12 maaliskuuta 2015

Pieniä peittoja

Pitkään aikaan en ole tehnyt yhtään nuppupeittoa, niinpä fiilistelin nyt lastenkankaiden kanssa. Pikkupeittojen teko on niin mukavaa, kun niiden pyörittely käy helposti.
 


Mallien vinkkinä katselin Rosemary Wilkinson'in toimittamaa kirjaa Tilkkupeitteitä perheen pienimmille. Sieltä tuli mm. ullakon ikkuna -tyyppisen peiton ikkunapielet neljällä värillä kolme raitaa, lastenhuoneen ikkunat, Dorothy Wood. Kuviokangas on mielestäni kyllä liian levoton näihin levottomiin ikkunankehyksiin, mutta en osannut arvioida sitä etukäteen. Kokemusta tarvitaan kangasvalinnoissa.

Selkeät ruutumallit syntyvät jouhevasti, "keep it simple" toimii hyvin.
Vaaleassa ruudussa on hento pupukuvio, neljä eri leikkiä.
Tässä yhtenä aurinkoisena päivänä huomasin että hätäisimmät hennot krookukset jo kukkivat penkin roskien seasta. Maa oli kuiva, uskalsin heittää peiton kukkien viereen.

Keltaisia kankaita kerätessäni muistin, että en ole tainnut paljastaa sainko loppumaan jonkun keltaisen viime keväänä. Oikea vastaus oli: kokonaista kaksi loppui, slut, finito. Siis vain kaksi, pientä palaa. Varastojen pienentäminen on vaikeaa.

Peittojen koot ovat 47 ja 55 cm neliöitä. Välissä on puuvillavanu, taustakankaat ohutta vaaleaa flanellia, ommeltu pussiksi ja tikattu käsin ihan tavallisesti ojaa pitkin. Peitot lähtevät TYKS:n synnytysosastolle.

Aurinko paistaa ja tilkkuviikonloppu tulossa! Sopii! Energiaa kaikille!


8 kommenttia:

  1. Aih ja voih. Mitenkä saisi tuollaisen inspiraatiopistoksen.. Kivoja peittoja.

    VastaaPoista
  2. Suloisia pikkupeittoja, kivat mallit ja kankaat:)
    Jeee! tilkkupäiville:))

    VastaaPoista
  3. Ihania piristysruiskeita jollekin synnytysosastolla. Siinä on nyt moneen makuun. Laitoit kuviokankaan veikeästi peiton nurkkaan. Kiva idea.

    VastaaPoista
  4. Tosi kivat! Suosikkini on se, missä on paljon keltaista ja hauska kuviokangas. Pupukangas näyttää söpöltä.

    VastaaPoista
  5. Peitot ovat aina tarpeellisia. Minullakin on muutamia aihioita valmiina odottamassa vanua ja tikkausta ;D

    VastaaPoista
  6. Herttaisia, kyllä varmasti ilahduttavat.

    VastaaPoista
  7. Ihanan suloisia peittoja! Kaikki on niin kauniita ja kyllä näet paljon vaivoja, kun tikkaat käsin. Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Ihania! Ja niin kivan erilaisia, tuosta valikoimasta on hyvä valita sopiva.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina! Kiitos!