01 marraskuuta 2014

Harrastemessut

Kaarinan kaupunki järjesti Hyvinvointi- ja harrastemessut keskiviikkoiltana Hovirinnan koululla. Kaikki kaupungissa toimivat harrastepiirit saivat tulla esittelemään toimintaansa. Siellähän me olimme tilkkukiltalaisetkin. Saimme pystytettyä oikein näyttävän osaston kun meiltä löytyy niin monenlaista rekvisiittaa. Almakin pääsi tuulettumaan ja lepuuttamaan kipeytynyttä jalkaansa. Ystävälliset Lionsit naapuriosastolta lainasivat hänelle pölkyn jalan alle.

Meillä oli monenmoista työn alla (huom. levottomat kädet kaikilla), mm. tähtiliinaa, tähtipeittoa ja japanilaista palapelikassipintaa. Demonstroimme kaikille työn ääreen pysähtyneille juuri sen blokin tekoa jota Töölön Tilkkupajan Soilekin on käyttänyt peitteeseensä.

Karkkipapereiden keruu osoittautui suureksi menestykseksi: niitä tuli myös naapuripöydiltä ja kauempaakin. Lapset kaivoivat taskun pohjia myöten alueella syömiensä karkkien paperit meille. Saalis oli 208 paperia. Harmi ettei meillä ollut valmiita pussukoita, pelkkä "Dumle-kangas" vain. Kuvasta piti näyttää mitä siitä tulee. Jäi vähän uskon/epäuskon asiaksi. Mutta kiinnostusta oli.

Saattaapa olla että joku tulee mukaan kiltaan hetikin ja monen mieleen jäimme kytemään.

Kiitos kiinnostuksestanne ja hauskasta palautteesta!

Rauhallista viikonloppua! Kylmenee, ei kylmene, kylmenee...

5 kommenttia:

  1. Taidatte olla ihan yhtä karkkipaperikoukussa kuin minäkin ! Kivan näköinen harrastuksen esittelypöytä, toivottavasti saitte jonkin ihmisen kiinnostumaan tilkkuilusta.

    VastaaPoista
  2. Onpa ollut kiva tapahtuma! Tuosta voisi ottaa mallia muuallekin.

    VastaaPoista
  3. Ajattelin myös, että olipa kivat harrastemessut, tuosta voisi napata idean muutkin. Toivottavasti saitte innostuneita tilkkulijoita mukaan toimintaan!

    VastaaPoista
  4. Hyvännäköinen esittelypiste teillä onkin! Almakin on niin työhönsä uppoutunut, että. Minä kyselin viimeksi tänään karkkipapereiden perään ja kirosin irtokarkit maan rakoon! Halloweenin jälkimainingeissa niitä papereita olisi luullut olavan nurkat täynnä, vaan eipä ollut.

    VastaaPoista
  5. Teillä on ollut tapahtumassa hieno ja houkutteleva osasto. Siellä näkyy olevan paljon sinun tekemisiäsi tilkkutöitä. Karkkipapereita kerätään täälläkin.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina! Kiitos!