vielä tekemistä, ehkä tämän talven aikana saan sen tehtyä!

    Tässä sitä ompeluniloa on kerrassaan ja se on aina hyvin tarttuvaa, kiitos innostuksen jakamisesta:)

    VastaaPoista
  4. Jestas mikä määrä pussukoita! Tuo monilokeroinen on ihana, minulla se jäi kesken, enkä sitä enää edes löydä. Pienet on söpöjä, niissä voi pitää vaikka bussikortiia.

    VastaaPoista
  5. Ihania pussukoita!!! Sinulla on ollut into päällä... jollei kello olisi näin paljon menisin koneelle;)Tartutit innon tännekin:)

    VastaaPoista
  6. Ihania kaikki! Joululahjat näyttää olevan jo valmiina :) Tuo teekuppi ja monilokerikko on 'must do' listalla!

    VastaaPoista
  7. IHANA!!! Sinustakin on tullut pussukka-alma :)
    Kerrassaan mahtava määrä ihania pussukoita.
    Minun on pitänyt monta vuotta tehdä jo tuo teekuppi-pussukka
    vaan en ole rohjennut edes aloittaa sen leikkaamista.

    VastaaPoista
  8. Hieno sarja erilaisia pussukoita! Pikkukukkarot ovat kivoja, mallia pitää kokeilla, etenkin kun lyhyet vetoketjut ovat marinoituneet pitkään vetskarilaatikossani. Tetramallia kokelin minäkin, mutta en oikein innostunut, jäi vain yhteen.

    VastaaPoista
  9. Monenlaista teit, mutta pussukat on niin tarpeellisia ja moneen sopivia.

    VastaaPoista
  10. Ihania pussukoita.
    Monilokeropussukka on suosikki.
    Jossain vaiheessa tuollaista täytyy kokeilla itsekin.

    VastaaPoista
  11. Hienoja ja niin monta! Minä tein Sew together bagin kesällä. Ei ollut lopulta vaikeakaan. Kankaiden valinta on vaikeinta...

    VastaaPoista
  12. Oi, mikä pussipaljous. Kaunis tuo Mari-kankaista ommeltu lokeropussukka, niin kuin kaikki muutkin. Ihailtavan pitkä pikkupussukkajono. Ei ole ompelukone saanut olla levossa.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina! Kiitos!