06 huhtikuuta 2015

Suklaakonvehteja ja muita

Tämä pussimalli, tai siis upotettu vetoketjumalli, on vilahdellut muidenkin blogeissa ja kun s.o.t.a.k. handmade -blogissa oli tarina siitä, kuinka hän laittaa kameran nopeasti laukkuun muiden tavaroiden sekaan, totesin että jees, niin teen minäkin. Ups ja sorry vaan, kamera. Joskus suojana on yks vanha, ankea ja aivan liian suuri pussi, joten nyt olisi myös minun aika tehdä oma sopivankokoinen suojus. Siis sellainen joka mahtuu olkalaukkuun, silloin kun ottaa mukaan vain kameran, ilman mitään sen tykötarpeita.

Ensin harjoitteluna Svetlanan ohjeen mukaan, pienempi ja isompi Lola-pussi "suklaakonvehteja", sitten mittoja muuttelemaan kameraa varten.
Vanha pussi saa väistyä - näyttää pienemmältä mutta ei ole.



 Ja vielä kerta kiellon päälle.


Niin tuli harjoiteltua tätä vetoketjusysteemiä ja kyllä se harjoittelua vaatikin, ekasta pienestä tuli surkein ja neljänteen sain jo sisätaskunkin. Sen myös lisäsin omaa, että laitoin vetolenkit pussien reunoihin. Ekan pussin jälkeen leikkasin reunakaitaleen puolituumaa leveämmäksi, ettei kääntäessä tarvinnut vetää niin tiukalle. Rakennelmani oli ilmeisesti paksumpaa kuin ohjeessa. Välissä on tukevaa huopaa, ohjeen liimautuvia välimateriaaleja en laittanut ollenkaan. Kuten näkyy, en pystynyt kulkemaan tämänkään värisen pöllökankaan ohi ostamatta! Just mulle, maitokaakaonväristä! Sisäpuolella on jälkiä pöllöjen tepastelusta.

Taskun kokoa ja paikkaa zuumaillessani hymyilytti kun muistin saksalaisessa Benten blogissa olevan Quiltcartoons -kuvan. Siinä Downton Abbeyn kreivitär Violet Crowley alias Maggie Smith tuumaa "Huomasin kuinka vain katsoit silmämääräisesti etkä mitannut sitä. Ihailen tilkkuilijoita jotka elävät vaarallisesti." No tämä sisätasku ei ollut kovin suuri riski.

Ryhmäpotretti
Koot takaa eteenpäin (leveys x korkeus ja pohja cm)
30 x 17 ja 20 x 11
20 x 14 ja 11 x 11
22 x 10 ja 18 x 5
24 x 13 ja 17 x 8

Ja toinen ryhmäkuva:

Lähipuutarhalla pääsin kurkistamaan takahuoneeseen ihanuuksia, jotka tulee esille puutarhamessuilla. Se oli jotain niin superhauskaa että ihan valokuvaamismielessä täytyy päästä paikalle! Kauppareissulla en ymmärtänyt olla kameran kanssa, enkä kyllä olis ottanutkaan kuvia kun ei vielä ollut näyttelyn aika.

Hyvää pääsiäisen loppua ja huhtikuun jatkoa!
Seuraavaksi sinne puutarhamessuille, jess!


10 kommenttia:

  1. Nyt on pussukoita kivoista kankaista joka lähtöön:)
    Tätä vetoketjumallia yritin minäkin mutta jouduin tahimaan sen kanssa melkoisesti ennenkuin sain edes siedettävän.

    VastaaPoista
  2. Samoin ajatelin kuin Irmakin, kuvaa katsoessani, että kivoja kankaita ja kauniit pussukat!
    Olen muistaakseni tehnyt tällä mallilla pari/kolme pussukkaa joskus aikaisemmin:)
    Turun puutarhamessuilla olen käynyt joskus kauan sitten ja olisi kiva päästä sinne uudestaankin, siellä oli paljon kaunista puutarhaan!

    VastaaPoista
  3. Kivoja pussukoita oletkin saanut aikaiseksi ja vetskari istuu niin nätisti että :)

    VastaaPoista
  4. Pussukoita on syntynyt urakalla, sieviä kaikki. Tuo vetskarisysteemi pitää vielä joskus kokeilla!

    VastaaPoista
  5. Onko pääsiäinen mennyt ihan pussukkatehtailijana. Kauniita ja kivat kankaat.

    VastaaPoista
  6. Herkullisia kankaita! Valtavan hyvin olet osannut tehdä tuon mallin. Aah, minusta olisi ihana elää vaarallista tilkkuilijan elämää! Tuo verran riskiä olen aina ottanut, etten juuri taskun paikkoja mittaile eikä se enää taida riittää, kaipaan enemmän jännitystä.

    VastaaPoista
  7. Oletpa olllut ahkerana - ja sait kiinnostumaan tuosta mallista, täytyy nyt tosissaan laittaa korvan taakse :)

    VastaaPoista
  8. Onpa upeita! Konvehtipussukka on aika herkku! Olen ihaillut tuota vetskarisysteemiä, mutta taidankin jättää sen kokeilun näppärämmille.

    VastaaPoista
  9. Oi-voi, meitsinkin kamera tarvitsisi ehdottomasti pussukan!! Ehkä kesällä Päivölässä...
    Upeita ovat, konvehdit niin makeita, että!

    VastaaPoista
  10. Hienot pussukat. Olen mietiskellyt, että mitenköhän ja missä järjestyksessä, tämmönen upotettu vetskari oikein tehdään :)
    Hienoja töitö sulla on ♥

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina! Kiitos!