15 toukokuuta 2015

Lämmittäviä tähtiä

Tässä kului yli vuosi. Joskus vähän kestää ja WIPpejä löytyy monenikäisiä.



Ei tätä ollut ikävä tehdä, mutta kun se ei sitten ehtinytkään jouluksi, sai olla syrjässä vähän pitempään. Todistettavasti ruutuja on leikattu jo vuosi sitten keväällä. Malli on norjalaisesta kirjasta Lappedrømmer 2008, suomennettuna Tilkku-unelmia, Hilde Lien ja Tina Eckeroth. Tykkään mallista kaikessa yksinkertaisuudessaan. Väritykseltään peitosta tuli lähes mallin mukainen, sen enempää suunnittelematta.

Itse asiassa tässä kirjassa on monta muutakin juttua, jotka haluan tehdä. Vaikka kirja ei olekaan ihan ns. tätäpäivää, tykkään sen romanttisesta ja vähän vanhahtavasta tyylistä. Ja helppoja, yksinkertaisia malleja.

Peiton koko on 130 x 190 cm, välissä puuvillavanu ja taustakangas kahta flanellia. Yksivärinen ei ole yhtä hyvää laatua kuin kukallinen, mutta kirjava kangas oli liian kapea yksin. Tikatessa ja reunaa kiinnittäessä totesin, että peitto on LÄMMIN. Luulen että se on sopiva mökille. Viime juhannuksenakin oli aika viileää. Voihan sitä sitten istua kuistilla peittoon kääriytyneenä ja nauttia kesästä.

Yksi kiltaystävä teki tähdet sinisten ruutujen ympäröimänä ja peitosta tuli upea! (Laitan kuvan jos tulee tilaisuus.)

Afrikka-teema sai jatkoa kun kävimme Salon taidemuseon valokuvanäyttelyssä. Upeita kuvia! Jos pystytte niin kannattaa ehdottomasti käydä, vaikka vähän jonottaakin sisäänpääsyä. Viimeiset päivät menossa.


Hyvää viikonloppua! 

13 kommenttia:

  1. Vanhoista keirjoista saattaa löytäöä upeita, ajattomia malleja. Kaunis ja jo värityksensä puolesta lämmin!
    Ihan on mallin värinen. Tikkasit siis käsin.

    VastaaPoista
  2. Upea punainen, niin lämpimän näköinen peitto! Taattua käsintikkausta:).

    VastaaPoista
  3. No onpas se kaunis:)
    Minullakin on tuo kirja mutta sivun vaan olen kääntänyt ohi, ei ole silmäni ymmärtänyt miten kiva työstä voisi tulla:) Ehkä on katsottava kirjaa uudelleen vähän toiselta kantilta.

    VastaaPoista
  4. Ihana punainen tähtipeitto, kerrassaan upea!
    Mulla on myös tuo kirja ja siinä on kivoja malleja!

    VastaaPoista
  5. Hieno peitto. Klassiset mallit ovat hyviä. Hyvät punaisen sävyt. En ollut kuullutkaan tuosta kirjasta.
    Vuosi tilkkupeiton tekemiseen ei ole aika eikä mikään. Minulta on mennyt jonkun kanssa kymmenisen vuotta. Ystäväni Eija tikkautti hiljakkoin peittonsa, joka oli jäänyt vaiheeseen 27 vuotta sitten.

    VastaaPoista
  6. Kaunis tähtipeitto ihanan punainen ja varmasti lämmin. Valmistumisaikahan on tosi lyhyt, minulla on varastossa odotellut muutaman vuoden jokunenkin peitontekele.

    VastaaPoista
  7. Aivan ihana peitto ja mitkä värit!!! Tähtimallit on aina niin hyviä. Sopii hyvin hyvin ympäri vuoden käyttöön, eikä vain jouluksi!

    VastaaPoista
  8. Ei työt aina tarvitse olla tätä päivää. Käytän paljon vanhoja ideoita ja vanhat kirjat ovat aarteita. Tosi kaunis on tähtipeittosi ja ei tuo toinenkaan hassumpi ole. Oikein kivat.

    VastaaPoista
  9. Hieno peitto, jossa on upea väritys. Todella onnistunut tilkkupeitto,

    VastaaPoista
  10. Minä vaan huokaillen ihailen. Kaunis ja niin upeat värit.

    VastaaPoista
  11. Niin, eihän tuo kirja ihan hirveän vanha ole,vuodelta 2008 ;) Ja siellä on esim. jatkuvasti tilkkublogeissa ja -kuvissa vilahteleva twister-malli - minun suosikkikirjani suomeksi käännetyistä :) Jokaisen mallin voisin periaatteessa toteuttaa, niin kivoja ovat. Helposti ne saa tuotua nykyaikaan värivalinnoilla.

    VastaaPoista
  12. Kirjaa kun intouduin "puolustelemaan" niin unohtui kehua tekemääsi työtä: aivan upeat värit, hehkuvat länpöä, joten peiton alla on varmasti lämmin köllötellä :)

    VastaaPoista
  13. Upea, hehkuva peitto, eikä yhtään ajasta jäljessä. Omistan saman kirjan, mutta tuo malli on jäänyt ihan huomaamatta. Kiitos, kun toit sen esille.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina! Kiitos!