21 helmikuuta 2015

Konttineuletta

Se konttineule Riihen ikkunasta -blogissa ja Sukupolvien Silmukoissa oli kiinnostavaa ja koska kirjoneuleet jätän suosiolla taitajille, ajattelin selvittää tämän neuleen. Pipo syntyi, muutamaan otteeseen huokaillen "ei ikinä enää". Vannomatta paras.
Helpotin hommaa sillä että en vaihdellut lankoja. Väriävaihtavalla langalla tuli minulle riittävästi eloa.

Samasta langasta (Unisono) tuli myös toinen pipo, nyt paljon helpommalla mallilla, joka tuli vastaan Rose & Dahlia -blogissa, kun surffailin Camera challenge'n perässä. (Konttipipoon ei ollut mallia ollenkaan, omasta päästä rapsutettiin.)

Olen joskus muinoin kirjoneulettakin kokeillut, Pirkanmaan villalangoista. Ihania lankoja mutta ah niin pisteleväistä! Alkaakin olla aika nuorekas tämä malli eläkeläiselle. Niinpä piti tehdä näitä uusia pipoja. Jos olis katu-uskottavampia.
Yhdet Treppenviertelitkin on taas valmistuneet, tällä kertaa miesten kokoa.
Jouluna meillä oli yksi matalavartinen amaryllis joka kukki kauniisti, mutta vain yhden kukkavarren verran. Moitiskelin sitä ääneen ja juuri kun olin poistamassa purkkia näköpiiristä, huomasin että sieltähän tulee vielä toinen kukkavarsi. Sitä se on nyt kasvattanut yli kuukauden ja kukkii kuin kukkiikin uudet 4 kukintoa. Hitaasti mutta varmasti ja hitaasti hyvä tulee - onhan näitä, sanontoja. Kevättä jo odotetaan ja yks vielä joulusta muistuttaa.

Mukavaa viikonloppua ja talvilomapäiviä, kenellä mitäkin on!

9 kommenttia:

  1. Konttineulepipo valmiina! Hyvin sait tuon päälaen tehtyä. Minulta se olisi mennyt varmaan vaan langan pujotteluksi silmukoihin ja sitten kamala kiristys. Toinen pipo on oikein muodikas. Kyllä täti-ihminen voi tuollaista hiippapipoa pitää hiihdellessä, mutta ehkä kadulle laittaisin nuo uudet. Teillä on siis joulu ikuinen, kuten jossain laulussa sanotaan. Kiitos vielä hyvästä seurasta!

    VastaaPoista
  2. Minusta nuo kaikki pipot ovat kivoja:)

    VastaaPoista
  3. Hienot myssyt. Konttineuletta en ole koskaan kokeillut.

    VastaaPoista
  4. Kauniita pipoja kaikki, pidän tuosta konttineuleesta!
    Komiasti kukkii amaryllis:)

    VastaaPoista
  5. KOnttineule näyttää toimivan hienosti yhdelläkin langalla tehtynä. Langan hienoiset värivaihtelut tuovat kauniin pinnan hienosti esille. Tykkään konttineuleversiostasi enemmän kuin kaksivärisestä.

    VastaaPoista
  6. KOnttineule näyttää toimivan hienosti yhdelläkin langalla tehtynä. Langan hienoiset värivaihtelut tuovat kauniin pinnan hienosti esille. Tykkään konttineuleversiostasi enemmän kuin kaksivärisestä.

    VastaaPoista
  7. Hienon pipon olet konttineuleena loihtinut. Ihmettelen miten oletkin saanut pipon loppuun asti konttineuleena tehtyä. Minä mietin myös pipoa mutta en keksinyt miten kavennuksista selviäisin. Komeita pipoja kaikki ja hienot sävyt...ja amaryllikset on aina niin ihania, sujuu kätevästi siirtyminen joulusta pääsiäiseen.

    VastaaPoista
  8. Konttipipo on upea, hyvä idea tehdä se vaihtuvavärisestä langasta. Toiset pipot myös kauniita, hyvin sopii kirjoneulepipo kaiken ikäisille.

    VastaaPoista
  9. Heitin sinulle haasteen, käypä katsomassa blogissani :) En kyllä pahastu, vaikket jaksaisi vastata...

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina! Kiitos!