07 joulukuuta 2014

Omat värit

Tämä peittopinta on ollut lähes valmiina jo yli vuoden. Työ jäi silloin Maalaismysteerin jalkoihin ja sen jälkeen tuli niin paljon muutakin mielenkiintoista, että peitto sai muhia WIP -joukossa. Tätä ennen olin tehnyt sen verran sinisiä töitä että joku uskoi jo sinisen olevan minun lempivärini. Väärin väärin, ja todistaakseni sen otin esille kaikki ihanimmat ruskeat, roosat ja beessit mitä varastostani löytyi. Nämä ovat minun värejäni. Ja kuvaan on päässyt mökkimetsän kurvikas koivukin. Mies olis kaatanut sen jo, mutta toistaiseksi olen saanut estettyä. Minusta se on niin persoonallinen muiden tikkusuorien keskellä.

Malli on Easy Plaids by Chris Hawkins Victoriana Quilt Designs -sivuilta, mutta en löydä sieltä enää juuri tätä. Olin sentään tulostanut mallin että voin näyttää kuvankin. 

Lopulta minulla tuli peiton kooksi 143x203 cm kun sain vielä lisättyä leveyttä ennenkuin viimeistelin kerroksiksi. Välivanu on puuvillaa.

Tikkaukset kulkevat koripunonnan mukaan, taustapuolelta erottaa paremmin. Taustakangas on maitokaakaonväristä pehmeää puuvillaa eikä ole enää tikkaamistyön jälkeen silityssiisti, mutta niin miellyttävän tuntuinen.

Kalenterin luukkuja saa avata sellaista vauhtia että hirvittää. Olen aivan onneton viimehetken suorittaja. Siihen ei tule parannusta vaikka yrittäis kuinka! Jos niinku meinaa että jotain valmistuis jouluksi, mutta onneksi/toivottavasti päiviä on sen jälkeenkin.

Ahkeraa joulukuun viikkoa!

15 kommenttia:

  1. Voi että on nätti ja niin sinun värinen.

    VastaaPoista
  2. Oi-oi, taas on kovin kaunista, näistä väreistä minäkin tykkään. Aika monista muistakin kyllä;)

    VastaaPoista
  3. Kaunis! Ihanat värit ja kiva malli. Kyllä varmasti päiviä riittää ennen joulua ja etenkin sen jälkeen.

    VastaaPoista
  4. Ihana väriyhdistelmä ja niin hieno peitto!

    VastaaPoista
  5. Onpa upea. Hienoa leikkiä punaisilla.

    VastaaPoista
  6. Tämä on kyllä kaikkein hienoin peitto, mitä olen nähnyt. Värit on ihanat. Minulle tulee tuosta yhdistelmästä mieleen lapsena syömäni toffeet. Niissä oli ruskeaa ja roosaa raitaa. Kaunis kaunis ja tikkaukset hyvät.

    VastaaPoista
  7. Lämmintunnelmainen, kaunis peitto!

    VastaaPoista
  8. Kylläpä se on kaunis - olet saanut pistellä tikkauspistoin poikineen :)

    VastaaPoista
  9. On niin nätti peitto. Väritkin oikein onnistuneita.

    VastaaPoista
  10. Upea työ! Hyvä väriyhdistelmä tuo ruskea/vaaleanpun. Taas löytyi kiinnostava malli, joka pitäisi kokeilla...

    VastaaPoista
  11. Hieno peitto! Kauniit värit ja kiva malli! Tykkään!

    VastaaPoista
  12. Ihana! Värit on just kohdallaan ja malli on kaikinpuolin hyvä. Pitää laittaa malli talteen.

    VastaaPoista
  13. Ihana peittto. Laitin sulle sähköpostia

    VastaaPoista
  14. Hello!
    Thank you for following my QuiltBlog, now I found yours too, thats great!
    The translation is really funny, but that no problem...
    Your quilt is beautiful, great choises for the colurs and I love how it looks 3D. Super picture wich shows the quilt in the best way, thanks for sharing.
    Bente
    PS. Happy to see my blog in your bloglist, yours is in mine too.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina! Kiitos!